Tanssi – liikunnan riemua yhdessä
Tuhannet lapset, nuoret ja aikuiset tanssivat nuorisoseuroissa eri puolilla Suomea. Tanssin avulla kaikenikäiset pääsevät ilmaisemaan itseään, nauttimaan musiikista, oppimaan uutta ja liikkumaan. Kaikkein parhaita olemme kansantanssissa, mutta nuorisoseuroissa harrastetaan myös muita tanssitaiteen lajeja.
Osallistu tanssin tapahtumiin
Järjestämme vuosittain kansantanssitapahtumia ja -katselmuksia, jotka tarjoavat huikeita esityksiä ja kohtaamisen paikkoja.
- Pispalan Sottiisi on joka toinen vuosi järjestettävä kansainvälinen kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Tampereella, joka järjestetään seuraavan kerran kesäkuussa 2026.
- TRADI on joka toinen vuosi järjestettävä kansantanssin ja -musiikin kevätfestivaali huhtikuussa Tampereella, joka järjestetään seuraavan kerran 2027.
- Tanssiralli on joka toinen vuosi järjestettävä lasten ja nuorten kansantanssikatselmus, joka järjestetään seuraavan kerran 2026 osana Pispalan Sottiisia.
- Tanssimylly on joka toinen vuosi järjestettävä aikuisten kansantanssikatselmus, joka järjestetään seuraavan kerran 2027.
- DÄÄNS-leiri on vuosittain syksyllä järjestettävä 12-17-vuotiaiden kansantanssin harrastajien leiri.
Kurssit ja koulutukset
Järjestämme vuosittain eripituisia koulutuksia tanssin harrastajille, ohjaajille ja toimijoille. Ajankohtaiset koulutukset ja tapaamiset löytyvät tapahtumakalenterista. Lisätietoja antaa tanssin ja tanssin tapahtumien suunnittelija Teija Nikkari: teija.nikkari@nuorisoseurat.fi.
Kansantanssin ohjaajakoulutus
Järjestämme yhdessä muiden kansantanssijärjestöjen kanssa kansantanssin ohjaajakoulutusta. Tavoitteena on antaa kansantanssin harrastajalle valmiudet toimia kansantanssiryhmän ohjaajana seuratoiminnassa tai päiväkotien ja koulujen kerhotoiminnassa.
Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2026.
Kansantanssin kääntöpiiri
Tanssitoimijat eri puolista Suomea kokoontuvat vuosittain Kansantanssin kääntöpiiriin, valtakunnalliseen tanssitoimijoiden tapaamiseen. Kansantanssin kääntöpiiri on seminaari/webinaari, jossa toimijat vaihtavat ajatuksia ajankohtaisista tanssiasioista ja kehittävät Suomen Nuorisoseurojen valtakunnallista tanssitoimintaa. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki tanssitoiminnan kehittämisestä kiinnostuneet kansantanssin ohjaajat, tanssinopettajat, harrastajat ja muut toimijat.
Tanssin palkitut tekijät
Jaamme vuosittain Eläköön Folk! -gaalassa Vuoden tanssiteko -palkinnon. Joka toinen vuosi nimitetään Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtye.
Kansantanssiohjelmia ryhmien käyttöön
Tanssinriemu.fi-sivustolta löytyy Nuorisoseurojen tuottamia tanssiohjelmia kansantanssiryhmien käyttöön.
Tilaa tanssin uutiskirje
Kuukausittainen tanssin uutiskirje välittää alan harrastajille ja ohjaajille tietoa järjestön tapahtumista ja koulutuksista sekä muista harrastusalaan liittyvistä asioista.