Vuoden kansantanssiyhtye Polokkarit tanssii riemulla ja huumorilla

Oululainen Polokkarit valittiin vuoden kansantanssiyhtyeeksi, mikä yllätti ryhmän täysin. Valinta oli yllätys siitäkin huolimatta, että ryhmään olisi tulijoita enemmän kuin mukaan voidaan ottaa.

Vuoden kansantanssiyhtyeen valinnan kriteerinä on, että valittu ryhmä edustaa esimerkillisellä tavalla suomalaista kansantanssikulttuuria. Polokkareitten ohjaajalta, tanssinopettaja AMK Hanna Poikelalta, voi siis hyvällä syyllä kysyä, että mitä suomalaiselle kansantanssille tänä päivänä kuuluu.

”Valinta oli kyllä melkoinen yllätys, sillä lähivuosina on palkittu aika erilaisia ryhmiä, hän aloittaa kertoen ryhmän tunnoista.”

Tyyliltään Polokkarit edustavat kansantanssin ”old school” –meininkiä, ja ohjelmisto ponnistaa pitkälti perinteestä. Koreografiat pohjautuvat niin itäiseen kuin läntiseen kansantanssiperinteeseen huumoria unohtamatta. Tärkeää on yhteisöllisyys ja se, että tanssijat ovat kontaktissa sekä toisiinsa että yleisöön.

”Teemme perinteistä tanssia tämän päivän tarinalla, Hanna kiteyttää lopulta ryhmän ytimen.

Tämän tyyppisestä esityksestä esimerkkinä Hanna mainitsee Polokkareitten esityksen Folklandialla, jossa musiikin ohessa kuultiin tanssijoiden omia tarinoita siitä, mikä on heidän suhteensa tanssiin ja miten he ovat hurahtaneet tanhuamiseen.”

”Ehkä nyt oli sen sanoman vuoro, että kaikki saavat nauttia kansantanssista näin Kansantanssin Riemuvuotena”, Hanna tuumii vielä valintaa vuoden ryhmäksi. ”Meillähän on meininkinä, että koko kylä tanssii”, Hanna kertoo.

Tällä Hanna viittaa siihen, että ryhmän ikähaitari venyy alaikäisestä eläkeläiseen.

”Ikäjakauma ei haittaa sen enempää lavalla kuin ryhmän sosiaalisessa kanssakäymisessäkään”, Hanna toteaa.

Ryhmään olisi tunkua

Hanna on toiminut Polokkareitten ohjaajana pian viisi vuotta. Hänen aloittaessaan ryhmässä tanssi 15 henkeä – nykyään tanssijoita on 31: 11 miestä ja 20 naista. Kaikki halukkaat eivät mahdu edes mukaan, mikä ei taida olla tänä päivänä ihan tavallista. Mikä sitten on Polokkareitten vetovoiman salaisuus?

”Kyllä se on hyvä meininki. Ryhmässä on hyvä huumori ja uudet ryhmäläiset otetaan aina avosylin vastaan. Ryhmällä on suorastaan hersyvä maine.”

Miten Polokkareihin sitten voi päästä mukaan?

”Ottamalla minuun yhteyttä ja tulemalla katsomaan treenejä. Sitten puhutaan, milloin vaihto olisi mahdollista tehdä.”

Sillä vaikka ryhmässä on hyvä henki, niin ryhmäläisten elämäntilanteet tuovat kuitenkin vaihtuvuutta porukkaan. Ryhmässä ei esimerkiksi tanssi enää yhtäkään alkuperäisjäsentä, tosin ”virkaiältään” vanhin on 15-vuotias Polokkari.

”Tanssijat ovat lopettaneet paikkakunnalta muuttojen ja töiden takia”, valottaa Hanna vaihtuvuuden syitä.

Ryhmään mukaan pääsemisen vaatimuksena on kuitenkin jonkinlainen aiemmin hankittu tanssitaito.

”Onneksi Oulussa on kuitenkin tanssitarjontaa hirveästi, esimerkiksi kolmessa eri nuorisoseurassa, joten ”ei-oota” ei ole tarvinnut myydä, kun aloittelijat voi ohjata tanssimaan johonkin toiseen ryhmään.”

Parasta A-ryhmää

Polokkarit nostettiin kevään 2015 valtakunnallisessa kansantanssikatselmuksessa Tanssimyllyssä Taito+ -sarjasta valiosarjaan. Siihen nähden tuntuu vähäiseltä, että Polokkarit harjoittelevat vain kerran viikossa – tosin treenit kestävät kerralla lähes kolme tuntia. Tällainen harjoittelurytmi soveltuu parhaiten tanssijoiden kiireiseen arkeen. Harjoitukset aloitetaan aina kuulumisten vaihdolla. Jokainen kertoo, mitä on viikon aikana touhunnut, sillä sosiaalisuus on tärkeää. Sitten kuitenkin mennään eikä meinata: opetellaan yksin- ja paritanssitekniikkaa, tehdään lihaskuntoharjoituksia ja lopuksi venytellään.

Hannalla on selkeä näkemys siitä, millainen harjoittelutaktiikka toimii parhaiten.

”Kaikkien pitää päästä kehittymään, mutta hauskaa pittää olla! Olenkin ohjaajana mukautuvainen: tarvittaessa osaan vaatia ja heiluttaa piiskaa, mutta myös luoda hyvää tunnelmaa.”

