Kategoria: Kansainvälinen toiminta

  • Postikortteja Kreetalta – nuorisoseuralaiset opintomatkalla

    Postikortteja Kreetalta – nuorisoseuralaiset opintomatkalla

    Itä- ja keskisuomalaiset nuorisoseuralaiset matkasivat opintomatkalle Kreetalle 16.-20.9.2026. Matkan tarkoituksena oli tutustua toisen Euroopan maan yhdistystoimintaan ja vapaaehtoistoiminnan kulttuuriin sekä verkostoitua ja luoda uusia kumppanuuksia kulttuurisen toiminnan toteuttamiseen. Mukana oli 21 vapaaehtoista yhteensä 11 paikallisesta nuorisoseurasta Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilta.  

    Tutustuminen virallisen yhteistyökumppanin toimintaan

    Ensimmäisenä päivänä suuntasimme bussilla Haniaan, jossa taapersimme kuin ankat parijonossa yrittäen löytää kohteeseen. Päivän teemana oli tutustua virallisen yhteistyökumppanimme Kreikan valokuvayhdistyksen, Elliniki Fotografi̱ki Etairia, toimintaan. Kunniavieraanamme ja tulkkausapunamme toimi Hanian Suomen kunniakonsuli Marianne Nissilä-Batakis – suurkiitos! Saimme kuulla valokuvayhdistyksen toiminnasta, tapahtumista ja näyttelyistä. Lisäksi valokuvaajataiteilija George Baladakis esitteli meille liudan upeaa valokuvataidetta. 

    Vastavuoroisesti esittelimme myös nuorisoseuratoimintaa sekä vastavierailukohteen Kymönkosken Nuorisoseuran toimintaa ja Taidekesä -tapahtumaa. Käynti oli onnistunut ja vastaanotto oikein lämmin ja ystävällinen. 

    Iltapäivästä meillä oli hieman vapaa-aikaa tutustua Haniaan ennen yhteistä illallista isäntiemme seurassa. Illallistimme yhdessä pitkien pöytien ääressä. Tarjolla oli perinteistä kreikkalaista ruokaa – ja sitä oli todellakin riittävästi. Todella herkullista! 

    Vamos, vamos, vamos

    Toisena päivänä jakaannuimme kahteen ryhmään, joista ensimmäinen lähti Vamoksen kylään tutustumaan Fabrica Farm&Houses toimintaan. Kiemuraisten vuoristoteiden jälkeen saavuimme pieneen kylään, ja meidät vastaanotti lämpimästi tilan omistavan Franzeskakisin perheen isäntä Nikos ja emäntä Lola. Tunnelma oli kuin olisi astunut pieneen paratiisiin – kylän ja luonnon tarjoama rauha vallitsi ympärillämme. Tilalla on kauniita, viihtyisiä, kivestä rakennettuja taloja, jotka edustavat paikan perinteistä arkkitehtuuria. Taloja ympäröivät satoja vuosia vanhat oliivipuulehdot, tammet, hedelmäpuut, kukat ja erilaiset yrttikasvit. Tilalla asustaa monia kotieläimiä, joista mm. koirat ja kanat liikkuivat vapaina pihapiirissä ja tervehtivät vieraita arastelematta. Tilalla viljellään myös sesongin vihanneksia vihannespuutarhassa kestävän viljelyn menetelmiä käyttäen. 

    Päivän ohjelmassamme oli osallistua perinteisen kreikkalaisen ruoan työpajaan (traditional cooking class), missä pääsimme tutustumaan paikallisiin raaka-aineisiin ja yrtteihin sekä valmistamaan itse isäntäperheen kanssa perinteisen monen ruokalajin kreikkalaisen päivällisen. Ruoan valmistaminen oli hirmuisen mukavaa ja mielenkiintoista. Ihastuttava emäntämme Lola johdatteli kreikkalaisen ruoan saloihin ammattitaidolla. Hän opasti koko ajan tehdessään ja antoi haistella ja maistella kaikkea kokkailun lomassa. Luonnollisesti oliiviöljy näyttäytyi ruoanlaitossa tärkeässä roolissa.  

    Traditional Cretan Cooking Class – perinteisen kreetalaisen ruoan kokkaustyöpaja. Kuvassa vas. tilan emäntä Lola.

    Patojen muhiessa pääsimme odotellessa kierrokselle puutarhaan ja oliivilehtoon. Kuulimme hyvin seikkaperäisesti oliivin viljelystä ja oliiviöljyn valmistamisesta. Opimme mm. yleisimmät oliivien tuholaiset. Oppaamme, isäntäperheen poika Dimitris, omisti 2000 oliivipuuta ja käsin tehtävään sadonkorjuuseen menee noin kaksi kuukautta viiden työntekijän voimin. Tiesittekö, että keskimäärin noin 7 kg:sta oliiveja tulee noin 1 litra oliiviöljyä? Ja tiesittekö, että oliiveja on tosiaan kahta eri lajia? Suuremmat oliivit ovat – ah niin herkullisia – syötäviä ja pienemmät oliivit ovat oliiviöljyn valmistamiseen soveltuvampia.  

    Lopuksi pääsimme tietenkin nauttimaan yhdessä valmistamamme aterian pitkän pöydän ääressä suurten oliivipuiden katveessa. Mikä upea elämys!  

    Paleochoran ympäristössä historia, taide ja kulttuurit kohtasivat 

    Toinen puolikas ryhmästämme suuntasi Paleochoran ympäristön pieniin kyliin, paikallisen historian äärelle ja taiteilijoiden maailmaan. Päivän aikana saimme nähdä, miten alueen historia, luonto ja kulttuuri toimivat inspiraation lähteenä taiteilijoille – ja samalla pysähtyä pohtimaan, mitä voimme oppia toisiltamme eri kulttuureista.  

