Kategoria: Folklandia-risteily

  • Eläköön Folk! -gaalassa jaettiin tunnustuksia suomalaisen folkloren merkittäville tekijöille

    Eläköön Folk! -gaalassa jaettiin tunnustuksia suomalaisen folkloren merkittäville tekijöille

    Kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandialla järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa jaettiin 13.1.2023 tunnustuksia ja palkintoja suomalaisen folkloren merkittäville tekijöille ja toimijoille.

    Tunnustukset myönnettiin sarjoissa vuoden kansanmusiikkilevy, vuoden tanssiteko, vuoden tanssintekijä, vuoden kansanmusiikkitekijä, vuoden tulokas ja vuoden nuori pelimanni. Tilaisuudessa julkistettiin myös  vuoden Wäinö -elämäntyötunnustuksen ja Vuoden kantele -palkinnon saajat sekä Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye.

    Oman tunnustuksensa saivat myös Suomen Nuorisoseurojen vuoden ohjaajat, jotka ovat Veera Henttonen, Arja Jalli ja Eveliina Pilke. Hyvä ohjaaja innostaa, inspiroi ja opettaa. Suomen Nuorisoseurojen vuosittain myöntämän Vuoden ohjaaja -tunnustuksen tarkoituksena on nostaa ohjaajan työn arvostusta ja kannustaa tekemään tätä arvokasta työtä edelleenkin.

    Vuoden tanssiteko

    Vuoden tanssiteko on Elssa Antikaisen ja Hanna Poikelan tanssiteos Viimeinen sapiens. Musiikin teokseen on tehnyt Jarkko Martikainen. Teos kumpuaa tekijöidensä rohkeasta ajattelusta, uusien maailmojen näkemisestä ja pelottomuudesta. Teoksen tanssiensembleen kuuluu kansantanssin pitkän linjan harrastajia, ammattiin opiskelevia sekä kansantanssin ammattilaisia. Viimeinen sapiens yhdistää Haaga Folk Machine -yhtyeen ja Jarkko Martikaisen esittämän musiikin dynaamiseen ja intohimolla tehtyyn esittävään kansantanssiin. Vuoden tanssiteko -tunnustuksen myöntää Suomen Nuorisoseurat.

    Vuoden kansanmusiikkilevy

    Vuoden kansanmusiikkilevy -sarjan voittaja on Susanna Leppänen & Vallitseva tilanne -yhtyeen Ptitsi Pajut -levy. Kanteletar ja muu perinnerunous on inspiroinut Leppästä säveltämään linnuista kertovien tarinoiden lisäksi lauluja erityisesti kuoleman eri sävyistä. Vanhemman ja runollisen suomen kielen rikkaus ja rytmi on toiminut pitkään haudutellun levyn laulujen inspiraationa. Vuoden kansanmusiikkilevy -tunnustuksen myöntävät Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ja Kansanmusiikki-lehti.

    Vuoden tanssintekijä

    Vuoden tanssintekijä on Riina Hosio. Hän on kansantanssin käsityöläinen: tanssija, opettaja ja koreografi. Hosion työ näkyy monipuolisesti kansantanssin kentällä ja laajemmaltikin. Hän arvostaa perinteitä, mutta luo pelotta uutta ja uskaltaa rikkoa rajoja. Erityisen arvokasta Hosion työssä on halu kurottaa yli lajirajojen ja kyky toimia sekä harrastajaryhmien että ammattituotantojen parissa. Vuoden tanssintekijä -tunnustuksen myöntää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus.

    Vuoden kansanmusiikkitekijä

    Vuoden kansanmusiikkitekijä on Loimolan voima -yhtye. Loimolan voima on kohottanut monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään kansanmusiikin tekemisen rimaa. Syntetisaattorit ja loopperit yhdistyvät heidän musiikissaan luontevasti perinteisten kansanmusiikki-instrumenttien kanssa, luoden samalla jotain uutta ja oivaltavaa. Ansiokasta on myös se, että he käyttävät musiikissaan uhanalaista karjalan kieltä. Vuoden kansanmusiikkitekijä -tunnustuksen myöntää Suomen musiikintekijät ry.

     Vuoden tulokas

    Vuoden tulokas on Rällä-yhtye. Rällä on juurevan tanssimusiikkiperinteen sanansaattaja pohjoisesta, joka on ottanut rohkeasti paikkansa uutena tekijänä kansanmusiikin ja kansantanssin piirissä. Yhtye luottaa perinteisen soiton voimaan. Trio ammentaa rohkeasti perinteestä, ja tuo esiin tanssin ja musiikin yhteenkuuluvuuden tärkeyttä. Yhtyeen Tanssikone-esikoisalbumin materiaali onkin parasta tanssittuna. Rällä kiertää esiintymässä aktiivisesti ja vie kansanmusiikkia yllättäviinkin paikkoihin.  Vuoden tulokas -tunnustuksen myöntää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus.

