Avainsana: erikoisimmat harrastukset

  • Erikoisimmat harrastukset: Taavetin nuorisoseuralla harrastetaan roller derbyä

    Erikoisimmat harrastukset: Taavetin nuorisoseuralla harrastetaan roller derbyä

    Alkulämmittelyn askeleet kumahtele­vat salissa. Teippirullasta rajataan rata-aluetta vilkkaan. Kohta jo kypärät päähän ja suojukset käsiin sekä jalkoihin. Joku puhuu blokkeri-parista, toinen jamme­rista. Minkä lajin harjoituksiin olenkaan tullut tutustumaan?

    Taavetin Nuorisoseura otti haas­teen vastaan ja lähti rohkeasti tekemään yhteistyötä Lpr HCRollersin kanssa syk­syllä 2016. Tilanteessa kohtasi alueella uudempi harrastusmuoto Roller Derby harrastuspaikkahaasteineen ja nuoriso­seura toimintahaasteineen. Lpr HCRol­lersilla oli ollut vaikea löytää Lappeenran­nasta harrastustiloja. Tilassa tulisi saada luistella rullaluistimilla, sen pitäisi olla tarpeeksi iso, jotta rata mahtuu, ja har­joitusvuorojakin olisi kiva saada viikon­lopuiksi. Luumäellä toimivalla Taavetin Nuorisoseuralla taas oli vastavuoroisesti toive saada lasten ja nuorten teatteri-il­maisun kerho Näyttiksen lisäksi muutakin toimintaa seuralleen. Taavettihallista löy­tyi usein viikonloppuisin vapaana oleva tila, ja näin yhteistyökuvio oli valmis. Nyt mukana on jo viisi luumäkeläistä lajin harrastajaa, ja kiinnostuneita tulossa var­masti vielä lisää.

    Roller Derbyssä liikutaan perinteisen mallisilla rullaluistimilla, polvi-, kyynär-, ranne- ja hammassuojin sekä kypä­rällä varustettuna ympäri rataa. Lajissa on tavoitteena niin monen muun lajin tavoin saada mahdollisimman paljon pisteitä omalle joukkueelle. Pisteet kart­tuvat tässä vauhdikkaassa kontaktilajissa yksinkertaisesti vastustajia ohittelemalla. Sääntöjäkin löytyy. ”Niitä on todella pal­jon!” vinkkaavat pelaajat.

    Harrastajat painottavat, että laji sopii kaikille. Osallistujille ei ole vaatimuksia ja aloittaminen on suhteellisen halpaa. Kehittymisen lajissa huomaa helposti. Pelaajien ikäjakauma on 20-vuotiaasta yli nelikymppiseen. Lajiin voi lähteä mukaan niin miehet kuin naiset. Tälläkin kertaa mukana on yksi mies. Koska kontaktila­jista on kyse, on varauduttava myös pie­niin haavereihin. Mustelmia ja nilkanve­nähdyksiä kummempaa ei kuitenkaan ole vielä Taavetissa sattunut.

    Harjoitukset koostuvat lämmittelyn jälkeen tekniikasta, jossa yhtenä osana on rullaluistelutaitojen, kääntymisen, jarruttamisen hiominen. Lisäksi käydään läpi taktiikkaharjoituksia, kuinka ryhmänä pystytään estämään vastustajajoukkueen tähtihatulla varustetun jammerin etene­minen radalla. Lopuksi tietenkin kisataan jaetuilla joukkueilla. Yhteistyötä tehdään aktiivisesti lajin muiden harrastajien kanssa. Tämänkin päivän harjoituksissa mukana on pelaajia Kotham City Roller­sista Etelä-Kymenlaaksosta.

    Lähtiessäni pelaajat kysyvät: ”Milloin sinut nähdään rullilla?” Epäilen vahvasti omia luistelutaitojani. Nina Kontula, yksi pelaajista kertoo, että oli edellisen kerran luistellut ala-asteella, kun viime vuonna aloitti Roller Derbyn.

    Kaikkinensa mielenkiintoinen laji.

  • Kun kädet toimivat silminä: sokkonakin voi tehdä kuvataidetta

    Kun kädet toimivat silminä: sokkonakin voi tehdä kuvataidetta

    Nuorisoseurojen toimistossa Tikkurilassa Tuiken tunnistaa innokkaasta keskustelusta, positiivisuudesta – ja valkoisen kepin rauhallisesta laahaamisesta toimiston lattiaa vasten. Tuike on sokko. Jos pitäisi arvata sokean ihmisen lempiharrastus, ei ensimmäisenä tulisi mieleen maalaaminen. Mutta kun katselee Näkövammaiset Kulttuurin Ystävät -yhdistyksen järjestämää maalauspiiriä, ei asia enää ollenkaan yllätä.

