Nuorisoseurojen Esko-patsas Teatteri Lapualle

40-VUOTIAS ENTISEN PATRUUNATEHTAAN HIOMOSSA TOIMIVA TEATTERI LAPUA HENKII POSITIIVISUUTTA JA TULEVAISUUDEN TOIVOA YMPÄRILLEEN

Suomen Nuorisoseurojen vuosittain jakama Esko-patsas on myönnetty vuodelta 2021 Teatteri Lapualle, joka on yksi Pohjanmaan vilkkaimmin toimivista harrastajateattereista. Teatteri tarjoaa yleisölleen uusia elämyksiä ja kokemuksia kaikilla mahdollisilla teatterin tyylilajeilla klassikoista komediaan ja draamasta musiikkiteatteriin.

Teatteri tunnetaan Lapualla ja alueella laajemminkin positiivisena yhdistyksenä, johon voi lähteä mukaan matalalla kynnyksellä ja jonka esityksiä odotetaan erityisen paljon.

Teatteri Lapuan Pasi was here näytelmän uusintaensi-iltaa vietettiin sunnuntaina 10.4.

”Teatteri Lapuan 40-vuotinen toiminta on ollut esimerkillistä nuorisoseuratoimintaa, jonne kaikki halukkaat otetaan mukaan. Teatteri on pyrkinyt pitämään toimintaa yllä myös haastavina korona-aikoina ja on senkin tähden hyvä esimerkki myös muille teattereille. Teatteri Lapua on ehdottomasti Eskonsa ansainnut!” iloitsee Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Ragni Reichardt.

Palkinnon luovutti Teatteri Lapuan Pasi was here -näytelmän uusintaensi-illassa sunnuntaina 10.4. Suomen Nuorisoseurojen toimialajohtaja Pasi Saarinen.

Esko-patsas on kuvanveistäjä Kalervo Kallion veistämä näköispatsas Nummisuutareiden Eskosta. Vuodesta 1948 yhtäjaksoisesti jaettu kiertopalkinto myönnetään vuosittain merkittävästä teosta nuorisoseurojen teatteritoiminnassa. Palkinnon saajan valitsee ehdotusten pohjalta Suomen Nuorisoseurojen hallitus.