    Vuoden nuori pelimanni

    Vuoden nuori pelimanni -tunnustus ja Juho Koirasen muistorahaston stipendi myönnettiin vuonna 2016 perustetulle Marin Skraidu Smuidut -yhtyeelle.  Ainutlaatuisen tästä nuorten yhtyeestä tekee se, että soittajat eivät ole jämähtäneet vain omiin pääsoittimiinsa, vaan instrumentteja vaihdellaan matalalla kynnyksellä tarpeen mukaan. Marin Skraidu Smuidujen ojelmisto koostuu vanhasta ja vähän modernimmastakin kansanmusiikista. Biisien rakenteista ja nasevista stemmoista vastaa soittajien ohella yhtyeen äitihahmo Leena Joutsenlahti. Vuoden tulokas -tunnustuksen myöntää Kansanmusiikkiliitto.

    Vuoden kantele -palkinto

    Vuoden kantele -palkinnon saivat Lähde-koululaisoopperan työryhmä, Kansallisooppera.

    Tunnustuksen saaja on tuonut maamme lasten ulottuville upean oopperakokemuksen. Esityksessä mukana olevat kanteleensoittajat toimivat myös sen kapellimestareina. He kouluttavat 5.- ja 6.-luokkalaisia omissa kouluissaan teoksen lapsille suunnattuun osuuteen. Näin he pääsevät mukaan esitykseen ja saavat kokemuksen ammattilaisproduktiossa työskentelystä. Oopperan musiikki toteutetaan lähes kokonaan kanteleilla. Lähde-oopperan myötä maamme lapset ovat päässeet näkemään kanteleen mahdollisuudet. Vuoden kantele -palkinnon myöntää Kanteleliitto.

    Vuoden Wäinö

    Vuoden Wäinöksi valittu Petri Hoppu on filosofian tohtori, tanssintutkija ja mestarikansantanssija. Hän on tuonut menuettia esille viime vuoden aikana työpajojen ja luentojen muodossa. Myös Hopun väitöskirja menuetista on merkittävä lähde alan tutkimukselle. Oulun ammattikorkeakoulun Kulttuurialan yksikössä yliopettajana toimivan Hopun panos ammattilaisten ja harrastajien koulutukselle on alan jatkuvuuden kannalta merkittävä.  Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin tai kansantanssin alalla pitkään toiminut ja monipuolisesti ansioitunut henkilö. Tunnustuksen myöntää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus.

    Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye

    Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye on Ääniteatteri Iki-Turso. Yhtye on jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan keskittynyt runolauluperinteen tutkimiseen ja esittämiseen erilaisissa ympäristöissä. Kahdeksan kansanlaulajan muodostama kollektiivi on emeritusprofessori Heikki Laitisen johdolla vienyt runolaulua uusiin ympäristöihin ja yhdistänyt sitä taiteellisesti ainutlaatuisella tavalla kokeelliseen ääni-improvisaatioon. Tunnustuksen luovutti yhtyeelle Kaustinen Folk Music Festivalin ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki.

    Kuvassa vuoden ohjaajat Eveliina Pilke (vas.) ja Marja Jalli. Vuoden ohjaaja -tittelin sai myös Veera Henttonen.

    Kuva: Ville Kurki

    Lisätietoja
    Toimialajohtaja Jukka Heinämäki
    050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi

    Tiedottaja Simo Ollila
    045 676 6873, simo.ollila@nuorisoseurat.fi

  • Folklandia-risteily palaa kolmen vuoden tauon jälkeen todistaen maamme folkin elinvoimaisuudesta

    Folklandia-risteily palaa kolmen vuoden tauon jälkeen todistaen maamme folkin elinvoimaisuudesta

    Suomen suurin folkloren talvitapahtuma, kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandia järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen Baltic Princess -laivalla 13.–14.1.2023. Luvassa on kokonaisvaltainen tapahtumaelämys, jonka ohjelmistoa tähdittävät niin folkin eturivin artistit, kansantanssin huiput kuin maamme kokeneet ruohonjuuritason folk-harrastajatkin. Kahdelle tuhannelle risteilyvieraalle on tiedossa ympäri vuorokauden sykkivää villiä folkpoljentoa yli seitsemänsadan hengen esiintyjäjoukon voimin. Myös yleisö pääsee monin tavoin osallistumaan tapahtumaan.

    Nyt jo 26. kertaa järjestettävän Folklandia-risteilyn musiikkiohjelmistossa nähdään tuttuun tapaan huima kattaus kotimaisen ja pohjoismaisen folkin ajankohtaisimmista ja kiinnostavimmista esiintyjänimistä. Kuudella esiintymislavalla on luvassa niin rosoista folkia, pirskahtelevaa polkkaa, indie-vaikutteita, konemusiikin siivittämää tanssipoljentoa kuin perinnetietoista pelimannimeininkiäkin. Mukana on 96 esiintyjää tai esiintyjäryhmää.

