Maaliskuu on nuorisoseuroissa dialogikuu – tule mukaan!

Fyysistä kohtaamista vältetään maaliskuussa valtioneuvoston kirittämänä. Tämä ei estä tapaamista verkon yli. Nuorisoseurat kokosi jäsenille ja sidosryhmille kattauksen verkkovälitteisiä tapaamisia. 16.3. keskustellaan poikkeusajan dialogissa ja 24.-25. jutellaan tulevasta strategiastamme.

Keskusteluohjelmamme on osa Erätauko – säätiön ja Yleisradion Hyvin sanottu –kampanjaa, jossa olemme mukana. Hyvin sanottu -kampanja rakentaa parempaa keskustelukulttuuria Suomeen.

"Näinä vaikeina aikoina on tärkeää tulla yhteen ja kuulla toisiamme. Vallitsevista olosuhteista johtuen emme voi tehdä sitä kasvokkain, mutta onneksi virtuaaliset työkalut tarjoavat siihen mahdollisuuden", Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen sanoo.

Toivotamme kaikki jäsenemme lämpimästi tervetulleiksi kuuntelemaan ja keskustelemaan toisten nuorisoseuralaisten kanssa! 

Miten sinun teatterisi tänä päivänä voi? Onko korona laittanut toiminnan tauolle vai onko harjoituksia ja esityksiä pystytty ylläpitämään pandemian aikana? Miltä vaikuttaa nuorisoseurojen teattereiden nykytila ja tulevaisuuden näkymät, kuinka tästä eteenpäin?

Valtakunnallisessa teatteritoimijoiden tapaamisessa pääset jakamaan omia kokemuksiasi ja kuulemaan toiminnan haasteita ja onnistumista toisilta toimijoilta eri puolelta Suomea. Yhdessä olemme selvinneet jo 140 vuotta ja yhdessä selviämme tästäkin kriisistä. Ilon kautta, kuten entinenkin teatteriohjaaja toteaisi! Ennakkoilmoittautuminen viimeistään 8.3.

16.3. Kansantanssin opettajien aamukahvit klo 11-13

Teemana kahveilla sukupuolten moninaisuus. Kahvit on kansantanssin ammattiopettajille. lmoittaudu riia.niemela@nuorisoseurat.fi viimeistään 15.3.

Tervetuloa keskustelemaan siitä, mitä olemme kokeneet koronavuonna. Miten jatkamme huomiseen? Keskustelu järjestetään 16.3.2021 klo 17.00 – 19.30 Teamsissa.

Keskustelun tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, mitä olemme kokeneet koronavuonna ja miten jatkamme huomiseen. Millaisia ajatuksia koronan pitkittyminen herättää, miten se vaikuttaa paikallisten nuorisoseurojen toimintaan? Keskustelu on osa Poikkeusajan dialogeja, jolloin samana päivänä järjestetään ympäri Suomen suuri määrä keskusteluja elämästä koronan aikana ja tulevaisuudessa. Keskusteluista tehdään yhteenveto, jonka valtiovarainministeriö toimittaa valtion ja kuntien hallinnoille. Yhteenveto julkaistaan myös kaikkien hyödynnettäväksi osoitteessa www.eratauko.fi

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 14.3. jäsenrekisterin kautta. Mukaan mahtuu 15 keskustelijaa.

Tervetuloa tapaamaan muita Etelä-Suomen nuorisoseurojen luottamushenkilöitä etänä. Illan aikana kuulemma ajankohtaisista asioita ja vaihdamme kuulumisia ja ideoita. Ilta on tarkoitettu nuorisoseurojen luottamushenkilöille. 10.3. mennessä ilmoittautuneille luvassa pieni kokousyllätys - ilmoittautumiset jäsenrekisteriin.

Webinaari on suunnattu ensisijaisesti Nuorisoseurojen ohjaajille, mutta mukaan voivat ilmoittautua myös muut harrastustoiminnasta kiinnostuneet ja vastaavat henkilöt. Illan aiheena on ohjaustyöstä oman tulevaisuuden työelämän kannalta hankittu merkityksellinen osaaminen. Webinaarin keskiössä ovat oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen. Käymme läpi konkreettisia urapolkuja ohjaustyöstä työelämään sekä tutustumme Harrastustoiminnan tuen on mallintamiin ohjaajan polkuun ja ohjaajan osaamisalueisiin. Ilmoittaudu webinaariin ennakkoon jäsenrekisterissä.

24. ja 25.3. klo 17.00–18.30 Strategiadialogit 

Uudistamme nuorisoseurojen strategiaa vuosille 2022 – 2030. Millaisia ajatuksia strategiatyöryhmälle on syntynyt jäsenistöltä ja sidosryhmiltä kerätyn tiedon perusteella? Mihin suuntaan nuorisoseuratyötä pitäisi yhdessä kehittää? Millaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin tartumme? Millaisia ajatuksia toiminnan tulevaisuus herättää sinussa?

Tule mukaan keskustelemaan uudesta strategiastamme – vielä pääset vaikuttamaan sen sisältöön! Mukaan ilmoittautuneille lähetetään strategiamateriaalia, jonka pohjalta keskustelua käydään. Samansisältöisiä keskusteluja käydään keskiviikkona 24.3. ja torstaina 25.3. klo 17.00 – 18.30. Kumpaankin keskusteluun mahtuu mukaan 15 keskustelijaa. Keskustelulinkki sekä ennakkomateriaalia lähetetään ilmoittautuneille 22.3. mennessä.

Ilmoittaudu mukaan pe 19.3. mennessä oheisten ilmoittautumislinkkien kautta: 24.3. keskustelu tai 25.3. keskustelu.

Nuori Kulttuuri on viimeisen vuoden aikana pohtinut kulttuurisen nuorisotyön toimijoiden toiveiden pohjalta, miten tuoda toimijoita ja tekijöitä yhteen. Suunnittelun tuloksena Nuori Kulttuuri aloittaa kuukausittaisten Nuori Kulttuuri kahvien järjestämisen Teamsissä. Kahvien tavoitteena on tuoda ala ja sen tekemä työ kuulluksi ja nähdyksi aiempaa laajemmin.  

Muutokset mahdollisia.