    Kalliolaisissa kerhotiloissa on koolla tusinan verran ihmisiä ja neljä opaskoiraa. Maalaamaan ei suinkaan ruveta suin päin, vaan ensin esittäydytään, vaihdetaan kuulumisia ja kahvitellaan. Päivän teema on jättää hyvästit vuodelle 2016 ja katsoa tulevaan vuoteen. Kuulumiskierroksella ei vältetä arkojakaan aiheita.

    ”Kesällä oli ahdistusta, mutta nyt tuntuu, että elämä kantaa,” Tuike aloittaa. ”Syksyllä alkoivat työt ja se on ollut mahtava juttu. Olin töissä joulun välipäivät. Tätä vuotta odotan toiveikkaana.”

    Koska näkövammaisten kuvataideharrastus on minulle täysin tuntematon juttu, Tuike selittää alkeista lähtien, miten homma toimii.

    ”Maalauspiirissä käytän akryylivärejä ja maalaan canvakselle. Olen kirjoittanut jokaiseen maalipurkkiin pistekirjoituksella, mitä väriä missäkin on. Kaikkein luontevinta on maalata sormilla,” Tuike kertoo.

    Maalaaminen on aina miellyttänyt Tuikea. Vuonna 2007 hän osallistui näkövammaisille suunnatulle maalauskurssille Ateneumissa. Kurssia veti Maarit Hedman, Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija, joka sokeutui sairauden myötä kolmekymmenvuotiaana. Vuodesta 2014 Maarit on vetänyt maalauspiiriä Näky ry:ssä kerran viikossa.

    ”Maarit on tosi hyvä opettaja!” Tuike sanoo ja koko huone yhtyy tähän mielipiteeseen. ”Sokko opettaja ymmärtää eri tavalla.”

    Maarit on niin hyvä opettaja, että maalauskerhossa on mukana myös täysin näkeviä. Kahden tunnin aikana minulle ei vieläkään ole selvinnyt, ketkä kaikki ovat näkeviä, ketkä sokkoja ja ketkä jotain siltä väliltä, ja se on jännittävää. Niinpä hämmennyn, kun vieressäni istuva nainen pyytää kertomaan, onko hänen tuubissaan hopeaa vai keltaista maalia.

    Maarit muistaa värit, mutta Tuike ei ole koskaan nähnyt niitä.

    ”Teen taidetta intuition varassa. Minulla on hyvä muotohahmotus ja väri-intuitio. Kun aloitin maalauskerhossa, värit konkretisoituivat. Esimerkiksi lämpimät värit yhdistyivät lämpimiin asioihin, kylmät kylmiin. Sininen on toiveikkuutta. Keltainen on kesän väri. Valkoinen on valoisia asioita.”

    Tuike valitsee tämän päivän ensimmäiseen teokseensa sinisen. Hän kastaa sormet maaliin. Kädet lähtevät vaeltamaan pitkin kanvasta rauhallisin vedoin, välillä pyörivin, välillä suorin liikkein.

    ”En suunnittele töitäni etukäteen, vaan usein ne ovat tajunnanvirtaa. Pääsen sellaiseen tunnetilaan, joka on kuin kupla.”

    Kotona Tuike ei pysty harrastamaan akryylimaalausta.

    ”Akryylimaalaus on sotkuista. Saattaa tiputtaa maalia, eikä sitä näe sitten siivota, jolloin maalia voi levitä joka paikkaan ilman että huomaa!” Tuike selittää. Onneksi kotona voi harrastaa vesimaalausta.

    Mistä sokko tietää, että hänen teoksensa on valmis? ”Silloin kun tuntee antaneensa kaikkensa. Kun se tietty tunne tai olotila loppuu, silloin tietää maalauksen olevan valmis.”

    Kerhon lopuksi Venla, Maaritin avustaja, kuvailee osallistujien työt: miltä teokset näyttävät näkevän silmin.

    ”Yleensä hänellä on ihan samat ajatukset kuin minulla teosta maalatessani,” Tuike iloitsee.

  • Lennä lennä liitosaapas, linkopallo tai lypsyjakkara!

    Lennä lennä liitosaapas, linkopallo tai lypsyjakkara!

    Jos nuorisoseuroissa kaikkea pitää kokeilla, JOPA kansantanssia, niin miksei saappaanheittoakin? Kun kerhotoiminta keväällä jää tauolle, Liperissä Honkalammen Nuorisoseuralla tahti vain kiihty perinneurheilukisakauden käynnistyessä.

