NUORISOSEURAT PALKITSEE

Suomen Nuorisoseurat palkitsee vuosittain ahkeria ja innostavia toimijoita ja ryhmiä, jonka lisäksi seurat voivat hakea ansio- ja tunnustusmerkkejä tekijöille. Tältä sivulta löydät yleistä tietoa merkeistä ja ohjeita niiden hakemiseksi. Tunnusten saajat kautta aikain on listattu Järjestö-sivulla (avautuu uuteen ikkunaan).

ANSIO- JA TUNNUSTUSMERKIT

Onko seurassasi ahkera talkoolainen, tarmokas johtokunnan jäsen tai innostava ohjaaja, jota haluaisit kiittää? Yksi hyvä tapa on hakea hänelle ansio- tai tunnustusmerkkiä.

Ansiomerkit myönnetään erityisesti nuorisoseuratoimintaa kehittävästä järjestöllisestä toiminnasta ja tunnustusmerkit sitoutuneesta omasta harrastustoiminnasta. Samalle henkilölle voidaan myöntää merkkejä molemmista sarjoista. Sarjat ovat keskenään samanarvoiset.

Näin haet

Ansio- ja tunnustusmerkkejä haetaan sähköisellä lomakkeella.

Hakemus tulee lähettää viimeistään kolme viikkoa ennen aiottua antamispäivää - paitsi heinä- tai elokuussa annettavan merkin hakemus, joka tulee lähettää toukokuun loppuun mennessä.

Vastaanotettu hakemus lähetetään kommentoitavaksi keskusseuraan/aluetoimistoon.


Hermanni- ja Hermanska-arvonimet

H-arvonimen voivat saada yli 50-vuotiaat nuorisoseuratoiminnassa mukana olleet ja nuorisoseuratoimintaan merkittävästi vaikuttaneet nuorisoseuraveteraanit ja nuorisoseuratoimintaa merkittävällä tavalla tukeneet sidosryhmien edustajat. Arvonimeä ei myönnetä järjestön palkatuille toimihenkilöille.