Julia Ihmemaassa – harrastajan polku

Päätyminen ujosta futaritytöstä Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissin päärooliin ”Liisa Ihmemaassa” -näytelmässä ei tapahdu hetkessä. Keskustelimme 15-vuotiaan Liisan näyttelijän Julia Anttosen kanssa teatteriharrastuksen polusta.

“Mä aina oon rakastanut teatteria ja esiintymistä ja olla kaiken keskipisteenä”, Julia kertoo naureskellen. 10-vuotiaana Julia osallistui uudelle Luova Lava-leirille. Leirien tarkoituksena on opettaa lapsille erilaisia esittävän taiteen lajeja, joita he voivat hyödyntää luomissaan esityksissä. ”Siellä oli todella hauskaa”, Julia muistelee. Esitykseen Julia ei kuitenkaan osallistunut ”Mä olin tosi ujo pienenä, että en uskaltanut esiintyä”, Julia kertoo.

Esiintymisjännitys ei lannistanut Julian harrastusintoa. Leirin jälkeen Julia harrasti taidetta ja tanssia. Hän osallistui myös koulunäytelmiin. Vuosien aikana Julia innostui Kulississa näyttelemisestä. “Mä kävin kattomassa niitä näytelmiä pienenä. Viime vuonna oli Tähkäpää ja päätin hakea sinne”. Hän kuitenkin myöhästyi ilmoittautumisesta ja haki vasta seuraavaksi vuodeksi.

Kulissiin liityttyään Julia valittiin Liisan rooliin. “Mulle oli tosi iso juttu, että sain tehdä Liisan”

Kulissilla näytteleminen vaati suurempaa sitoutumista kuin ennen. “Oli kivaa, kun joka viikko pääs treenaamaan Liisa Ihmemaahan, mut oli se vähän rankkaakin lopussa, kun meillä oli tosi paljon treenejä”, Julia kertoo.

Kulissi ei ole pelkkää näyttelemistä. Luova Lava -leirien tapaan näytelmään sisällytetään tanssia, laulua, musiikkia ja sirkusta. “Mun mielestä oli ihanaa, että se oli musikaali, koska mä tykkään myös tanssia ja laulaa. Siinä pääs tekee kaikkea teatteria ja niillä stiltseillä oli hauskaa kävellä”

Jännitys esiintyä oli aluksi suuri. “Varsinkin ensi-illassa mua jännitti ihan sikana”. Se kuitenkin hälveni useamman näytöksen jälkeen. “Kyllä mä tulin paljon varmemmaksi. Musta tuntuu että olen kehittynyt”.

Kulissi ei ole Julian viimeinen pysäkki. “Kyllä mä haluisin olla isona näyttelijä ammatikseni tai se ees pienesti osana elämää. Se on tärkee juttu mulle ja lähellä sydäntä”.

Teksti: Oliver Virolainen

Kuvat: Hanna Hämäläinen

 

Mitä ovat Luova Lava ja Kulissi?

Luova Lava on vuonna 2014 perustettu nuorisoseurojen järjestämää esittävien taiteiden matalan kynnyksen toimintaa. Leireillä lapset suunnittelevat oman esityksen ja esittävät sen yleisölle.

Kulissi on palkittua teatteriharrastustoimintaa, jossa tehdään vuosittain vähintään kaksi musiikkinäytelmää; yksi aikuisten ja yksi nuorten