Kenestä kansantanssimestari? Ehdota 19.4. mennessä

Nuorisoseurojen kansantanssikiltaan etsitään uusia jäseniä. Kansantanssikilta koostuu järjestön kansantanssitoiminnassa ansioituneista yli 60-vuotiaista henkilöistä, joita kutsutaan kansantanssimestareiksi. Kiltalaiset ovat harrastaneet lajia pitkään ja edistäneet omalla toiminnallaan kansanperinteen säilyttämistä.

Kansantanssimestarit valitaan ehdotusten perusteella, joita voivat tehdä keskusseurat, aluetoimistot, paikalliset nuorisoseurat, nimetyt mestarit sekä Nuorisoseurojen henkilöjäsenet. Nimeämisen tekee Nuorisoseurojen hallitus tanssin verkostolta saamansa esityksen perusteella. Hallitus päättää kulloinkin nimettävien mestareiden määrän.

Uusia kansantanssimestareita nimetään joka toinen vuosi ja tänä vuonna nimetyt henkilöt julkistetaan Pispalan Sottiisin yhteydessä 10.-14.6. Ehdotukset tulee jättää 19.4. mennessä.

Valintakriteerit ohjaavat nimeämisessä

Kansantanssimestareille on valintakriteereitä, jotka voivat painottua eri tavoin henkilöitä valittaessa. Valintakriteerit ovat:

  • Täyttänyt 60 vuotta.
  • Harrastanut kansantanssia pitkään.
  • Toiminut ohjaajana.
  • Toiminut yhteisohjelmien vetäjänä suurissa kenttäesityksissä.
  • Edistänyt järjestöllistä kansantanssitoimintaa.
  • Tuottanut vuosiohjelmia sekä muuta ohjelmistoa harrastajien käyttöön.
  • Tehnyt koreografioita omalle ryhmälleen sekä muille.
  • Ansiokas työ lasten ja nuorten kansantanssiryhmien kanssa.
  • Osallistunut kansainväliseen toimintaan.
  • Toiminut tuomarina/raatilaisena.
  • Edistänyt kansanperinteen säilyttämistä ja tallentamista.
  • Edistänyt kansallispukujen ja kansanpukujen käyttöä.
  • Aktiivinen oman osaamisen kehittäminen esim. kurssit, seminaarit, ohjaajakoulutukset.
  • Aktiivinen osallistuminen tapahtumiin.
  • Hallitsee monipuolisesti kansantanssin ja – musiikin taidot.
  • Luova, karismaattinen ja innostava henkilö.

Kansantanssimestareita nimetty vuodesta 2012 lähtien

Nuorisoseurojen kansantanssikilta on perustettu vuonna 2012 ja siihen kuuluu tällä hetkellä 25 kansantanssimestaria. Aiemmin nimetyt kansantanssimestarit ovat:

  1. Sirkka Viitanen
  2. Rauni Riikonen 
  3. Liisa Villanen 
  4. Eila Ala-Kiuttu 
  5. Pentti Kainulainen 
  6. Rainer Maunula 
  7. Leena Aspegren 
  8. Laura Hakojärvi 
  9. Mirja Hynynen 
  10. Pirjo Nuortila 
  11. Ilpo Salonen 
  12. Lea Virta 
  13. Marja Viitanen 
  14. Anja Mikkola 
  15. Jussi Malinen 
  16. Väinö Kreko 
  17. Antti Savilampi 
  18. Ulla Laine 
  19. Tauno Häkkinen 
  20. Aimo Hentinen 
  21. Hannu Nipuli 
  22. Béla Gazdag 
  23. Ilkka Köngäs 
  24. Tuija-Liisa Leino 
  25. Kirsti Valli