Viime aikojen harjoitukset ovat menneet tiukasti ohjelmiston parissa, sillä vuonna 2015 Polokkarit juhlivat 20-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden myötä ryhmällä oli runsaasti esiintymisiä. He kävivät tanssimassa päiväkodeissa ja palvelutaloissa, esiintyivät Pohjois-Pohjanmaan maakuntajuhlilla, pitivät juhlailtamat ja järjestivät loppuunmyydyn konsertin. Sitä edellisenä vuonnakin riitti säpinää, kun ryhmän oli mukana vuoden 2014 tanssitekona palkitussa Owla-tanssiseikkailussa, ja ryhmä kävi myös ensimmäistä kertaa ulkomailla esiintymässä.

”Parhaillaan etsimme kumppania, että pääsisimme tänä vuonna KV-esiintymismatkalle”, Hanna kertoo.

Elävää musiikkia sen olla pitää

Polokkareitten toimintaan kuuluu kiinteästi tasokas kansanmusiikkiyhtye Nope, joka on koottu alunperin Owla-tanssiteosta varten syksyllä 2013. Porukka koostuu oululaisista nuorekkaista muusikoista ja pelimanneista, jotka omaavat monenlaista musiikkitaustaa. Meno on perinteikästä, rytmikästä ja oivaltavaa – uutta ja vanhempaakin kansanmusiikkia rennolla otteella. Bändissä on viisi soittajaa: kaksi haitaristia, viulisti, kontrabasisti sekä kitaristi.

Myös laulua on nykyisin monessa esiintymissetissä mukana, ja ryhmä laulaa myös moniäänisesti.

”Tämä on sikäli hauskaa, että Polokkarit ovat joskus alkuaikoinaan julistautuneet ryhmäksi, joka ei missään nimessä laula”, Hanna nauraa. ”Lauluperinne on minulle itselleni tärkeä osa kansantanssia”, Hanna jatkaa.

Vuoden kansantanssiyhtye palkitaan 3300 euron stipendillä ja lisäksi ryhmä pääsee Pispalan Sottiisin 2016 kotimaiseksi pääesiintyjäksi. Mitä valinta merkitsee ryhmälle?

”Isoin asia on näkyvyys ja se, että saamme tuoda esiin kansantanssia valtakunnallisesti”, Hanna sanoo.

Miten Hanna sitten lopulta puristaisi Polokkarit pähkinänkuoreen?

”Polokkareitten ytimessä on riemu, huumori ja se, että kaikilla on tilaa olla yksilöitä ryhmässä”, hän sanoo nopeasti.

Huippuryhmän takana on ohjaaja: Hanna Poikela

Hanna Poikela on 29-vuotias tanssinopettaja AMK, ja kotoisin Rovaniemeltä. Hanna oli vain kolmevuotias, kun lähti äitinsä jalanjäljissä tanssimaan Saarenkylän nuorisoseuran Siepakoihin. Myöhemmin hän opiskeli ensin tanssialan perustutkinnon Rovaniemellä, ja muutti sitten Ouluun opiskelemaan tanssinopettajaksi. Kansantanssi työllistää Hannan nykyisin täysipäiväisesti: arki-illat sujahtavat harrastajaryhmien ohjaajana, viikonloput Folkjam-kouluttajana sekä Tanssiteatteri Hämyn riveissä tanssien ja esiintyen. Miksi sitten juuri kansantanssi?

”Veri vetää yhteisöllisen tekemisen puoleen. Lisäksi kansantanssi on niin laaja käsite, että sen alla voi tehdä melkein mitä vaan: niin korkeatasoista taidetta kuin pikkulasten ryhmien ohjaamista.”
”Kansantanssissa on tarttumapintaa! Ja niiden, jotka piikittelevät kansantanssia, soisin tietävän suomalaisuudesta edes sen verran, että tietäisivät, mitä piikittelevät.”
”Kuitenkin esimerkiksi irlantilainen kansantanssi, riverdance etunojassa, on tunnettua ympäri maailman. Etelä-amerikkalaisten kansantansseja harrastetaan zumban muodossa. Miksei suomalainen fanita oman kulttuurin huippuryhmiä ja tanssi suomalaisia tansseja?”

Hannan valinnat

Pistimme vielä Hannan pikaiseen testiin, jossa hänen tuli valita kahdesta vaihtoehdosta mieluisampi. Hän sai myös perustella valintansa.

Haitari vai viulu? Viulu, sillä olisin aina halunnut oppia soittamaan viulua.

Rytmi vai askeleet? Rytmi, sillä askeleet ovat vain rytmin yksi ilmenemismuoto. Rytmi pitää olla tanssijassa sisällä.

Kättely vai pujottelu? Äh, melkein sama asia! No, otetaan pujottelu, kun se pitää osata tehdä ilman käsiä.

Treenit vai esiintyminen? Treenit. Esiintyminen on määränpää, mutta monesti se varsinainen matka sinne on määränpäätä tärkeämpää. Lisäksi treenata voi ilman esiintymisiä, mutta ei toisinpäin.

Folklandia vai Pispalan Sottiisi? Molemmat. Folklandia on joka vuosi, mutta Sottiisia pitää odotella vähäsen.

Taito vai heittäytyminen? Heittäytyminen puhuttelee näin intuitiolla enemmän. Hyppy suoraan syvään päähän.

Polkka vai masurkka? Tartteeko tohon edes vastata? Polokka tietenkin.