    Ensimmäinen kohteemme oli Azogires, noin seitsemän kilometrin päässä Paleochorasta. Tutustuimme kylän historialliseen museoon ja saimme katsauksen alueen menneisyyteen ja paikalliseen kulttuuriin. Museovierailun jälkeen jatkoimme taiteilija Gross Rougen ateljeeseen. Vierailu avasi näkökulmaa siihen, miten taiteilija voi ammentaa ympäröivästä yhteisöstä, maisemasta ja paikallisesta kulttuurista inspiraatiota omaan työhönsä. Oli kiinnostavaa päästä kurkistamaan taiteen tekemisen arkeen ja kuulla ajatuksia luovuudesta taiteilijan omassa työympäristössä. 

    Toisen ryhmän retkipäivä vei mm. Azogiresin pieneen vuoristokylään.

    Iltapäivällä suuntasimme Anidrin kylään, jossa tutustuimme taiteilija Gerhard Stelzhammerin veistospuutarhaan. Luonnon keskelle sijoittuvat teokset loivat jälleen uuden näkökulman siihen, miten ympäristö ja taide voivat olla vuoropuhelussa keskenään. Veistospuutarha tarjosi rauhallisen ympäristön pysähtymiseen, havainnointiin ja keskusteluun. 

    Päivän päätteeksi palasimme Paleochoraan ja kokoonnuimme yhteiselle illalliselle Portofino-ravintolaan. Mukaan liittyi myös paikallisia taiteilijoita ja muita ryhmämme jäseniä. Päivän kokemukset jatkuivat siis keskusteluina ja kohtaamisina vielä illallispöydässäkin. 

    Matkan tärkeimpiä oppeja

    Kansainvälisyys on paljon muutakin kuin matkustamista. Se on kohtaamista, ajatusten vaihtamista ja mahdollisuutta katsoa tuttujakin asioita uudesta näkökulmasta – tätä kaikkea matkamme tarjosi. Reissupäiviin sisältyi myös tärkeitä, vapaamuotoisia hetkiä esimerkiksi kahvi- tai ruokailuhetkissä, jolloin oli aikaa keskustella, jakaa kokemuksia ja tutustua toisiin. Erasmus+ -matkoissa juuri tällaiset epämuodolliset keskustelut ovat usein yhtä arvokkaita kuin varsinainen ohjelma.  

    Otteita osallistujien parhaista oivalluksista ja oppimiskokemuksista: 

    “Matkalla sai kuulla paljon toisten seurojen toiminnasta ja sai uusia ideoita.” 

    “Verkostojen rakentaminen on tärkeää. Muiden oivalluksista ja tekemisistä voi saada ideoita omiin juttuihin, vaikka soveltaen.” 

    “Pienikin seura voi tehdä suuria asioita.” 

    “Matkan tärkeimmäksi oivallukseksi nostan yhteisön: miten lyhyessä ajassa pystyimme luomaan niin hyvän ilmapiirin! Koin että näimme ja kuulimme toisemme, jonka seurauksena yhdessä olo oli vaivatonta.” 

    “Saman henkisessä porukassa on turvallista olla.” 

    “Yhteiset jaetut kokemukset.” 

    Kiitos reissuryhmälle!  

    Opintomatka toteutettiin Euroopan unionin Erasmus+ -rahoituksella nuorisotyöntekijöiden liikkuvuutena.

  • Allianssin nuorisovaihto siirtyy Suomen Nuorisoseurojen omistukseen

    Allianssin nuorisovaihto siirtyy Suomen Nuorisoseurojen omistukseen

    Nuorisoala ry:n omistama Allianssin nuorisovaihto (virallisesti Allianssin Kehittämispalvelut Oy) siirtyy Suomen Nuorisoseurojen omistukseen 31.12.2026. Suomen Nuorisoseurat on kasvatus- ja harrastusjärjestö sekä Suomen suurin kulttuurisen nuorisotyön toimija. Sopimuksen myötä yhtiön koko toiminta henkilöstöineen siirtyy uudelle omistajalle. Omistajavaihdoksen myötä myös yhtiön nimi vaihtuu kevään 2027 aikana.

    Allianssin Kehittämispalvelut Oy on edistänyt nuorten kansainvälistä kanssakäymistä ja järjestänyt nuorille kansainvälisyyskasvatusta muun muassa järjestämällä heille erilaisia nuorisovaihtoja ulkomailla vuodesta 1993 lähtien. Omistusjärjestelyllä halutaan turvata toiminnan jatkuvuus ja kehittäminen sellaisen omistajan yhteydessä, jolle kansainvälinen nuorisovaihto on strategisesti tärkeä osa toimintaa.

    Nuorisoala ry:lle ratkaisu mahdollistaa entistä vahvemman keskittymisen yhdistyksen ydintehtäviin: nuorisoalan edunvalvontaan, nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen päätöksenteossa, nuorisoalan ammattilaisten ja vapaaehtoisten osaamisen ja yhteistyön vahvistamiseen sekä koko nuorisoalan toiminnan ja toimintaedellytysten kehittämiseen.

    ”Omistusjärjestely tukee molempien organisaatioiden mahdollisuuksia keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja samalla nuorisovaihtotoiminta saa uuden kodin organisaatiosta, jossa sen kehittäminen on strategisesti tärkeää. Olemme iloisia, että toiminnalle löytyi hyvä ja luonteva jatko”, sanoo Nuorisoala ry:n hallituksen varapuheenjohtaja ja Allianssin Kehittämispalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja Nette Rimpioja.

    Suomen Nuorisoseuroissa järjestely nähdään mahdollisuutena vahvistaa sekä kansainvälistä nuorisotoimintaa että nuorille tarjottavia palveluita.

