Yhdenvertaisuusosaamistaan voi tunnistaa ja tunnustaa osaamismerkin avulla

Kuvassa Laura Heinonen

Nuorisoseurat tekee aktiivista työtä osaamisen tunnistamisessa digitaalisten osaamismerkkien saralla. Merkkiä hakeneet henkilöt voivat todentaa yhdistys- ja järjestötoiminnasta kertyneen osaamisen digitaalisen merkin avulla ja näin hyödyntää sitä esimerkiksi työnhaussa tai oppilaitokseen hakiessa.  

Merkkejä voi tällä hetkellä hakea mm. esihenkilötyön, tuottamisen, ohjauksen, kouluttamisen ja seurantaloihin liittyvän osaamisen osalta. Nyt uutena merkkinä on julkaistu myös yhdenvertaisuusosaajan merkki. Merkkiä voi hakea henkilö, joka on osallistunut nuorisoseurojen yhdenvertaisuus- ja moninaisuuskoulutukseen, ymmärtää ja tiedostaa aidosti yhdenvertaisuuteen pyrkivän toiminnan periaatteita.  

Olennaista yhdenvertaisuuteen ja moninaisuuteen liittyvän osaamisen edistämisessä on erityisesti tiedon lisääminen, avoin keskustelu ja oman aseman tunnistaminen. Kaikkea ei tarvitse osata, vaan tunnistaa ja tunnustaa ennakko-oletuksiaan, jolloin niitä voi mahdollisuuksien rajoissa myös purkaa. 

Nuorisoseuroilla halu tarkastella uusia näkökulmia 

Tehtäväni Nuorisoalan kattojärjestössä Allianssissa on tukea nuorisoalan toimijoita yhdenvertaisuuden edistämisessä. Meillä on yhteensä 140 jäsenjärjestöä, Nuorisoseurat on yksi isoimmista. On tuntunut tärkeältä päästä auttamaan niin monia lapsia ja nuoria tavoittavaa järjestöä. Olemme työskennelleet yhdessä monien tärkeiden teemojen, kuten kehitysvammaisten nuorten harrastusmahdollisuuksien, parissa.  

Järjestötoiminnan yhdenvertaisuuden kannalta keskeistä on kehittää tapahtumien käytäntöjä, ja olenkin saanut olla kouluttamassa Folklandia-risteilyn laajaa tekijäjoukkoa. Ymmärtääkseni festivaalin ajatuksena on luoda tilaa kansanmusiikin ja kansantanssin moninaisuudelle ja tarjota kaikille harrastajille mahdollisuus olla näkyvänä osana yhteisöä. Siksi on ollut hienoa, miten valmis Nuorisoseurat kumppaneineen on ollut katsomaan omia toimintatapojaan kriittisesti ja ymmärtämään uusia näkökulmia tapahtuman tekemisessä.  

Mikään yhteisö ei ole vapaa syrjinnältä ja epäasiallisen kohtelun ilmiöiltä, ja vain ne, joissa ongelmia halutaan aktiivisesti ehkäistä ja esimerkiksi häirintään ollaan valmiita puuttumaan, voivat olla aidosti avoimia ja turvallisia kaikille. Olen ollut vaikuttunut myös Nuorisoseurojen valmiudesta tunnistaa tarpeettomia stereotypioita ja tarkastella uudelleen perinteisiä jaotteluja esimerkiksi tanssitoiminnassaan.  

Laura Heinonen 
Yhdenvertaisuusasiantuntija 
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi  

Suomen Nuorisoseurat on kehittänyt vuoden 2020-21 aikana järjestön yhdenvertaisuus- ja moninaisuusosaamista muun muassa Erätauko-dialogien, koulutusten ja pian julkaistavan oppaan voimin. Opasta on työstänyt Riikka Järvinen osana kulttuurituotannon yamk-opintojaan yhdessä pääsihteeri Annina Laaksosen kanssa. Yhteistyötä aiheen tiimoilta tehdään Rauhankasvatusinstituutin ja SKAFin kanssa.