    Vilma Jää on yksi 2023 Folklandian kiinnostavimmista artisteista. Hänen musiikissaan akustiset perinnesoittimet kanteleesta kampiliiraan sulautuvat karjalaisiin karjankutsuhuutoihin ja elektronisiin biitteihin. Vilma Jää on saanut myös osakseen myös laajaa kansainvälistä huomiota roolistaan Kaija Saariahon Innocence-oopperassa.

    Muita Folklandian artisteja ovat muun muassa viime vuonna Konsta Jylhä -kilpailun voittanut Luomuduo sekä 22-Pistepirkko-yhtyeestä tutun PK Keräsen ja haitaristi Leija Lautamajan The Moontwins -duo. Ruotsalainen Northern Resonance -jousitrio vie kamarimusiikkiin viittaavine sovituksineen skandinaavisen kansanmusiikin vaikutteet aivan uusiin ulottuvuuksiin. Zäpämmät-duo tuo musiikkinsa kautta esiin vaiettuja naisten kertomuksia laulun, kanteleen ja eksoottisen lyömäsoitinarsenaalin voimin.

    Kielo Ilonan folk-rockissa taas kohtaavat rosoinen folk, indie-pop ja nordic noir, ja kun Junna-yhtye törmäyttää konemusiikkia vanhoihin pelimannisävelmiin, voi lopputuloksena olla vain hikinen polkkahurmos. Timo Alakotilan Petri Hakalalle säveltämän mandoliinikonserton kantaesitys on yksi 2023 Folklandian musiikkitarjonnan ehdottomista tapauksista samoin kuin Tsuumi Sound Systemin levynjulkaisukeikka. Muita Folklandian esiintyjänimiä ovat lisäksi muun muassa Enkel, ALDA, Eeva Meret, Äijäkanteleet sekä Timo Rautiainen & Ville Ojanen Band.

    Folklandian ohjelmisto tuo vahvasti esiin aikamme kansantanssin laadukkuuden ja monipuolisuuden. Kymmenien tanssiryhmien ja satojen tanssijoiden joukko todistaa maamme kansantanssin elinvoimaisuudesta. Mukana ovat muu muassa Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtyeeksi valittu PRO sekä oman esityskokonaisuuden toteuttava Siepakat. Oululaiset kansantanssiryhmät Hipasu, Raito, Polokkarit ja Flikat ovat yhdistäneet voimansa omaan Ookkonä-esitykseensä. Mukana ovat lisäksi muun muassa tanssiryhmät Motora, Ottoset, Kärri, Kimara ja Katrilli.

    Folklandialla järjestettävässä Eläköön Folk! -gaalassa jaetaan tunnustuksia suomalaisen folkloren merkittäville tekijöille ja toimijoille. Tunnustuksen saavat muun muassa vuoden kansanmusiikkilevy, vuoden tanssiteko, vuoden kansanmusiikkitekijä, vuoden tanssintekijä ja vuoden nuori pelimanni. Tilaisuudessa julkistetaan myös Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye. Gaalassa saa avauksensa myös Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen Arkistojen äärellä -teemavuosi.

    Folklandia-risteilyn järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä 43 valtakunnallisen ja kansainvälisen taustajärjestäjän kanssa.

    Kuva: Mikko Malmivaara

    Lisätietoja
    Toimialajohtaja Jukka Heinämäki
    050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi

    Ohjelmatuottaja Jaana Kari
    050 409 8332, jaana.kari@nuorisoseurat.fi

    Tiedottaja Simo Ollila
    045 676 6873, simo.ollila@nuorisoseurat.fi

  • Folklandia antaa areenan korkeatasoisille kotimaisille kansantanssiryhmille 

    Folklandia antaa areenan korkeatasoisille kotimaisille kansantanssiryhmille 

    Kansanmusiikin ja kansantanssin suurtapahtuma Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023. Tänään 17.11. Folklandia julkaisee jälleen kolme uutta esiintyjäkokoonpanoa festivaalin ohjelmistosta. Koko ohjelmisto julkistetaan ensi viikon tiistaina 22.11. klo 12 tapahtuman verkkosivuilla ja festivaalin sovelluksessa. 

    Vuonna 2019 perustettu Junna ajaa kansanmusiikin luomun soundin efektiketjun läpi ja näyttää, miltä kuulostaa, kun kansanmusiikki käännetään kaakkoon ja sen yli. Anna Haaraojan ja Juha Seppäsen duon soinnissa konemusiikki kohtaa vanhat pelimannisävelmät, ja lopputulos on kuin sähköä ilmassa! Viululla, kemençellä ja syntikoilla Junna maalaa suomalaisen perinnemaiseman turkoosiin ja violettiin. 