    ”Olen erittäin tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen. Tämä on merkityksellinen lisä Nuorisoseurojen palveluihin, ja on hienoa päästä jatkamaan Nuorisovaihdon tärkeää toimintaa. Erityisen iloinen olen siitä, että pystymme jatkossa tarjoamaan entistä enemmän kansainvälisiä kokemuksia sekä jäsenseurojemme nuorille että kaikille vaihdoista kiinnostuneille nuorille valtakunnallisesti. Toiminta sisältää myös muun muassa työssäoppimisohjelman opiskelijoille, jonka kautta yhteistyömme oppilaitosten kanssa vahvistuu entisestään”, sanoo Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Sanna Airaksinen.

    Lisätiedot

    Nette Rimpioja
    Nuorisoala ry / Allianssin Kehittämispalvelut Oy
    nette.rimpioja@nuorisoala.fi

    Sanna Airaksinen
    Suomen Nuorisoseurat ry
    sanna.airaksinen@nuorisoseurat.fi

  • Tervetuloa kuulemaan Erasmus+ -ohjelman mahdollisuuksista

    Tervetuloa kuulemaan Erasmus+ -ohjelman mahdollisuuksista

    Suomen Nuorisoseurat on yksi ensimmäisistä suomalaisista nuorisoalan järjestöistä, jolle myönnettiin Erasmus+ -ohjelman akkreditaatiostatus vuonna 2021. Nyt kutsumme kaikkia kiinnostuneita kuulemaan, mitä olemme tehneet ja miten organisaatiosi tai organisaatiomme yhdessä voivat hyötyä Erasmus+ -rahoituksesta. 

    Verkostotapaaminen pidetään lauantaina 25.4. klo 9–12 Mikkelin Teatterilla. Aamupäivä on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa kuulla lisää Erasmus+ -ohjelman mahdollisuuksista, teatteriverkoston sekä nuorisotyön kansainvälisestä kehittämisestä ja vapaa-ajan toiminnan oppimisprosesseista. Tapaamisessa keskitytään nuorisotyöntekijöiden liikkuvuuksiin (Erasmus+, KA1 alaohjelma). 

    Tilaisuuden päätteeksi on mahdollisuus tutustua nuorisoteatteritapahtuma Ramppikuumeeseen Paukkulassa, Suomen Nuoriso-opistolla. 

    Ohjelma:

    klo 9.00 Tervetuloa 

    klo 9.15 Suomen Nuorisoseurojen kansainvälinen toiminta pähkinänkuoressa 

    klo 9.45 Nuorten kokemukset ja Operation Starlight -teatteriprojektisuunnitelman esittely: Miksi tämä hanke? Mitä se mahdollistaa? Miten pääsee mukaan? 

    klo 10.00 Työpaja: Miten kansainvälisyys voi vahvistaa nuorten teatteri- ja muuta toimintaa?

    klo 10.45 Yhteenveto ja seuraavat askeleet 

    klo 11–12 Lounas ja verkostoituminen 

    Tervetuloa kuulemaan, keskustelemaan ja inspiroitumaan! 

    Mitä Erasmus+ -ohjelma on tuonut Nuorisoseuroihin

    Erasmus+ -akkreditaation tuella olemme: 

    • Järjestäneet yhteensä 29 kansainvälistä liikkuvuutta, joista nuorisovaihtoja on 13 ja nuorisotyöntekijöiden liikkuvuuksia 16. Kansainvälisiin toimintoihimme on osallistunut yhteensä 724 nuorisotyöntekijää tai nuorta 14 eri maasta. 
    • Rakentaneet yhdenvertaista, saavutettavaa ja hyvinvointia lisäävää kulttuurista toimintaa sekä eri-ikäisten innostavia ja yhteisöllisiä tapahtumia. 
    • Vahvistaneet järjestön vapaaehtoisten, luottamushenkilöiden sekä työntekijöiden kiinnostusta ja osaamista kansainväliseen yhteistyöhön. Olemme jakaneet parhaita käytäntöjä mm. nuorisovaihtojen, opintomatkojen, mentoroinnin sekä teemallisten työpajojen avulla. 
    • Lisänneet nuorten osallisuuden toteutumista ja vaikuttamisosaamista kansainvälisten kokemusten kautta, mikä tukee harrastustoiminnan kehittämistä ja tuo uusia ideoita sekä omaan yhteisöön että eurooppalaiseen yhteistyöhön. 
    • Kehittäneet moninaisuus- ja yhdenvertaisuusosaamista eurooppalaisten kollegoiden kanssa ja luoneet turvallisempia tiloja ja oppimisympäristöjä. 

    Kansainvälinen toiminta on lisännyt muun muassa

    • osallisuuden kokemusta 
    • rohkeutta esiintymiseen 
    • yhteisöllisyyttä yli rajojen 
    • sekä nuorten omaa toimijuutta.

    Lisätiedot

    Sanna Airaksinen, pääsihteeri
    sanna.airaksinen@nuorisoseurat.fi, 040 350 8913  

  • DofE-toimijoiden tapaamisesta uusia ideoita ja vertaistukea

    DofE-toimijoiden tapaamisesta uusia ideoita ja vertaistukea

    Suomen Nuorisoseurat on yksi DofE -toimintaa toteuttavista organisaatioista Suomessa. The Duke of Edinburgh’s International Award (DofE) on maailmanlaajuinen ohjelma, joka innostaa 14-24-vuotiaita nuoria löytämään omat vahvuutensa ja suunnan tulevaan.

    Harrastamisen- ja seuratoiminnan suunnittelijamme Minna Pasi ja Etelä-Suomen koordinaattorimme Johanna Lindstam osallistuivat DofE -toimijoiden kansainväliseen tapaamiseen Luxemburgissa, jonka tavoitteena oli verkostoitua ja saada uusia ideoita. Koolla oli DofE -ohjelman parissa työtä tekeviä Irlannista, Luxemburgista, Liettuasta ja Suomesta.

