Uusia hanketyöntekijöitä aloittanut Nuorisoseuroilla

Julius Piironen ja Marika Rämänen ovat Nuorten Dynamo- osallistavaa tapahtumantuotantoa Etelä-Savossa -hankkeen uudet projektityöntekijät.  

Hankkeessa etelä-savolaisissa kunnissa toteutetaan Dynamo-tuotantoprosessi, jossa nuoret tuottavat omanäköisen tapahtuman asuinkuntaansa. Tällä hetkellä Dynamolaiset kokoavat nuorten tuottajaryhmiä Juvalta, Savonlinnasta ja Pieksämäeltä.

Julius Piironen

Mikkelissä asuvan Juliuksen päävastuuna on Savonlinnan tuottajaryhmä. ”Entisenä savonlinnalaisena ja ”Taikkarin” (Savonlinnan Taidelukio) kasvattina mieltäni lämmittää päästä työskentelemään itselleni tutussa ja tärkeässä ympäristössä hyvän asian puolesta.” 

Julius on koulutukseen yhteisöpedagogi ja muusikko. Aiemmin hän on työskennellyt työllistymisen ja kuntoutumisen valmennuspalveluita tuottaneessa yhdistyksessä sekä etsivässä nuorisotyössä. ”Erilaiset ja erikokoiset tapahtumat ovat tulleet tutuksi esiintyjän näkökulmasta aina ulkoilmafestareista yksityistilaisuuksiin ja bändien itsensä järjestämiin punk-iltoihin”, hän kertoo. 

Marika Rämänen

Kangasniemeläinen Marika on puolestaan alanvaihtaja, joka on siirtynyt ravintola-alalta nuorisoalalle. ”Viimeisin työkokemuksena ennen Dynamoon siirtymistä on koulunuorisotyöhön painottuvan erityisnuorisotyön puolelta. Lisäksi olen toteuttanut monenlaisia nuorten tapahtumia.”

Vapaa-ajallaan Marika tykkää liikkua luonnossa, lasketella, matkustaa, laulaa karaokea sekä kuluttaa ahkerasti kulttuuria.

”Meillä on Dynamolla kasassa sellainen tehotiimi, että saadaan varmasti hienoja juttuja aikaiseksi. Yhteinen huumori on porukan kantava voima”, Marika iloisee.

Tarja Matikainen jatkaa Osallistavaa vaikuttamista -hanketta

Tarja Matikainen

Joensuun aluetoimistolla Osallistavaa vaikuttamista -hankkeessa on uutena projektityöntekijä aloittanut Tarja Matikainen. Tarja on koulutukseltaan yhteisöpedagogi, luovan alan moniosaaja ja toimii myös sirkuksen ja tanssin parissa.

Osallistavaa vaikuttamista hanke vahvistaa nuorten vaikutusosaamista ja nuorille itselleen mieluisan toiminnan toteuttamista heidän omalla paikkakunnallaan. Tänä syksynä tehdään yhteistyötä Hammaslahden, Koveron ja Rasivaaran alueen nuorten ja paikallisten nuorisoseurojen kanssa. Nuoret pääsevät kehittämään heidän omista toiveista ja tarpeista nousevia ideoita ja tuomaan niitä omannäköiseksi toiminnaksi omalle kylälle.