    Junnan kanssa esiintyvät tanssitaiteilijat Riina Hosio ja Mitja Pilke. Hosio & Pilke (est. 2012) tempautuvat Junnan kanssa vapaan paritanssin maanitukseen, sen sykkeeseen ja jännitteeseen.  Tämän luottoparin kontaktin harmonia ja kolina perustuvat kymmenvuotiseen yhteisen kansanomaisen paritanssimisen ja keskustelemisen historiaan.

    Kansantanssiyhtye PRO tulee Turusta ja on valittu Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeeksi 2022. PRO haluaa levittää kansanomaisen paritanssin iloa. Ryhmä koostuu yhdeksästä tanssijasta ja kuudesta soittajasta, jotka viihtyvät hyvin yhdessä sekä lavalla että sen ulkopuolella. PRO haluaa Vuoden kansantanssiyhtye -nimityksen myötä nostaa esiin varsinaissuomalaista kansantanssia ja rohkaista kaikkia heittäytymään mukaan tanssin maailmaan. 

    Kansantanssiryhmä Raito on oululainen nuorten aikuisten ryhmä, jota yhdistää intohimo tanssiin, rakkaus toisiinsa ja arvostus omia juuriaan kohtaan. Tämä taidokas ja tyylikäs ryhmä on alun perin Rovaniemeltä lähtöisin, mutta ryhmä on juurruttanut kotipaikkansa Ouluun. Raiton taiteellisena johtajana, ryhmän opettajana sekä koreografina toimii Elssa Antikainen. Raito esittää Folklandialla tanssiteoksen Meteor. 

    Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan tiistaina 22.11.2022 klo 12. Median edustajat voivat akkreditoitua Folklandialle joulukuun alkuun mennessä osoitteessa folklandia.fi.  Risteilypaketit ovat myynnissä Ikaalisten Matkatoimistossa. Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä yli 40 keskeisen alan kotimaisen ja pohjoismaisen toimijan kanssa.

    Kuvassa kansantanssiyhtye PRO Turusta
    Kuvaaja: Riikka Hunsa

    Lisätiedot:  
    Jukka Heinämäki | Toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat    
    +358 50 526 8957 | jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi   

    Elina Kaakinen | viestintä- ja tuotantokoordinaattori  
    +
    358 50 524 3626 | elina.kaakinen@nuorisoseurat.fi   

  • Kansainvälisesti kiinnostavat alan huiput valloittavat Folklandialla

    Kansainvälisesti kiinnostavat alan huiput valloittavat Folklandialla

    Kansanmusiikin ja kansantanssin suurtapahtuma Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023. Tänään Folklandia julkaisee jälleen kolme uutta esiintyjäkokoonpanoa festivaalin ohjelmistosta. Koko ohjelmisto julkistetaan 22.11. tapahtuman verkkosivuilla ja festivaalin sovelluksessa.  

    Ruotsalainen Northern Resonance on jousitrio, joka vie kuulijansa vaikuttavaan ja juhlalliseen äänimaailmaan. Viola d’amoren, hardangerviulun ja avainviulun liitto on sykähdyttävä ja erikoinen, ja Northern Resonance kuvailee sointinsa ydintä ylvääksi ja syväksi. Yhtyeen musiikki vie perinteisen pohjoismaisen polkka-, valssi- ja marssimusiikin täysin uuteen suuntaan sen räjähtävillä rytmeillä ja villin vapaalla improvisaatiolla. Northern Resonance työstää parhaillaan uutta musiikkia heidän toiselle albumilleen, joka äänitetään syksyllä 2022.  
     
    Eva Väljaots & Robbie Sherrattin (EST/ENG) musiikki ammentaa Viron ja Englannin musiikkiperinteistä. Kantele, viisikielinen viulu ja ihmisäänet yhdistyvät duon soinnissa lumoavan sävyrikkaalla tavalla ja kokonaisuus on perinnetietoinen, mutta moderni. Yhtyeen ohjelmisto koostuu sekä perinteisistä että omaa tuotantoa olevista lauluista ja tanssikappaleista. Duon esiintymiset sisältävät paljon improvisaatiota ja sovitukset syntyvät usein hetkessä, mikä luo konsertteihin vahvan läsnäolon. Väljaots ja Sherratt julkaisevat debyyttialbuminsa keväällä 2023. 

    Johanna Juhola ja Timo Alakotila esittävät pelimannimusiikin rytmityyppeihin pohjautuvia sävellyksiään improvisaatiolla höystettynä. Juholan ja Alakotilan sävelkieli on yhtä aikaa juurevaa ja perinnetietoista, mutta kantaa mukanaan molempien taipumusta fuusioida heille itsellensä rakkaita tyylejä osaksi sävellysten harmonioita ja fraseerausta. Taiteilijaprofessori Timo Alakotila on maamme kansanmusiikin tärkeimpiä uudistajia ja suunnannäyttäjiä. Harmonikkataiteilija Johanna Juhola on puolestaan uudistanut mielikuvaa harmonikasta. Juhola on julkaissut viisi soololevyä ja esiintyy myös yhtyeissään Johanna Juhola Reaktori ja Trio. 
     
