Nuorisoseurojen Vuoden ohjaaja 2026 on joensuulainen Salli Sallinen 

Ohjaajalla on suuri merkitys harrastajille ja harrastuksen jatkuvuudelle, minkä takia Suomen Nuorisoseurat palkitsee vuosittain yhden tai useamman Vuoden ohjaajan. Tunnustus nostaa ohjaajan työn arvostusta ja kannustaa tekemään tätä arvokasta työtä jatkossakin. Hyvä ohjaaja innostaa, inspiroi ja opettaa.  

Vuoden 2026 ohjaajaksi on valittu Salli Sallinen nuorisoseura Nuorten Kasvusta

Sallinen on toiminut ohjaajana läpileikkaavasti nuorisoseuratoiminnan eri tasoilla. Hänellä on ohjaajakokemusta niin omasta joensuulaisesta paikallisseurastaan kuin laajemmin Pohjois-Karjalan alueelta, jossa hän on toiminut Luova lava -leirien vastuuohjaajana. Lisäksi hän on osallistunut kansainväliseen nuorisovaihtoon ohjaajan roolissa.

“Nuorisoseurojen ohjaajana olen päässyt toimimaan monipuolisissa työtehtävissä Suomessa ja ulkomailla sekä luomaan verkostoja niin työ- kuin siviilielämässä”, Sallinen kertoo. 

Sallista kuvaillaan avoimeksi ja ystävälliseksi: “Hänellä on koulutusta ja ammattitaitoa ohjaajana toimimisesta, mutta ennen kaikkea ihmisenä Salli on aivan mahtava tyyppi. Hän on aina avoin uusille asioille sekä kaikille ystävällinen ja avulias.”  

“Koen nuorisoseuroissa ohjaamisen merkitykselliseksi, koska haluan toimia esimerkkinä nuorille ja olla heille turvallinen aikuinen. Haluan ohjaajana luoda turvallisen tilan, johon jokainen nuori voi tulla omana itsenään”, Sallinen kuvaa arvojaan.