    ”Kouluvierailuilla tutustuimme Luxemburgin tapaan toteuttaa DofE -ohjelmaa koulutyön ohessa. DofE on nerokkaasti tuotu osaksi koulun arkea, jolloin oppilaiden on helppo lähteä suorittamaan ohjelman ensimmäistä pronssitasoa koulun työntekijän (usein opettaja tai nuorisotyöntekijä) avulla. Vapaaehtoistyö suoritetaan koulun omissa toiminnoissa esimerkiksi käymällä tutorkoulutus ja auttamalla nuorempia oppilaita vaikka matematiikassa”, Minna kuvailee.

    Viikon aikana jokainen osallistujamaa piti oman työpajan valitsemastaan aiheesta. Luxemburgilaiset esittelivät omaa Mérite Jeunesse -ohjelmaansa. Ohjelmaa tehdään 36:ssa koulussa ympäri maata sekä muutamissa järjestöissä. Liettualaisten opastuksella tehtiin tarinoita näkyväksi ja saatiin hyvää oppia siitä, miten tarinoiden kautta voidaan saada omalle toiminnalle lisää näkyvyyttä ja osallistujia.

    ”Suomesta veimme tuliaisena Erätauko-keskustelun ja Lego-mielenosoituksen. Pienen demon avulla osoitimme, kuinka Erätaukoa (englanniksi Timeout) voi hyödyntää esimerkiksi nuorten kanssa toimiessa. Saimme työpajasta hyvää palautetta ja moni osallistuja halusikin viedä menetelmän omaan työhönsä”, Johanna kertoo.

    Viikon aikana opittiin myös uusia luontomenetelmiä Luxemburgin kauniissa luonnossa. Kuva Tommi Närhi.

    Vaikuttavinta matkalla oli päästä kuulemaan nuorten omia kokemuksia ja tarinoita DofE:sta. Kokemuksista välittyi DofE:n antamat mahdollisuudet kokea huikeita elämyksiä, löytää uusia ystäviä, päästä vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin ja matkustaa vaikka kansainvälisen projektin myötä toiselle puolelle maailmaa.

    Viikon kohokohtana joku piti prinssin, Prince Guillaume of Luxembourg, tapaamista ja joku toinen hyvää ruokaa ja syvällisiä keskusteluja. ”Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut viikko, josta voi ammentaa omaan työhönsä vielä monta kertaa! Yksi unelma olisi viedä joskus meidän nuoret seikkailulle Luxemburgiin tai vaikka Irlantiin”, Minna ja Johanna ideoivat.

    Teksti: Minna Pasi ja Johanna Lindstam

    Lue lisää

    Nuorisoseuroissa toimivia nuoria palkittavina DofE-ohjelman suorittamisesta

    Viisi nuorta palkittu DofE-ohjelman pronssisilla ja hopeisilla tunnustuksilla

    DofE -toiminta Suomessa

  • Inclusion is On -hankkeen uunituoreilla materiaaleilla saavutettavampaa harrastustoimintaa

    Inclusion is On -hankkeen uunituoreilla materiaaleilla saavutettavampaa harrastustoimintaa

    Sosiaalista osallisuutta ja saavutettavuutta nuorten vapaa-ajan toiminnassa edistävä Erasmus+ -rahoitteinen Inclusion is On -hanke päättyy kesällä. Nuorisoseurat on ollut yksi kumppaniorganisaatioista Nuorten Akatemian hallinnoimassa hankkeessa. Nuorisotyöntekijöille, ohjaajille sekä muille nuorten vapaa-ajan toiminnan parissa työskenteleville tai vapaaehtoisille suunnatut materiaalit on nyt julkaistu! 

    Tiesitkö, että köyhyys- ja syrjäytymisriski koskettaa noin kolmasosaa eurooppalaisista nuorista?  

    Vapaa-ajan harrastukset ovat paitsi tärkeässä osassa nuorten elämää, myös keskeisessä roolissa nuorten henkilökohtaisessa kasvussa, luovuuden kehittymisessä ja sosiaalisten yhteyksien luomisessa. Osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden kannalta kaikenlaisille nuorille tulisi tarjota mahdollisuus osallistua erilaisiin, heidän mielenkiinnon kohteidensa mukaisiin vapaa-ajan aktiviteetteihin. 

    Näiden teemojen parissa toimineen Inclusion is On -hankkeen kansainvälinen päätösseminaari järjestettiin Firenzessä, Italiassa, tammikuussa 2024. Suomen päätöstilaisuus järjestettiin huhtikuussa Nuori2024-messuilla Tampereella. Seminaarissa esiteltiin hankkeen työkalupakin materiaaleja ja innovaatiomallia sekä innostettiin osallistujia oman toiminnan kehittämiseen entistä yhdenvertaisemmaksi ja saavutettavammaksi. Projekti oli myös näyttävästi esillä Nuori2024 -messuosastolla, jossa oli mahdollisuus tutustua hankkeen materiaaleihin, kuten uuteen The Doors are open for everyone -yhdenvertaisuusoppaaseen. 

    Tutustu materiaaleihin  

    Toiminnan aikana on kerätty hyviä käytäntöjä ja tuotettu menetelmiä yhdenvertaisemman ja avoimemman vapaa-ajan toiminnan kehittämiseksi. Nyt kaikki julkaisut ovat vapaasti saatavilla kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle ja osiltaan sovellettavissa muihinkin aiheisiin. 

    • Englanninkielinen työkalupakki on kokoelma hankkeen aikana koottuja tai kehitettyjä hyviä käytäntöjä, menetelmiä, työkaluja ja muita vinkkejä sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi.  
    • Nuorisotyötekijöiden koulutusmalli tukee työkalupaketin sisältöjen omaksumista ja käyttöönottoa: mallin avulla kuka tahansa voi järjestää oman koulutuksen työkalupaketin pääsisällöistä. Koulutusmalli on saatavilla useilla kielillä, myös suomeksi.  
    • Innovaatiomalli on menetelmäkokonaisuus, joka tarjoaa systemaattisen lähestymistavan ongelmanratkaisuun. Mallin avulla kuka tahansa voi luoda omia työkaluja sosiaalisen osallisuuden ja saavuttavuuden edistämiseksi. Innovaatiomalli on saatavilla useilla kielillä, myös suomeksi.  