    Duo on soittanut yhdessä noin 15 vuotta ja esiintynyt Suomen lisäksi mm. Pohjoismaissa, Euroopassa ja Arabiemiraateissa. Tahoillaan molemmat soittajat ovat esiintyneet useassa kymmenessä maassa. Heidän ensilevynsä ”Vapaassa tilassa” julkaistiin 2007 ja parhaillaan tekeillä oleva seuraava albumi ilmestyy vuoden 2023 alussa.  
     
    Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan 22.11.2022. Median edustajat voivat akkreditoitua Folklandialle joulukuun alkuun mennessä osoitteessa folklandia.fi.  Risteilypaketit ovat myynnissä Ikaalisten Matkatoimistossa. Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä yli 40 keskeisen alan kotimaisen ja pohjoismaisen toimijan kanssa 

    Kuvassa Väljaots & Sherratt
    Kuva: Mikko Malmivaara

    Lisätiedot:  
    Jukka Heinämäki | Toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat | Suomen Nuorisoseurat   
    +358 50 526 8957 | jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi   

    Elina Kaakinen | viestintä- ja tuotantokoordinaattori | Suomen Nuorisoseurat   
    +358 50 524 3626 | elina.kaakinen@nuorisoseurat.fi   

  • Folklandia 2023 paljastaa kolme uutta festivaalille kiinnitettyä esiintyjäkokoonpanoa 

    Folklandia 2023 paljastaa kolme uutta festivaalille kiinnitettyä esiintyjäkokoonpanoa 

    Kansanmusiikin ja kansantanssin riehakas talvifestivaali Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023. Tänään perjantaina julkaistaan kolme uutta esiintyjäkokoonpanoa festivaalin ohjelmistosta. Koko ohjelmisto julkistetaan marraskuussa. Risteilyllä nähdään yli sata esiintyjää lähes kellon ympäri. 

    ENKEL on herkkä ja hersyvä pelimanniyhtye, jonka ohjelmisto koostuu hittikappaleista aina 1800-luvulta 2020-luvulle asti. ENKELin neljä persoonallista muusikkoa luottavat perinteeseen, luovan hulluttelun voimaan ja toisiinsa – ENKELissä jokainen on supersankari omalla laillaan. 
     
    Yhtye käyttää ennakkoluulottomasti hyväkseen epätavallisen instrumentaationsa moninaisia mahdollisuuksia ja viimeistelee sointinsa milloin kauniisti yhteen soivalla ja milloin tarkoituksenmukaisesti dissonoivalla laulullaan. Kappaleiden aiheet vaihtelevat heinälatoromantiikasta sanattomiin ja sanallisiin rakkauslauluihin sekä riipivästä ikävästä hikiseen hiihtokilpaan. ENKEL on julkaissut hiljattain kolmannen albuminsa Love Hurts. 

    Viiden kansanmusiikin moniosaajan muodostama party-pelimannipumppu 5/5 juhlii vuonna 2023 pyöreitä! Yhtyeen 10-vuotista taivalta juhlistetaan Folklandialla esittämällä parasta akustista poljentoa albumeilta 5/5 (2014) ja Festarifiilis (2019) sekä vielä levyttämätöntä tuotantoa. 
     
    Yhtyeen musiikki pohjautuu energiapitoiseen pelimannitanssimusiikkiin pop- ja bluegrass-vaikutteilla. Originaalit sävellykset, periksiantamaton poljento ja mukavat muusikot kruunaavat musiikillisen jättipotin, joka ei tiettävästi ole jättänyt vielä ketään kylmäksi. 5/5 lupaa päräyttävää pelimannipoljentoa Pohjanmaalta! 

    Folklandialla 2023 nähdään konserttikokonaisuus Petri Hakala & Timo Alakotila: Mandolin Concerto.
    ”Petri ja minä olemme soittaneet yhdessä noin kolmekymmentä vuotta. Olin erityisen mielissäni, että hän halusi tehdä tämän yhteistyöprojektin. Konserton inspiraationa toimi Petrin innovatiivinen ja rikas soittotyyli. Unelmanani on ollut vuosien ajan yhdistää jousikvartetti soittimena täyteläiseen soundiin sekä rytmisesti svengaavaan poljentoon. Tämän levyn kokoonpanolla unelma käy toteen”, Timo Alakotila avaa sävellyksen taustoja. 

