Esko-patsas Klaukkalan Nuorisoseuran Teatteri Roinelalle

Klaukkalan Nuorisoseura - Tirlittan - kesäteatteri 2015 -3

Vuoden teatteriteko –palkintona myönnettävän Esko-patsaan saa tänä vuonna Klaukkalan Nuorisoseuran Teatteri Roinela. Teatterissa toteutettiin vuonna 2015 historian ensimmäinen kesäteatteriesitys – Tirlittan. Seurantalon takapihalla esitetty näytelmä toteutettiin piknik-teatterina, mikä sai paljon kiitosta kylältä, josta kesäteatterimahdollisuus on aiemmin puuttunut.
Klaukkalan Nuorisoseuran Teatteri Roinela on toiminut vuodesta 2001. Tällä hetkellä toimivia ryhmiä on seitsemän, ohjaajia kahdeksan ja apuohjaajia kuusi. Viime kesänä aloitettu kesäteatteritoiminta kokosi eri-ikäisiä harrastajia, ohjaajia, entisiä harrastajia ja harrastajien vanhempia yhteen.

Lavarakenteiden ja katsomon puuttuessa Teatteri Roinelan väki innovoi esityksen alustaksi piknik-kesäteatterin, jossa näyttämönä toimi talon pihapiiri ja katsomona katsojien tuomat viltit. Esitys saatiin aikana suuren talkoojoukon avulla.

Positiivisen palautteen siivittämänä Teatteri Roinela on suunnittelemassa kesälle 2016 uutta piknik–kesäteatteria.

Nuorisoseurajärjestön teatteriryhmille vuodesta 1948 jaettu Esko – kiertopalkinto o­n taustaltaan Aleksis Kiven Nummisuutareiden Eskon kuvitteellinen näköispatsas. Pronssisen patsaan on veistänyt kuvanveistäjä Kalervo Kallio (1909-1969).

Vuosina 1974 – 1979 Esko jaettiin Seinäjoen Harrastajateatterikesän kiertopalkintona kunnes se palautui vuonna 1980 takaisin nuorisoseurajärjestön pariin. Vuodesta 2010 patsas on myönnetty vuoden teatteriteosta