TANSSIRALLI 

Lasten ja nuorten kansantanssiryhmien katselmus

Suomen Nuorisoseurat järjestää joka toinen vuosi valtakunnallisen katselmuksen lasten kansantanssiryhmille. Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida ryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa. Lisäksi tavoitteena on tanssi- ja esiintymistaitojen kehittäminen arviointiraadin antaman palautteen pohjalta. Palautteen avulla tuetaan myös ohjaajan ohjaus- ja kasvatustyötä. Tanssiralliin osallistuminen on parhaimmillaan ryhmän yhteinen kasvuprosessi, joka kestää Tanssirallista toiseen.

Piirretty iloinen tanssipari.

TANSSIRALLI 

Seuraava Tanssiralli-katselmus järjestetään osana Kalenat-tapahtumaa Lappeenrannassa 9.-11.6.2023. Ilmoittautuminen katselmukseen on päättynyt. Lisätietoja Kalenoista löydät tapahtuman kotisivuilta. 

Tanssiralli-konsertit

Tanssirallikonsertit järjestetään perjantaina 9.6. ja lauantaina 10.6. Ennakkolipunmyynti konsertteihin on alkanut.

Osta liput!

Lippuja pääset ostamaan Nuorisoseurojen Puodista seuraamalla alla olevia linkkejä

Käsiohjelmat

Osallistumismaksut

Ryhmien osallistumismaksu Tanssiralli-katselmukseen 270 €. HUOM! Osallistuminen Tanssiralli-katselmukseen edellyttää ryhmältä Kalenoiden osallistumispakettien tilaamista. Tietoa Kalenoiden osallistumispaketeista löydät tapahtuman kotisivuilta.

Arviointi

Arvioinnista vastaa asiantunteva raati sekä sihteeri. Arviointityö pohjautuu Tanssirallin sääntöihin ja arviointikriteereihin, sekä ryhmien itse asettamiin tavoitteisiin. Lisäksi tapahtumissa voidaan toteuttaa vertaisarviointia, jossa ryhmät antavat toinen toisilleen palautetta. 

Raati

Tanssirallin raadin tänä vuonne muodostavat Jukka Saari, Jutta Wrangén ja Emma Kantelinen, sihteeri.

Jukka Saari

Jukka Saari on  tanssinopettaja Lahdesta. Jukka on aloittanut harrastusuransa kansantanssin parissa jo 4-vuotiaana ja opettaa perinteistä kansantanssia jo 25 vuoden kokemuksella.

Omia kokemuksia katselmuksista hänellä on omalta lapsuusajoilta Kalevan Nuorten luokittelutapahtumista, joissa mukavinta ja mieleenpainuvinta oli, kun samaan tapahtumaan osallistui paljon eri seuroja ja ryhmiä ja sai seurata heidän esityksiään. Esityksessä hän seuraa ensimmäisenä sitä, miten tanssin riemu näkyy ryhmässä ja yksilöissä.

 

Kuva: Hanna Saari

Jutta Wrangén

Jutta toimii tanssinopettajana, koreografina ja kouluttajana eri-ikäisille tanssin ja teatterin maailmassa. Kansantanssi on kulkenut matkassa aivan pikkutytöstä saakka ja alkujaan nuorisoseurassa käynnistyneestä harrastuksesta tuli sittemmin ammatti.

Tanssiralliin liittyvistä kokemuksista Jutta muisteli seuraavasti: "Tanssirallista on kokemusta sekä raati- että juontotehtävien lisäksi myös ohjaajana toimimisena. Mieleenpainuvin taitaa olla muun muassa vuosi 2010, kun Joonas Pokkisen kanssa juonnettiin ja meillä oli monenmoista juontoideaa, jotka olivat hauskoja ainakin meidän toteuttajien näkökulmasta "

Tanssiesityksissä Juttaa puhuttelee eniten tanssijoiden aikaansaama tunnelma, joka kumpuaa heidän keskinäisestä olemisestaan lavalla.

Kuva: Erkki Wrangén

Emma Kantelinen

Emma on helsinkiläinen tanssinopettaja ja kansantanssija, joka työskentelee pääkaupunkiseudun lisäksi kotipaikkakunnallaan Joensuussa. Emman liikkeellinen kasvualusta on karjalaisessa kansantanssissa. Omassa työssään hän on kiinnostunut kansantanssin nimissä tehtyjen representaatioiden moninaistamisesta ja yhdessä tanssimisen voimasta.

Omista Tanssiralli-muistoistaan Emma kertoo näin: "Lapsena osallistuin oman ryhmän kanssa vuosittain silloisen Kalevan Nuorten liiton maakunnallisiin ja valtakunnallisiin luokitteluihin, joten varsinaiset Tanssiralli-kokemukset ovat vasta edessä ja odotan innolla, mitä tuleman pitää!" Tanssia katsoessaan hän kiinnittää huomiota ensimmäisenä tanssijoiden väliseen yhteyteen, siihen millainen jaettu tai oma tunne liikkeessä on ja kuinka kokonaisvaltaisesti keho tanssii.

Kuva: Tuomas Klemola

Tutustu arvioinnin materiaaleihin alla

Edellisten Tanssirallien sarjanimeämiset ja yleispalautteet löydät täältä.