Pia Matilainen
Author Archives: Pia Matilainen

Nuorisoseuroille myönnetty lähes 700 000 euroa korona-avustuksia

Halunaseuran kylätupa sisältä kuvattuna.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yli 200 nuorisoseuralle lähes 700 000 euroa seurantalojen ylläpitokustannusten kattamiseen ns. korona-avustuksina. Yhteensä avustuksia myönnettiin 2,3 miljoonaa euroa. Avustuksilla halutaan tukea seurantaloja ylläpitävien yhteisöjen toimintaedellytyksiä ja toiminnan jatkuvuutta. Avustukset on tarkoitettu seurantalomaisessa käytössä olevia taloja ylläpitävien yhteisöjen ja säätiöiden tukemiseen koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 789. Avustusta myönnettiin […]

Lue lisää

Nuorisoseurat sytyttävät kynttilät jouluaattona Hietaniemen sankarihaudoilla

Kynttilät valaisevat hautausmaata.

Nuorisoseuralaiset sytyttävät kynttilät jouluaattona Hietaniemen sankarihaudoilla. Sytyttämällä juhlavalaistuksen sankarihaudoille muistamme kaikkia Suomen sankarivainajia sekä koko sodan ja jälleenrakennuksen kokenutta sukupolvea. Satojen nuorisoseurantalojen kunniapaikoille on kiinnitetty kunniatauluja viime sodissa kaatuneiden nuorisoseuralaisten muistoksi. Näistä tauluista voi lukea niiden nuorisoseuralaisten nimiä, jotka kantoivat kalleimman hinnan isänmaamme itsenäisyyden turvaamiseksi. Kynttilöiden sytyttämisestä vastaa helsinkiläinen Nuorisoseura Jokupoo jouluaattona 24.12. klo 10.45 […]

Lue lisää

Tyttö, joka toteutti unelmansa

Kuvassa Riina Tanskanen.

Olipa kerran tyttö, joka 7-vuotiaana ilmoitti kuvataidekoulun opettajalle, että hänestä tulee isona taiteilija ja häntä tulee opettaa sen mukaisesti. Sama tyttö on vuosien varrella nähty viilettävän tukka putkella paikoissa, joissa on tarvittu rohkeutta sanoa tai tehdä jotakin tärkeää. Nyt hän on 22-vuotias ja elää unelmaansa. Hän piirtää ja maalaa ja puhuu erityisesti naisten asemasta. Ja […]

Lue lisää

Nuorisoseuraliike täyttää 140 vuotta 2021

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Nuorisoseuraliike täyttää ensi vuonna huikeat 140 vuotta. Juhlavuosi tekee näkyväksi nuorisoseuraliikkeen historian, mutta korostaa nuorisoseurojen vahvuutta tässä päivässä ja katsoo ennen kaikkea tulevaisuuteen. Se juhlii noin 600 jäsenseurassa ympäri Suomen tehtävää paikallista työtä sekä eri harrastusalojen toimintaa. Ensimmäinen nuorisoseura perustettiin Kauhavalla 1881, joten Suomen Nuorisoseurat on maamme vanhin nuorisotyötä tekevä järjestö. Juhlavuoden suojelijaksi on lupautunut tasavallan […]

Lue lisää

Kynttilät syttyvät presidenttien haudoilla 5.12.2020

Kuvassa kynttilöitä presdentti Mauno Koiviston haudalla.

Kynttilät syttyvät itsenäisyyspäivän aattona Helsingin Hietaniemessä, Luumäellä ja Nivalassa Suomen tasavallan presidenttien haudoilla klo 17.00 ja klo 18.00. Perinteikkäällä hautojen valaisulla muistetaan kiitollisuudella paitsi Suomen itsenäisyyttä myös sitä sukupolvien tekemää kansankunnan rakennustyötä, jossa Nuorisoseurat ovat olleet mukana jo 139 vuoden ajan. Samalla muistutetaan nuorempien sukupolvien jatkuvasta jälleenrakennustehtävästä ja nuorisotyön merkityksestä maamme tulevaisuuden hyväksi.   Tänä […]