    Kaikki hankkeen materiaalit ja kieliversiot löytyvät koostetusti Nuorten Akatemian kotisivuilta.

    Hankkeen tunnelmiin pääset kurkkaamaan myös kuvapankissamme Hankkeet projektit ja kampanjat (kuvat.fi) 

    Julkaistulla uunituoreella YouTube videolla pääset kurkkaamaan hankkeen tuloksiin nuorisotyöntekijöille kehitetyn koulutuswebinaarin kautta. 

    Euroopan unionin rahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tämän tekstin laatijoiden näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) kantaa. Euroopan unioni ja EACEA eivät ole vastuussa niistä. 

  • Tule kuulemaan EU:n nuorille tarjoamista mahdollisuuksista!

    Tule kuulemaan EU:n nuorille tarjoamista mahdollisuuksista!

    Euroopan nuorisoviikolla 12.-19.4. syvennytään EU:n nuorille tarjoamiin mahdollisuuksiin työpajojen merkeissä. Euroopan nuorisoviikko on Euroopan komission joka toinen vuosi järjestämä tapahtuma, jolla edistetään nuorten osallistumista ja aktiivista kansalaisuutta eri puolilla Eurooppaa. 

    Nuorisoseuroissa on vahvaa kokemusta EU-hankkeiden, kuten nuorisovaihtojen ja nuorten osallistamisprojektien toteuttamisesta. EU:lta saadun tuen avulla nuoret ovat mm. matkustaneet ulkomaille, toteuttaneet omia haaveitaan ja saaneet arvokasta kokemusta vaikuttamisesta. 

    Työpajoissa haluamme innostaa muita ideoimaan omia EU-projektejaan. Työpajoissa esitellään Nuorisoseuroilla tehtyjä projekteja ja kerrotaan käytännönläheisesti mahdollisuuksista, joita EU tarjoaa nuorille.  

    Työpajat on suunnattu niin nuorille kuin nuorten parissa työskenteleville. Tervetuloa!

    • Rääkkylä, Rasivaaran nuorisoseuran talo Rasihovi 12.4. klo 18–20  
    • Joensuu, Nuorisokeskus Whisper 17.4. klo 16-17.30  
    • Jyväskylä, kaupunginkirjasto ke 17.4. klo 14-17 
    • Kuhmo, yhteislukio ti 16.4. klo 9-10.30 
    • Mikkeli, Ohjaamo Olkkarin kansainvälinen kahvila 18.4. klo 15.15-17.30 
    • Rovaniemi, Kulttuuritalo Wiljami 18.4. klo 18-20.  
    • Reisjärvi, Reisjärven kirkonkylän nuorisoseurantalo 23.4 klo 16 

    Lisätiedot työpajoista löytyvät nuorisoviikon tapahtumakartasta.

    EU lähemmäs nuoria

    Euroopan nuorisoviikon tavoitteena on tuoda EU lähelle nuoria tapahtumien ja viestinnän avulla. Viikko lisää tietoisuutta nuorten osallistumisesta päätöksentekoon, edistää nuorten ja poliittisten päättäjien välistä vuoropuhelua ja esittelee nuorten eurooppalaisten kykyjä ja hankkeita. Sen aikana nostetaan esiin yhteisiä eurooppalaisia teemoja, kuten yhdenvertaisuutta, mielenterveyttä ja hyvinvointia, tiedonsaantia sekä rakentavaa vuoropuhelua.

    Tänä vuonna Euroopan nuorisoviikko pidetään kaksi kuukautta ennen Euroopan parlamentin vaaleja, joten demokratia ja EU-vaalit ovat myös nuorisoviikon pääaiheita.

  • Kansainvälinen nuorisovaihto tuo Mikkeliin portugalilaisia, espanjalaisia ja saksalaisia nuoria

    Kansainvälinen nuorisovaihto tuo Mikkeliin portugalilaisia, espanjalaisia ja saksalaisia nuoria

    Suomen Nuorisoseurat ry järjestää kansainvälisen nuorisovaihdon Suomen Nuoriso-opisto Paukkulassa Mikkelissä 26.2.-2.3. Nuorten osallisuutta luovin menetelmin käsittelevä, EU:n nuoriso-ohjelma Erasmus+:n rahoituksella toteutettava tapahtuma tuo Mikkeliin portugalilaisia, espanjalaisia ja saksalaisia nuoria suomalaisten lisäksi. Suurin osa kansainvälisten ryhmien 15-20-vuotiaista nuorista ei ole koskaan aikaisemmin käynyt Suomessa. Osallistujia on yhteensä 50.

    ”On mahtavaa, miten paljon Suomi varsinkin talvisaikaan kiinnostaa”, kertoo Mariia Pelttari, yksi tapahtuman suomalaisista ohjaajista.

    Pelttari lähti vaihdon ohjaajaksi, koska on aiemmin päässyt osallistumaan kansainväliseen nuorisovaihtoon Tanskassa Nuorisoseurojen kautta. Hän halusi omalla panoksellaan mahdollistaa nuorempien nuorten kansainvälisiä kokemuksia, koska ne voivat olla todella maailmaa avartavia.

    ”Viikon aikana ehtii tutustua tosi vahvasti erilaisiin kulttuureihin ja samalla oppia jotain uutta myös omasta suhteestaan omaan kotimaahan tai jopa Eurooppaan”, Pelttari sanoo.

    Mukana paikallispoliittikkoja

    Portugalilaisen ryhmän mukana Mikkeliin saapuu myös kaksi paikallispolitiikkoa, jotka haluavat tutustua kansainvälisen vaihdon lisäksi suomalaiseen nuorisopolitiikkaan. Heille on järjestetty tapaaminen mikkeliläisen kaupunginvaltuutettu Jatta Juholan (sd.) kanssa sekä tutustumista Mikkelin kaupungin nuorisotoimeen, Mikkelin Ohjaamoon sekä ESR+ -rahoitteiseen, Nuorisoseurojen Etelä-Savon alueella vetämään Nuorten Dynamo -hankkeeseen, joka kehittää osallistavaa tapahtumatuotantoa nuorten kanssa.

