Imatralainen Nuorisoseurojen teatteriaktiivi Sami Sivonen on Vuoden Ohjaaja 2016

Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt Vuoden ohjaaja -tunnustuksen teatteriohjaaja Sami Sivoselle. Sivonen tunnetaan kotikulmillaan Etelä-Karjalassa erityisesti harrastajateattereiden ohjaajana ja lasten ja nuorten teatteritoiminnan vetäjänä. Sivonen on myös työskennellyt ammattinäyttelijänä muun muassa Imatran kaupunginteatterissa. Tunnustus julkistettiin kansanmusiikki- ja -tanssifestivaali Folklandialla 13.1.2017.

Sami Sivonen on pitkän linjan teatterin ammattilainen ja aktiivinen ohjaaja. Hänet tunnetaan vahvana Nuorisoseurojen harrastajateatteritoiminnan kehittäjänä. Hän on opiskellut Kokkolassa Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulussa Esittävän taiteen linjalla ja työskennellyt lavalla ja sen vieressä reippaasti yli kymmenen vuotta. Sivonen on ohjannut esityksiä ja vetänyt teatteriryhmiä muun muassa kotiseurassaan Vuoksenniskan Nuorisoseurassa, Lemillä, Ulvilassa, Taipalsaarella, Rautjärvellä ja Lappeenrannassa. Tampereen kupeessa Pirkkalassa asuva Sivonen pendelöi säännöllisesti Saimaan rannoille teatteriprojektien perässä.

Sivonen on myös toiminut Improliigan organisoijana, kouluttajana ja tuomarina Etelä-Karjalassa. Improliigassa teatteriryhmät kisaavat improvisaatioteatterin keinoin. Vuonna 2015 Sivonen toimi lastenkulttuuritapahtuma Lasten Kalenoiden tarinan käsikirjoittajana ja ohjaajana. Vuonna 2017 sama tapahtuma kulkee nimellä Voltti, ja Sivonen vastaa Suomen Harrastajateatteriliiton osuuden sisällöstä.

Suomen Nuorisoseurat myöntää Vuoden ohjaaja -tunnustuksen vuosittain. Tunnustuksen myöntämisen perusteena katsotaan erityisesti ohjaajan roolia lasten ja nuorten kasvun edistäjänä. Sivonen työskentelee luontevasti niin lasten, nuorten kuin aikuisten parissa nauttien kaikkien ikäryhmien arvostusta ja luottamusta. Toisen Vuoden ohjaaja -tunnustuksen sai Tampereen nuorisoseuran Anne Mehtonen.