Vuoden ohjaajat: teatteriohjaaja Katja Hakala ja kansantanssin ohjaaja Taina Salminen

haastattelu_kuvitus

Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitus nimesi vuoden ohjaajiksi kansantanssiohjaaja Taina Salmisen ja teatteriohjaaja Katja Hakalan. Nimityksen tavoitteena on nostaa harrastustoiminnan ohjaajan työn arvostusta nuorisoseuraliikkeessä. Valinnassa painotettiin ohjaajien pitkäjänteistä työtä kasvattajina. Minna Wallenius haastatteli kumpaakin ohjaajaa virtuaalisen kahvipöydän ääressä.

Katja Hakala, Ullavan Ylikylän Nuorisoseura / Teatteri Pystymehtä

vuoden ohjaaja_katja hakala1_kuvaaja kari hakala
Katja Hakalalla on nuorten teatteriryhmien vetämisestä yli 30 vuoden kokemus. Ullavalaisten nuorten parissa työskentelyn hän aloitti vuonna 2007. Silloin häntä pyydettiin järjestämään Ullavan nuorille jotain raitista kulttuuritoimintaa. Katja tarjoutui pitämään draamaryhmää. Draamaryhmään saapui joukko energisiä tyttöjä, ja ennen kuin kahdeksan kuukautta oli kulunut, ryhmä esiintyi Kokkolassa Olinpa Kerran On Stage -nuorten teatteripäivillä.

Ullavalaisiin nuoriin jäi pysyvä teatterinjano. Yksi draamaryhmän mukana olleista tytöistä ryhtyi elvyttämään paikallista näyttämötoimintaa ja kutsui Katja Hakalan ohjaamaan uutta ryhmää. Katja tuli, ja heti ensimmäisenä toimintavuonna harrastajateatterikentällä ihmeteltiin Sukset Ristisä? -revyytä, joka oli aivan uudenlaista teatteria. Esitys tehtiin Nuorisoseurojen Yhesä Yhteen -perinnehankkeen puitteissa. Esitys voitti vuoden teatteriteon ja ESKOn. Sen jälkeen Ullavan Ylikylän Nuorisoseuran näytelmäpiirin, nykyisen Pystymehtän meno onkin ollut hurjaa.

Katja on ehdottoman yhteisöllinen ohjaaja. Hän tekee kaikki tekstit ja ison osan laulujakin Pystymehtän improvisaatioista ja ideoista. Yhteisömusiikin keinoin Pystymehtä myös tekee lauluja yhdessä. Tanssi-innostamisen myötä liikeilmaisusta on tullut Pystymehtän tunnusomainen piirre. Myös Katjan minimalistinen asenne lavastamiseen on luonut ryhmälle ihan omannäköisensä tyylin. Pystymehtässä kaikki mahdollinen tehdään ihmiskeholla, paskakikkareista huonekaluihin ja kuntien vaakunoihin sekä metsän puihin ja juurekaspellon naatteihin. Katjan ohjaajan taidoista kertoo se, että teatteriryhmä pystyy toteuttamaan erityyppisiä esityksiä revyistä vakavaan draamaan ja tanssiteoksista musikaaleihin.

Katjan erottaa muista ohjaajista monta seikkaa, mm. periksiantamattomuus teatterin perusharjoitusten tekemisestä. Hän sekä kuuntelee että johtaa ryhmäänsä. Hän poimii ryhmältä ideat ja mielipiteet ja käyttää ohjaajuuttaan siihen, mihin pitääkin: vastuun ottamiseen valmistuvasta projektista. Katja ei jätä ryhmäänsä esiintymään yksin, ei ”pese käsiään” esityksistä. Hän on joka produktiossa ryhmänsä rinnalla ja sen johdossa. Hän ei ole vain taiteellisen teoksen tekijä vaan joukkueensa valmentaja. Lujan, molemminpuolisen luottamuksen vuoksi Katja saa ryhmänsä tekemään ja uskaltamaan yli kaikenlaisten rajojen.

Taina Salminen, Kosken TL Nuorisoseura

Vuoden-ohjaaja-2016-Taina SalminenTaina Salminen on toiminut tanhuohjaajana jo vuosikymmeniä ja vaikuttanut positiivisesti satojen koskelaisten elämään. Hänen toimintansa Kosken Tl nuorisoseurassa on ilmiömäistä. Hän on monille innoittava ja inspiroiva roolimalli! Taina on nuorisoseuran vaikuttavin toimija ja on suurelta osin hänen ansiotaan, että seura on niin elinvoimainen, avoin ja kehittyvä.

Taina aloitti tanhuharrastuksensa kuusivuotiaana opettajansa pakottamana. Kyllä, kaikkien Rautoman Kertun oppilaiden oli osallistuttava tanhukerhoon. Eipä tiennyt Kerttu, että hän tartutti ─ ehkä tahallaan, ehkä tahtomattaan ─ Tainaan tanhuinfektion, jonka ansiosta Tainasta kasvoi Kosken Tl Nuorisoseuran merkittävin kansantanssiohjaaja.

13-vuotiaana Taina aloitti oman ryhmänsä ohjaamisen ja sai siitä valtavasti kipinää elämäänsä. 20-vuotiaana, hän teki ohjaajana ensimmäisen ulkomaanvierailun ryhmänsä kanssa. Tämän jälkeen Taina on osallistunut ryhmiensä kanssa kaikkiin Barnlekeihin ja kansainvälisille leireille, puhumattakaan kotimaan kamaralla järjestetyistä riennoista.

Tainan ryhmissä on aina ollut harrastajia, jopa hiljaisina vuosina. Tainan pedagoginen ote on vahva ja osallistava. Tanhu, askelikot ja tekniikat ovat vain osa hänen ohjaamien kerhojen toimintaa. Syy, miksi lapset, nuoret ja aikuisetkin viihtyvät hänen ohjauksessaan on, että hänellä on kyky koukuttaa harrastaja yhteisöllisyyteen. Yhdessä tekemisen riemu, olkoon se sitten ryhmän oma varainkeruu tai uuden askelikon oppiminen, on voimaannuttavaa ja luo kokijalleen positiivisen vireen pitkäksi aikaa.Taina tekee koreografiat itse ryhmän näköiseksi ja kokoiseksi.

Taina on ehtinyt ohjaamisen lisäksi toimia nuorisoseuransa eri luottamustoimissa. Hän luotsasi puheenjohtajana omaa seuraa ja oli mukana kehittämässä maakunnallista toimintaa Varsinais-Suomen Nuorisoseurojen Liiton ja Kalevan Nuorten V-S piirin johtokunnissa. Lisäksi Taina on ollut vahvasti mukana Kalevan nuorten toiminnassa, valtuuston jäsenenä, Knoppi-kouluttajana ja ohjaajana. Knoppi-kouluttajana Taina on ollut koulutuksen alusta vuodesta 2000 asti. Taina on aktiivisesti osallistunut myös koulutuksen kehittämis- ja uudistustyöhön. Hän osallistui Sampo- ja Taikametsä-leirien suunnitteluun ja toteutukseen sekä vei tietysti ryhmänsä leireilemään. Innokkaana talkoolaisena Taina on pitänyt kotiseuransa monia toimintoja elinvoimaisena (mm. puffetti- ja puvustustoimintaa) ja onpa hän talkoillut myös valtakunnallisissa ja alueellisissa tapahtumissa. Kaiken tämän lisäksi Tainalla on ollut energiaa kehittää jatkuvasti itseään osallistumalla erilaisiin kouluttaja-, tanssi-, ja ohjaajakoulutuksiin.