    Mikkeli tutuksi kaupunkisuunnituksen avulla

    Vaihdon ohjelmassa tutustutaan osallisuusteemoihin luovien menetelmien kuten teatterin kautta. Viikon aikana nähdään myös Mikkeliä: keskiviikkona nuorille on luvassa kaupunkisuunnistus, jossa on mukana paikallisia yrittäjiä. Yksi suunnistuksen rasteista on Toripulu -kahvilan luona, jossa yrittäjä Ville Asikainen kertoo nuorille Mikkelin historiasta sekä vastaanottaa yhden suunnistuksen tehtävistä.

    ”On kunnia-asia olla mukana tuomassa Mikkeliä maailmankartalle. Ehkäpä kansainväliset nuoret tulevat seuraavan kerran Mikkeliin koko perheen kanssa”, toteaa Asikainen.

    Torstaina nuoret vierailevat Sodan ja Rauhan keskus Muistissa. Perjantaina ohjelmassa on nuorten omien EU-hankkeiden ideoimista. Inspiraatiota tulevat antamaan Mikkelin seudun nuorisoseuran nuoret omasta Euroopan Solidaarisuusjoukot -hankkeestaan nimeltä ”Taiteellisen mielen osoitus”, joka on monelle tuttu Mikkelin kirjastossa nähdyn näyttelyn kautta. Ajatuksena on, että omaa lähiyhteisöä voi kehittää kansainvälisellä rahoituksella ja saada sitä kautta myös Euroopan unionia lähemmäs yksilöä. 

    Lisätietoja

    Minna Pasi, harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelija
    minna.pasi@nuorisoseurat.fi, puh. 040 566 0288

  • Paikallisia yhteistyökumppaneita haussa!

    Paikallisia yhteistyökumppaneita haussa!

    Suomen Nuorisoseurat hakee Erasmus+ -ohjelmasta pienimuotoista kumppanuushanketta ajalle 2024-2025, jossa painopisteenä on kansainvälisen ja monikulttuurisen paikallisen seuratoiminnan pilotointi. Haemme 3-5 seurakumppania paikallisten pilottien toteuttamiseksi hankkeessa.

    Hanketta on alustettu kehittämispäällikön, hanke- ja kumppanuuspäällikön sekä meneillään olevan pienimuotoisen kumppanuushankkeen projektikoordinaattorin toimesta ja nyt etsimme paikallisia yhteistyökumppaneita hankkeen toteuttamiseksi. Yhteistyöstä mukaan lähtevät seurat saavat korvauksen nuorisoseurantalon käyttämisestä sekä yhdessä suunniteltua kansainvälistä ja monikulttuurista toimintaa talolle. Hankkeeseen osallistuminen ei maksa kumppaneille mitään.

    Pienimuotoisten kumppanuushankkeiden tulee vastata seuraaviin Erasmus+ painopisteisiin:

    • tukevat sellaisten kohderyhmien osallistamista, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia
    • tukevat aktiivista Euroopan kansalaisuutta
    • tuovat eurooppalaisen ulottuvuuden paikalliselle tasolle
    • lisäävät lasten ja nuorten osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia 
    • ruokkivat yhteenkuuluvuutta, muutosjoustavuutta ja kykyä sietää kriisejä  
    • luovat yhdenvertaisen osallistumisen mahdollisuuksia, osallisuutta ja oikeudenmukaisuutta
    • ottaa huomioon vihreät käytännöt hankkeen toiminnassa
    • ottaa huomioon virtuaali- ja monimuoto-oppimisen mahdollisuudet
    • osallistumisen ja aktiivisen toiminnan tukeminen, yhteiskunnalliseen toimintaan, sosiaaliseen sitoutumiseen ja kansalaistoimintaan osallistumiseen mahdollistaminen
    • aktiivisen kansalaisuuden sekä nuorten yritteliäisyyden ja yrittäjyyden edistäminen
    • laadun, innovaatioiden ja nuorisotyön tunnustamisen vahvistaminen
    • nuorten työllistymismahdollisuuksien parantaminen
    • politiikan, tutkimuksen ja käytännön välisten yhteyksien vahvistaminen.

     Hankkeeseen on suunniteltu palkattavaksi projektikoordinaattori, joka yhdessä paikallisten nuorisoseurojen kanssa suunnittelee seurojen tarpeista lähtevää toimintaa ja toteuttaa pilotteja yhdessä paikallisseurojen kanssa.

    Kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan pilotteja toteutetaan hankkeessa jokaisen yhteistyökumppanin kanssa 1-3 kappaletta. Pilottien toimintaa ei hakuvaiheessa rajata, mutta vinkkejä voidaan hakea seuran olemassa olevasta toiminnasta ja toiveista. Tavoitteena on mahdollistaa osallistuminen seurojen toimintaan myös monikulttuurisista taustoista tuleville henkilöille. Toteutusmuodot ja -tavat sovitaan yhdessä hankkeen aikana. Toiminta käynnistetään alueella yhdessä toimijoiden ja osallistujien kesken käytävällä dialogilla. 

    Milloin
    Suunniteltu hankeaika on 2024-2025, jonka aikana kunkin seuran kanssa toteutetaan 1-3 pilottia. Tarkempi aikataulutus tehdään hankkeen alkuvaiheessa. 

    Miksi?
    Hankkeen kautta järjestettävällä toiminnalla voidaan tarjota uusia toimintamahdollisuuksia sekä houkutella uusia kohderyhmiä jäseniksi ja aktiivisiksi toimijoiksi paikallisseuroihin. Lisäksi hankkeen myötä syntyy uudenlaisia verkostoja sekä paikallisesti että valtakunnallisesti, pilottiseurat verkostoituvat myös kansainvälisesti.