    Timo Alakotilan lahjakkuus säveltäjänä tunnetaan kansainvälisesti yli genrerajojen. Laaja sävellystuotanto koostuu mm. konsertoista, musiikkinäytelmistä, tanssiesityksistä sekä runsaista sovituksista. Petri Hakala on monipuolinen instrumentalisti taitaen erilaiset mandoliinit, kitaran ja viulun. Hän on vaikuttanut Suomen musiikkipiireissä 1980-luvun puolestavälistä lähtien esiintyen niin solistina kuin lukuisien yhtyeiden jäsenenä Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hakalan pääinstrumenttina ovat erilaiset mandoliinit, joita hän myös rakentaa itse. 

    Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan marraskuussa. Risteilypaketit ovat myynnissä Ikaalisten Matkatoimistossa. Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä yli 40 keskeisen alan kotimaisen ja pohjoismaisen toimijan kanssa. 

    Lisätiedot:  
    Jukka Heinämäki | toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat | Suomen Nuorisoseurat   
    +358 50 526 8957 | jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi   

    Elina Kaakinen | viestintä- ja tuotantokoordinaattori | Suomen Nuorisoseurat   
    +358 50 524 3626 | elina.kaakinen@nuorisoseurat.fi 

    Kuvassa herkkä ja hersyvä pelimanniyhtye ENKEL.
    Kuvaaja: Jussi Ojala / ROK O ROK

  • Baltic Princessille siirtyvän Folklandian ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset julki 

    Baltic Princessille siirtyvän Folklandian ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset julki 

    Kansainvälinen kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandia järjestetään seuraavan kerran 13.–14.1.2023 Baltic Princessillä. Silja Europan siirryttyä pois Suomesta risteily palaa alkuperäiselle reitilleen Turun ja Kapellskärin välille. 

    Etnopop-artisti Vilma Jää yhdistää vuosisatoja vanhoja tarinoita elektroniseen musiikkiin. Kansanmusiikkia valtavirtaan vievän Vilma Jään musiikissa akustiset perinnesoittimet kanteleesta kampiliiraan sulautuvat synteettisesti tuotettuihin biitteihin suomalais-ugrilaisen lauluperinteen flirttaillessa pop-estetiikan kanssa.   

    Viime marraskuussa julkaistulla debyyttisinglellään Saatanan saalistaja Jää nousi kerta heitolla yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista uusista artisteista. Odotettu kolmas single Jäinen neiti julkaistiin 26.8. Tulevalla Folklandialla Jään sekä live-elektroniikasta vastaavan Mimi Kantolan kanssa lavalle kipuaa Saatanan saalistajan ja Jäisen neidin taianomaiset kantelehelinät soittanut Hanna Ryynänen. 

    Modernin kansanmusiikin miehet Timo Rautiainen ja Ville Ojanen ovat tehneet pitkän uran kotimaisen musiikin parissa. Muusikot julkaisevat yhteisalbumin tammikuussa juuri Folklandian 2023 aikoihin. Muusikoita yhdistää rakkaus perinteiseen kansanmusiikkiin, jota kumpikin on opiskellut sekä myös esittänyt tahoillaan. Ojasen ollessa genreen jo syvemmin omalla urallaan uppoutunut, Rautiaisen taival kyseisen musiikin parissa on lyhyempi, vaikka kosketus kansanmusiikkiin sai ensihipaisunsa lähes puoli vuosisataa sitten Konsta Jylhän ja Purppuripelimannien konsertissa. 

    Folklandian koko ohjelmisto julkaistaan myöhemmin syksyllä. Festivaalin risteilypaketit ovat myynnissä Ikaalisten Matkatoimistossa. Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä yli 40 keskeisen alan kotimaisen ja pohjoismaisen toimijan kanssa. 

    Lisätiedot: 
    Jukka Heinämäki | Toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat
    +358 50 526 8957 | jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi  

    Elina Kaakinen | viestintä- ja tuotantokoordinaattori
    +358 50 524 3626 | elina.kaakinen@nuorisoseurat.fi

  • Folklandia 2021 siirtyy seuraavalle vuodelle – risteilyn uusi ajankohta on 7.-8.1.2022

    Folklandia 2021 siirtyy seuraavalle vuodelle – risteilyn uusi ajankohta on 7.-8.1.2022

    Suomen suurin folkloren talvitapahtuma, Folklandia-risteily Silja Europalla 8.-9.1.2021 siirtyy vuodella eteenpäin. Koronapandemian vuoksi laivalla järjestettävää festivaalia ei ole turvallisuussyistä mahdollista toteuttaa. Folklandia-risteilyn uusi ajankohta on 7.-8.1.2022.

    Vuoden 2021 Folklandialle paikkansa varanneet voivat siirtää varauksensa samoilla ehdoilla vuodelle 2022. Mikäli asiakas haluaa perua risteilyvarauksensa, palauttaa matkatoimisto ennakkomaksun täysimääräisenä. Folklandian varauksia hoitaa Ikaalisten Matkatoimisto, joka ottaa yhteyttä kaikkiin varauksen tehneisiin asiakkaisiin ja sopii varauksien siirrosta seuraavalle vuodelle tai niiden peruutuksesta.