    Honkalammen Nuorisoseuran perinneurheilutoiminta lähti liikkeelle Jaana Tarkkosen työpaikalla vierailleen Suomen Perinneurheiluliiton (SPeul) järjestämistä saappaanheittokisoista. Tarkkonen tarttui saman tien ideaan ja yhdessä Pirjo Saukkosen kanssa he järjestivät kokeilumielessä Honkalammen Nuorisoseuran saappaanheittokisat. Kisan jälkeen todettiin, että toimintaa voisi jatkaa ja seuralle hankittiin sekä saappaita että linkopalloja. Välineitä on tilattu netistä, ja niiden hankintaan saatiin avustusta paikalliselta Leader-ryhmältä. Honkalammella kisoihin on ollut osallistujia 1-vuotiaiden sarjasta 85-vuotiaiden sarjaan. Honkalammella kisat järjestetään yhteistyössä SPeulin kanssa, jotta tulokset saadaan virallisille rankinglistoille. Näin heittäjien on myös mahdollista seurata omaa kehittymistään lajissa, sillä aina pitää yrittää parantaa!

    Honkalammella vuoden todellinen mestari ratkotaan lokakuussa Montun Kunkku -kisoissa, joihin kausi huipentuu. Tavaksi on myös muodostunut, että ohikulkijat pyydetään mukaan kokeilemaan, ja moni onkin jäänyt koukkuun lajiin sekä nuorisoseuralaiseksi. Erikoinen toiminta on saanut näkyvyyttä myös paikallisessa mediassa. Perinneurheilu ei ole vakavaa. Sitä tehdään ihan tosissaan, mutta hurtilla huumorilla. Mahtavaa on myös se, että perinneurheilussa eivät lajit heti lopu. Honkalammella mietitäänkin nyt, mitä kokeiltaisiin seuraavaksi: olisiko vuorossa vaikka lypsyjakkaran heitto?

    Jaana Tarkkonen, Honkalammen nuorisoseuran moottori

    jaana-tarkkonen-ja-maarit-saarelainenJaana Tarkkonen on Liperistä, Honkalammen nuorisoseurasta ja työskentelee kehitysvammaisten ohjaajana. Jaanan perheeseen kuuluvat puolison lisäksi kotoa jo poismuuttaneet lapset. Jaana kuvailee itseään aina vapaaehtoistyöstä innostuvaksi ihmiseksi. Jaanan nuorisoseurataival alkoi, kun hänen äitinsä vei hänet tanhuharjoituksiin Hollolan Nuorisoseuraan vuonna 1970. Nuorisoseuralaisuus tuli hänelle jo kotikasvatuksessa. Hollolasta tie vei moneen muuhunkin nuorisoseuraan kansantanssin mukana ja jopa Paukkulaan opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Honkalammelle Jaana tuli vuonna 1992, lupasi olla ohjaajana pari vuotta ja on sillä tiellä edelleen! Tällä hetkellä Jaana toimii Honkalammen Nuorisoseuran puheenjohtajana ja ohjaajana, on mukana toteuttamassa perinneurheilutoimintaa ja toimii yhteyshenkilönä nuorille, jotka suunnittelevat nuorisoseuran Suomi100 -tapahtumaa. Jaana kuvaileekin itseään innostajaksi ja motivoijaksi.

    Jaana pitää nuorisoseurojen tehtävää kasvattaa hyviä ihmisiä ja kunnon kansalaisia hyvänä ja edelleen ajankohtaisena asiana. Nuorisoseuran hän näkee hyvänä paikkana toteuttaa toimintaa ja mahdollisuuksia muille mm. harrastaa. Jaana näkee nuorisoseuran mahdollistajana. Se on paikka, josta löytyy toimintaa ja tekemistä kaikille. Nuorisoseura mahdollistaa jokaisen oppimisen ja kasvun. Nuorille annetaan vastuuta, heitä innostetaan ja heille mahdollistetaan kasvaminen. Nuorisoseura on kiva paikka!

    Jaana on kokenut monenlaisia huippuhetkiä nuorisoseurassa. Yksi huippuhetki on lasten ryhmän kanssa toteutettu Saksan matka. Toisena muistuu mieleen Lasten Kalenat heittäytyvän ja toisistaan huolehtivan ryhmän kanssa. Muistuupa mieleen sellainenkin tapaus, kun Jaana ohjaajana unohti tanhureissulla yhden tanssijan huoltoasemalle. Onneksi bussi kääntyi hakemaan nykyisin Nuorisoseurojen tanssin osaamiskeskuksessa työskentelevän Riia Niemelän, ja tarinalle on saatu nauraa monet kerrat tämän jälkeen!

    Innostuitko perinneurheilutoiminnasta?

    1. Ota yhteys Perinneurheiluliittoon (SPeul): speul.fi

    2. Kokeilkaa, järjestäkää yhdet kisat, kannustakaa toisianne hurjiin heittokaariin!

    3. Haastakaa vaikka naapurinuorisoseura kisoihin

    4. Jos oikein innostutte, niin lähettäkää osallistuja lajin SM- tai MM-kisoihin

    5. Kauden päätteeksi järjestäkää suuret kisat ja jakakaa kiertopalkinto