    Mitä paikallisilta yhteistyökumppaneilta vaaditaan?
    Hakuvaiheessa yhteistyökumppaneiden kanssa tehdään kirjallinen sopimus yhteistyöstä. Sopimus määrittelee, että yksittäiselle seuralle ei tule taloudellisia velvoitteita hankkeesta. Jos hankerahoitusta ei saada, sopimus raukeaa. Käytännössä yhteistyösopimus tarkoittaa sitoutumista yhdessä kehitettävään toimintaan; ideointiin yhdessä jäsenten/lähiyhteisön kanssa, viestintää sekä toimipaikan löytämistä pilottitoiminnoille. Uskomme kuitenkin, että osallisuutta korostaen alusta asti yhdessä suunniteltu toiminta sitouttaa mukaan toimintaan; hankkeen pilotit suunnitellaan yhdessä mukana olevien seurojen kanssa. Hankkeen teeman luonteen vuoksi edellytämme kiinnostusta monikulttuurisen seuratoiminnan kehittämiseen! Olisi hienoa, jos kumppanilla olisi seurantalo käytettävissä toimintaa varten. 

    Mitä yhteistyökumppaneille tarjotaan?
    Yhteistyökumppanit saavat kokemuksia kansainvälisestä ja monikulttuurisesta toiminnasta, joka voi toimia näille kohderyhmille jäsenyyteen ja vapaaehtoistoimintaan sitoutumisen innostajana. Seuran omistamien tilojen käytöstä maksetaan erikseen korvaus. 

    Miten edetään
    Seurojen halukkuus yhteistyökumppanuuteen tulee jättää 21.2. mennessä
    Aikataulu hankehakemuksen jättämiselle on napakka – hankehaku päättyy 5.3.2024.

  • Kulttuurinen ekosysteemi on työkalu taiteen ja nuorisotyön kentän roolien hahmottamiseen

    Kulttuurinen ekosysteemi on työkalu taiteen ja nuorisotyön kentän roolien hahmottamiseen

    R You Cult -hankkeen toisella seminaarimatkalla Tanskan Koldingissa nuorisoseurojen projektityöntekijä Riikka Rantapolku ja kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurme pääsivät syvemmälle tutustumaan Etelä-Tanskan yliopiston hallinnoimaan EU-hankkeeseen, joka tutkii maaseutu- ja haja-asutusseutunuorten kulttuuri- ja taideharrastamisen edistämisen mahdollisuuksia.

    Hankkeen tarkoituksena on tuottaa menetelmäopas taide- ja kulttuurikentän toimijoille, jotka toimivat eri instituutioissa tai vapaalla kentällä. Hankkeeseen kuuluu rahoittajia, taiteilijoita, yhdistystoimijoita, nuorisotyöntekijöitä ja nuoria aikuisia, jotka toimivat Portugalissa, Tanskassa ja Suomessa.

    Tanskassa perehdyttiin kulttuuriseen ekosysteemiin

    Koldingissa kulttuuri- ja taideteemoja käsiteltiin kulttuurisen ekosysteemin hahmottamisen avulla. Kulttuurin ja taiteen mahdollistamiseen kuuluvat ns. vartijat (guardians), paimenet (nomands), yhdistäjät (connectors) ja alustat (platforms). Matkalla tutustuttiin erilaisiin alustoihin, joita olivat esimerkiksi katutaiteesta tunnettu Branden kylä, vanhan kalayrityksen tehdashalliin perustettu UrbanStreetZone -skoottihalli sekä kulttuurisen nuorisotyön keskus Mejeriet Sonderbørgin kaupungissa.

    Johanna Hurmetta matkalta jäi pohdituttamaan valtion ja kuntien valta-asema sekä kulttuurin ja taiteen tunnistaminen yhteiskunnan tasolla:

    ”Päällimmäisenä minulle jäi mieleen, miten yhteiskunnan tasolta Tanskassa oli huomioitu yksityisen rahan käyttämistä kulttuuriin ja taiteeseen. Sain kuulla yhdeltä työryhmän tanskalaiselta jäseneltä, että valtion puolelta on luotu pankeille velvollisuus myöskin edistää sosiaalista kestävyyttä omassa toiminnassaan.

    Pankit ovat toteuttaneet tätä velvoitetta siten, että yrityslainojen yhteydessä korkohuojennusta saa, jos yritys investoi tuotoistaan tietyn prosenttiosuuteen taiteen tai kulttuurin edistämiseen yrityksen paikkakunnalla. Tässä ajassa myös Suomessa julkisen rahan vähentyminen ei pitäisi olla pelkästään toimijoiden ratkaistavissa vaan myös valtiolta tulisi tulla apukeinoja esim. kulttuurisen nuorisotyöhön.”

    Guardians, eli vartijat ovat osa kulttuurista ekosysteemiä mahdollistajien ja alustojen lisäksi. Yksityisen sektorin vartijoiden rooli olikin mittava, kun hankeryhmä vieraili pienissä tanskalaisissa kaupungeissa. Riikka Rantapolku teki hyviä huomioita tähän liittyen:

    ”Tunnistin Tanskassa saman ilmiön kuin Suomessa: kulttuurin ja taiteen mahdollistaminen tuntui henkilöityvän tiettyihin osaajiin, jotka pystyvät eri keinoin mahdollistamaan alustojen rakentumista verkostojen avulla. Esimerkiksi UrbanStreetZonen kasvamiseksi Euroopan suurimmaksi skoottipuistoksi vaikutti vahvasti mahdollistaja Jan Parsberg Madsen. Samoin Mejerietin kulttuurikeskuksen toteuttamisen takana oli Lykke Stine Farre, jonka verkostot sekä paikallisiin poliitikkoihin että nuoriin mahdollistivat kasvun pienestä kahvilatoiminnasta laajaksi kulttuurikeskukseksi.”  