Lue lisää

Ragni Reichardt jatkaa puheenjohtajana

Kuvassa Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Ragni Reichardt

Suomen Nuorisoseurojen valtuusto valitsi syyskokouksessaan tänään järjestön puheenjohtajaksi Ragni Reichardtin. Koski TL:ssä asuva Reichardt jatkaa puheenjohtajana kolmannelle kaudelleen. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi kaudelle 2021­-22 kokous valitsi Hannu Harmaalan Lahdesta, Sanni Antinniemen Pertunmaalta, Juha Heikkolan Jyväskylästä ja Elli Myöhäsen Rovaniemeltä. Lisäksi varajäseneksi valittiin Mikko Kärkkäinen Kuopiosta. Kaikki muut paitsi Myöhänen olivat erovuoroisia hallituksen jäseniä, joten näin ollen […]

Lue lisää

Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinto Hollo & Martta -festivaalille

Kuvassa nuoria tanssijoita

Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon Hollolan Nuorisoseuran Hollo & Martta -festivaalille. Palkinto myönnettiin Suomen Nuorisoseurojen virtuaalisen syysvaltuuston yhteydessä lauantaina 21.11.2020. Klassinen kysymys Hollo ja Martta -festivaalin primusmoottorille Aimo Hentiselle, joka saapuu metsänraivaustöistä puhelimen ääreen.Miltä nyt tuntuu? ”Hyvältä tuntuu! 17. festivaali oli valtavan ponnistelun tulos. Suuri kiitos kuuluu kaikille niille lukuisille sitoutuneille ihmisille, joita […]

Lue lisää

Suomen Nuorisoseurat mukaan Hyvin sanottu -hankkeeseen

Ihmisiä keskustelemassa pöydän ääressä.

Suomen Nuorisoseurat on mukana Ylen ja Erätauko-säätiön koordinoimassa Hyvin sanottu -hankkeessa. Se on viisivuotinen hanke (2021–2026), johon on kutsuttu yhteistyökumppaneiksi erilaisia toimijoita. Mukana on kansallisia, kansainvälisiä ja paikallisia toimijoita sekä yksityishenkilöitä. Hanke näkyy eri kanavilla, kuten radiossa, televisiossa, verkossa, sosiaalisessa mediassa sekä toiminnallisesti esimerkiksi eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Mukana on Nuorisoseurojen lisäksi muun muassa Suomen […]

Lue lisää

Henna Liiri-Turunen on valittu uuteen hanke- ja kumppanuuspäällikön tehtävään

Suomen Nuorisoseurojen ja Suomen Nuoriso-opiston hallitukset ovat kokouksissaan valinneet yhteiseksi hanke-ja kumppanuuspäälliköksi Henna Liiri-Turusen. Liiri-Turunen aloittaa tehtävässään 1.1.2021. Hän siirtyy toimeen Nuorisoseurat Pohjois-Karjalan toiminnanjohtajan tehtävästä ja jatkaa työskentelyä edelleen Nuorisoseurojen Joensuun toimipisteessä. Pohjois-Karjalaan rekrytoidaan syksyn aikana aluetyöntekijä vastaamaan maakunnan nuorisoseurojen parissa tehtävästä työstä vuoden 2021 alusta alkaen. Suomen Nuorisoseurat ja Suomen Nuoriso-opisto päättivät perustaa uuden […]

Lue lisää

Kansanperinteen vaaliminen on työtä moniarvoisen ja moninaisen maailman puolesta

JTK_1948

Tänään 24.10. vietetään kansainvälistä Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n päivää. YK perustettiin tasan 75 vuotta sitten tavoitteenaan luoda maailma, jossa ihmiset eläisivät tasavertaisina ja hyvinvoivina ilman väkivallan ja sodan uhkaa. Nuorisoseuraliikkeen keskeisiä arvoja ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus. Osallisuus tarkoittaa nuorisoseurassa yhteisöön kuulumista ja mukanaoloa. Jokainen voi vaikuttaa yhteiseen tekemiseen ja toimintaan. Yhteisöllisyys on yhdessä toimimista […]

Lue lisää