Nuorisoseurat mukana Nuori Taide -toiminnassa ja J. H. Erkon kirjoituskilpailussa

Suomen Nuorisoseurat ja sen hallinnoima Nuori Kulttuuri -toiminta laajentaa yhteistyötä myös yksilötaiteenalojen harrastamiseen. Perinteisesti Nuori Kulttuuri -toimintaa on tarjottu ryhmille, ja uudet avaukset tarjoavat mahdollisuuden myös yksittäisille kuvataiteen ja kirjallisuuden harrastajille.

 

Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön hallinnoima Nuori Taide mahdollistaa 13-29 -vuotiaiden nuorten kuvataideharrastuksen kehittymisen.  Nuori Taiteen ensimmäinen valtakunnallinen tapahtuma järjestetään Nuori Kulttuuri Teatris -tapahtuman yhteydessä Jyväskylässä 25.5.2019. Nuori Taide -toimintaa rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lue lisää Nuori Taide -toiminnasta täältä.

 

J.H. Erkon kirjoituskilpailulla on pitkät perinteet. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1957. 1990-luvun puoliväliin kilpailua, samoin kuin Erkon esikoisteoskilpailua, järjestivät yhdessä Sanoma Oy ja Suomen Nuorisoseurat. Sittemmin työnjakoa muutettiin ja Helsingin Sanomien esikoisteospalkinnoksi muuttunut kilpailu jäi Sanoma Oy:n hoidettavaksi ja J.H. Erkon runo- ja novellikilpailun järjestäjänä toimivat nuorisoseurojen lisäksi Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Suomen Nuoriso-opisto.

 

Suomen Nuoriso-opisto toimi vuosina 2013-2018 vastaavana kilpailun järjestäjänä, ja vuoden 2019 kilpailun käytännön järjestelyistä vastaa kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto. Lue lisää juuri avatusta J. H. Erkon kirjoituskilpailusta täältä.

 

”Suomen Nuorisoseurojen ja Nuori Kulttuuri -toiminnan kannalta on hienoa, että saamme tehdä yhteistyötä ammattitaitoisten eri taiteenalojen toimijoiden kanssa. Yhdessä pystymme kehittämään kulttuurisen nuorisotyön kenttää sellaiseksi, että jokaisella nuorella on mahdollisuus osallistua ja kehittyä haluamallaan taiteenalalla.” toteaa yhteistyöstä Suomen Nuorisoseurojen toimialajohtaja Pasi Saarinen.

 

Lisätietoja

0504080366

Pasi Saarinen

Toimialajohtaja

Suomen Nuorisoseurat