    R You Cult -hankkeen kolmas kansainvälinen kokoontuminen tapahtuu Suomessa joulukuussa 2023. Tällöin Suomen, Tanskan ja Portugalin hankeryhmien aiheena on syventyä kulttuurin digitalisaatioon.

    Lue lisää

    Hankkeen ensimmäinen opintomatka suuntautui Portugaliin. Kesäkuun 2023 alussa Tanskan ja Suomen ryhmät vierailivat historiallisessa Évoran kaupungissa, joka on tunnettu muun muassa korkin, viinin ja oliiviöljyn tuottajana sekä Unescon maailmanperintökohteena.

    Lue Nuorisoseurat-lehdestä mitä ajatuksia matka herätti: Portugali on käsitöiden ja perinteiden maa – mitä voisimme tuoda sieltä nuorisoseuratoimintaan?

  • Uutta toimintaa EU:n tuella Nuorisoseuroihin – Seuraava hakukierros päättyy toukokuun alussa

    Uutta toimintaa EU:n tuella Nuorisoseuroihin – Seuraava hakukierros päättyy toukokuun alussa

    Hae avustusta oman nuorisoseurasi projektille! Haussa 4.5. päättyvällä hakukierroksella:

    • nuorisovaihdot
    • nuorisotyöntekijöiden liikkuvuushankkeet
    • nuorten osallistumishankkeet
    • solidaarisuushankkeet

    Syksyllä on tulossa vielä yksi hakukierros (haku päättyy 4.10.), jossa haussa edellisten lisäksi myös kumppanuushankkeet ja DiscoverEU-osallisuustoimi.

    Muistathan, että sparraamme ja autamme nuorisoseuroja kaikissa vaiheissa hakemista!

    Solidaarisuusprojekteista uutta toimintaa ja uusia nuoria

    Jopa neljä nuorisoseuraa sai rahoituksen hakemalleen Euroopan solidaarisuusjoukkojen projektille. Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi kehitti toiminnan kautta mahdollisuuksia pistemäisempään osallistumiseen nuorille teatteritoimintaan sekä työpajojen pohjalta esityskokonaisuutta. Jyväskylän seudun Nuorisoseuran parissa haluttiin puolestaan lähteä kokeilemaan podcastin tekoa ja antamaan sitä kautta nuorten äänelle uutta tilaa. Mikkelin seudun Nuorisoseurassa nuoret toteuttavat osana Taiteellisen mielen osoitus -projektiaan erilaisia luovia työpajoja, joiden kautta kootaan aineistoa syksyn taidenäyttelyyn. Pieksämäellä nuoret kehittävät nuorten omaa tapahtumatoimintaa ja katukulttuuria PMK Track Fest -projektissaan.

    Solidaarisuusprojekti lähtee nuorten tarpeista ja halusta kehittää omaa yhteisöä – mitä se teidän nuorisoseurassanne ja paikkakunnallanne voisi olla?

    Nuorisovaihtojen kautta maailmalle

    Nuorisovaihdot antavat loistavan mahdollisuuden rakentaa kansainvälistä toimintaa omassa nuorisoseurassa EU-alueella ja Erasmus+ -ohjelman kumppanimaissa. Voitte lähteä vierailulle kumppanin luo tai kutsua kumppanin kylään luoksenne. Nuorisovaihdon teeman ja sisällön kehittävät nuoret itse – mahdollisuudet ovat hyvin laajat! Nuorisovaihtoprojektin kautta saatte tukea matkakuluihin, ylläpitoon sekä organisointiin. Näin mahdollistetaan kansainvälisiä kokemuksia edullisesti tai jopa täysin ilmaiseksi.

    Mihin maahan te haluaisitte vierailulle ja mitä haluaisitte siellä oppia?

    Nuorten osallistumishankkeen kautta uutta osaamista ja verkostoa

    Nuorisoseurat on toteuttanut nyt kaksi Nuoret Vaikuttajat -ohjelmaa Erasmus+ -nuorten osallistumishankkeen kautta ja kolmannen syksyllä starttaavan ohjelman rahoituspäätös saatiin juuri. Nuorten osallistumishanke voisi olla mahdollinen rahoitusmuoto myös paikallisella tai alueellisella tasolla.

    Turha pelätä projektin hallintoa

    Saadut rahoituspäätökset ovat olleet positiivisia yllätyksiä suuren hakemustyön jälkeen. Moni on tuskaillut myös hankeportaalin kanssa, mutta kaikkiin tilanteisiin on saatu apua joko Opetushallituksen ystävälliseltä henkilökunnalta tai oman järjestön vertaisilta. Hyvin suunniteltu projekti saa rahoituksen ja on helppo myös toteuttaa!

    Nuorisoseuralaisten vinkit projektia suunnitteleville

    1. Hakemus kannattaa joukkoistaa ja jakamalla vastuita työ ei ollut kenellekään kohtuuton.
    2. Ei kannata pelästyä EU-byrokratiaa. Hakeminen on helppoa, kunhan porukka ja idea löytyy.
    3. Välillä jännittää, mutta yhdessähän tässä tehdään, niin luotan että hyvin menee!
    4. Nyt saamme hyvän kokemuksen, minkä jälkeen uusien projektien teko on helpompaa
    5. Avustus on hyvän suuruinen, ja sillä voidaan saada paljon aikaan!

    Lisätietoja:

    Tutustu ohjelmaoppaisiin

    Erasmus+ nuorisoalalle hakuajat ja -neuvonnat

    Euroopan solidaarisuusjoukkojen hakuajat ja -neuvonnat

    H E N N A    L I I R I – T U R U N E N

    Kehittämispäällikkö, Suomen Nuorisoseurat / Head of Development, The Finnish Youth Association

    henna.liiri-turunen (a ) nuorisoseurat.fi 

    +358 44 207 3072