    Eläköön Folk! 9.1.2021 Tampereella

    Merelle ei tammikuussa päästä, mutta palanen Folklandiaa soi, tanssii ja juhlii Eläköön Folk! -konserttitapahtumassa Tampereella lauantaina 9.1.2021. Monipuolisessa ohjelmakattauksessa nähdään
    kansanmusiikin ja kansantanssin parhaimmistoa. Eläköön Folk! – konsertin yhteydessä jaetaan tunnustuksia ja palkintoja alan ansioituneille toimijoille. Samana päivänä järjestetään myös Kansanmusiikin ja
    Kansantanssin Edistämiskeskuksen vuosittainen FolkForum -seminaari, jonka teemana on ”Pohjoisilla poluilla”. Eläköön Folk! ja FolkForum -tapahtumat tuottavat Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Tampereen
    kaupungin, Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen ja Folklandian 50 taustajärjestäjän kanssa. Käytännön järjestelyistä vastaa Pispalan Sottiisin tapahtumatoimisto Tampereella. Eläköön Folk! ja FolkForum järjestetään vastuullisesti ja turvallisuus edellä vallitsevien säädöstenmukaisesti.

    Ohjelma tarkentuu syksyn aikana: www.folklandia.fi

    Lisätietoja: Jukka Heinämäki, toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat, Suomen Nuorisoseurat Puh. +358 50 526 8957,
    sähköposti jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi

    Folklandian varaukset: Ikaalisten Matkatoimisto folklandia@ikaalistenmatkatoimisto.fi, www.ikaalistenmatkatoimisto.fi/matkan/folklandia

  • Folklandia palkitsi 2020!

    Folklandia palkitsi 2020!

    Vuoden Wäinö 2019 on kansantanssin Grand Old Lady LEENA AHO
    Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin ja kansantanssin alalla toimivat henkilö, ryhmä tai taho, jolle annetaan tunnustus taiteellisista tai pedagogisista ansioista ja /tai elämäntyöstä. 
    Vuoden 2019 tunnustuksen saa Grand Old Lady Leena Aho. Hän on vaalinut kansanperinnettä sisulla ja sydämellä. Leena Aho on tehnyt merkittävän työn suomalaisen kansantanssin kansainvälistämiseksi ja tuottanut tanssi- ja kansantanssijulkaisuja sekä yksin että työryhmän jäsenenä. Leena Ahon ansiosta Suomi kutsuttiin Europeaden pääkomiteaan ja hän oli myös voimakkaasta ajamassa Turkua Europeaden pitopaikaksi 2017. 

    Vuoden Nuori Pelimanni 2019 – MIUKELI -yhtye Haapajärveltä
    Miukeli on vuonna 2014 perustettu yhtye, jossa soittaa neljä Jokilaaksojen musiikkiopiston oppilasta Haapajärveltä. Heidän taiturimainen ja iloinen soittonsa ja lavasäteilynsä hurmaa yleisön. Yhtyeessä soittavat Jennina Salmela (piano), Anna Salomaa (harmonikka), Emilia Lappalainen (viulu) ja Joonatan Lappalainen (lyömäsoittimet). Yhtyeen ikähaitari on 11-17 vuotta. Nuoresta iästään huolimatta Miukeli on esiintynyt jo yli 100:lla keikalla eri tapahtumissa ja festivaaleilla. ​

    Vuoden 2019 Kansanmusiikkilevy on ORIVESI ALL STARS: Kaikenmoisia tansseja
    Kansanmusiikkikansantanssi.fi -portaali ja Kansanmusiikki lehti julkistavat 11. kert6aa Vuoden kansanmusiikkilevyn. Vuoden Kansanmusiikkilevy 2019 on Orivesi All Stars: ”Kaikenmoisia tansseja” -levyllä. Se on levy, jossa kuuluu soittamisen ilo.Orivesi All Stars eli OAS on kenelle tahansa soittamisen perustaidot omaavalle avoin pelimannikollektiivi, joka on perustettu musiikillisen ilon löytämisen, oppimisen ja jakamisen edistämiseksi. Ikähaitari on 8-85 vuoden välillä. Maantieteellisesti ryhmä on akselilla Saksa-Oulu-USA ja eikä siinä tehdä eroa harrastajien ja ammattisoittajien välillä.  Päämääränä on mukava musisointi hyvässä hengessä. Vetäjinä toimivat Antti Järvelä ja Reetta Kuisma. 

