Nuorisoseurojen Suomi 100 -hankkeessa 105 tapahtumaa, 1013 tarinaa

Suomen juhlavuosi ja samalla Nuorisoseurojen Suomi 100 -hanke 100 tapahtumaa, 1000 tarinaa on päättynyt. Yhdessä järjestimme tai tuimme lapsia ja nuoria järjestämään yhteensä 105 tapahtumaa. Näihin tapahtumiin osallistui yhteensä 13 600 ihmistä! Samalla keräsimme 1013 tarinaa Suomesta.

Vuoden tavoitteina oli tukea lasten ja nuorten luovuutta ja itsetuntoa, tuoda esille heidän ajatuksiaan ja toiveitaan ja antaa konkreettisia taitoja tapahtumajärjestämisessä. Halusimme myös kannustaa aikuisia ja ohjaajia lasten ja nuorten kuulemiseen ja innostaa heitä toimimaan lasten ja nuorten tukena. Näihin tavoitteisiin pääsimme.

Pääsimme myös tavoitteiden yli! Tässä muutama poiminta:

Itäkylän nuorisoseuralla ei ole muutamaan vuosikymmeneen ollut nuorten toimintaa. Nuorilla oli toiveena saada talolla tilaa hengailuun ja pelejä. Avustuksen turvin  he hankkivat uuden pleikan ja järjestivät pelitapahtuman koko kylälle. Tämä toimi lähtölaukauksena nuorten uudelle toiminnalle Itäkylän Nuorisoseuralla.

Kuusamon Maanselällä järjestettiin kertaluonteinen Kantria ja keppareita -tapahtuma, joka kuitenkin antoi kipinän kepparikerhon perustamiselle!

Tampereella Teatteri Täsmän huikealle Uittovoima-esitykselle myönnettiin Tampereen Vuoden 2017 Kulttuuripalkinto!

Miten tästä eteenpäin? Tarinat ovat näkyvillä www.1000tarinaa.fi-sivustolla vielä tämän vuoden ajan, jonka jälkeen ne arkistoidaan. Nuorisotutkimusseuran Fanny Vilmilä käyttää niitä aineistona tutkimukseen, josta varmasti kuulemme myöhemmin. Ohjaajille tehdyt materiaalit tallennetaan Nuorisoseurojen verkkosivuille www.nuorisoseurat.fi/tyokalupakki.

Suomen Nuorisoseurojen Suomi 100 -tiimi haluaa lämpimästi kiittää kaikkia hankkeeseen osallistuneita ja myötävaikuttaneita. Tästä on hyvä jatkaa lasten ja nuorten asialla!