    Pispalan Sottiisin Vuoden 2020 kansantanssiyhtye KIMURANTTI Lappeenrannasta
    Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on nimetty kahden vuoden välein vuodesta 1990 alkaen. Vuoden yhtye edustaa esimerkillisellä tavalla suomalaista kansantanssikulttuuria. Vuoden 2020 yhtye on kansantanssiryhmä Kimurantti Nuorisoseura Rajan Nuorista Lappeenrannasta. Se sai mestaruussarja statuksen Nuorisoseurojen Tanssimylly-katselmuksessa 2019. Kimurantti on nuorten aikuisten 19-24-vuotiaiden ryhmä, jossa on 15 tanssijaa.
    Ryhmän perustamisesta alkaen (2005) sitä on ohjannut Merja Skyttä. Ryhmä tekee kiinteää yhteistyötä eri koreografien kanssa ja osallistuu aktiivisesti eri festivaaleille ja koulutuksiin. Vuosina 2008-2019 ryhmä on tehnyt esiintymismatkoja Norjaan, Tanskaan, Turkkiin, Yhdysvaltoihin, Bulgariaan, Guamiin ja Azoreille. 

    Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye on KANGASALAN PIKKUPELIMANNTI
    Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Vuoden yhtye -nimityksen tarkoituksena on nostaa esiin yhtye, joka on osoittanut erityistä osaamista ja toimintaa kansanmusiikin saralla. Vuoden 2020 valinnan valinnalla festivaali kunnioittaa merkittävää ja pitkäjänteistä työtä musiikkikasvatuksen parissa.
    Kangasalan Pikkupelimannit on toiminut jo 40 vuotta omistautuneen johtajansa Leenamaija Raukolan vetämänä. Yhtyeestä on kasvanut runsaasti musiikin sekä musiikkikasvatuksen ammattilaisia. Kangasalan Pikkupelimannit on toiminut omalla alueellaan merkittävänä kansanmusiikin voimapesäkkeenä monikymmenpäiselle lasten ja nuorten joukolle.

    Vuoden 2019 Tanssiteko on ”Poies itsekäs ite”
    Vuoden Tanssiteko palkinnon saa juhlakonsertti ”Poies itsekäs ite – Sata vuotta lujaa ystävyyttä”. Karjalan Nuoret ry on Viipurissa 1919 perustettu yhdistys, joka toimii nykyisin Helsingissä. Nuorisoseura Karjalan Nuoret juhlisti 100-vuotista taivaltaan historiansa isoimmalla spektaakkelilla yhdistäen tanssin, teatterin ja musiikin noin 300 esiintyjän voimin Helsingin Kulttuuritalon lavalla. Esiintyjinä nähtiin kaikki Suomen suurimman nuorisoseuran harrastajat. Elävästä musiikista vastasi kaksi kansanmusiikkiyhtyettä. Se oli yhteinen aikamatka Viipurista tähän päivään.

    Vuoden Kultakantele tunnustuksen 2020 sai RAUNO NIEMINEN
    Kanteleliiton vuosittain myöntämä Kultakantele on tunnustus merkittävästä elämäntyöstä kanteleen hyväksi. Vuonna 2020 Kultakantele myönnetään soitinrakentajamestari, musiikin tohtori, tietokirjailija, taiteilija ja muusikko Rauno Niemiselle. Elämäntyöpalkinto myönnetään Rauno Niemiselle hänen pitkäkestoisesta, uraauurtavasta ja määrätietoisesta työstään kanteleen hyväksi niin soitinrakentajana, tutkijana kuin kanteleensoittajanakin.​

    Suomen Nuorisoseurojen Vuoden ohjaajat ovat MILLA SORSA ja ARJA SÖDERLUND
    Suomen Nuorisoseurojen vuosittain myönnettävän Vuoden ohjaaja (1-2) -tunnustuksen tarkoituksena on nostaa ohjaajan työn arvostusta. Vuoden 2020 tanssiohjaaja on Milla Sorsa Nuorisoseurat Harmonikka ja vuoden teatteri- ja sirkusohjaaja on Arja Söderlund Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura ry:sta.

    Milla Sorsa ohjaa kaikkia seuran neljää ryhmää, joista viimeisin on perustettu vuosi sitten syksyllä. Hän toimii sekä Saimaan Nuorisoseurat ry:n että Nuorisoseura Harmonikan hallituksessa. Milla ohjaa myös yhtä ”ei nuorisoseuralaista”, aikuisten kansantanssiryhmää. ​Arja Söderlund on saanut Pornaisten Pohjoisen Nuorisoseuran sirkustoiminnan käyntiin ja jatkumaan jo yli 10 vuotta. Hän on ohjannut seuran nuorimpia sirkusharrastajia sekä tenavasirkusryhmää kannustavasti, itsenäisesti ja aktiivisesti. Hän on kouluttautunut nuorisoseurojen järjestämillä sirkusohjaajan peruskurssilla ja mm. vauva- ja virikekursseilla. ​