Nuorten kehittämälle PMK Track Festille merkittävä apuraha

Koronan jälkeinen aika on tehnyt loven nuorten tapahtumiin, mutta Pieksämälle tilanne on toinen. Paikallisten nuorten kehittämä PMK Track Fest on saanut 5000 euron apurahan, jonka avulla suosittu katukulttuuriin keskittynyt festivaali saa jatkoa vuodelle 2024.  

PMK Track Fest on kehitetty Suomen Nuorisoseurojen hallinnoimassa ja Etelä-Savon ELY –keskuksen rahoittamassa Nuoret Etelä-Savon dynamoina –hankkeessa. Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa järjestetty festivaali keräsi Pieksämäen Heikinlammelle mahtavat 450 osallistujaa. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 9.6.  

Työryhmän aktiivisuuden ja festivaaliin sitoutumisen ansiosta Pieksämäelle on syntynyt täysiverinen katukulttuuriin keskittyvä tapahtuma. Tapahtuman jatko on taattu, sillä Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto on myöntänyt työryhmälle 5000 euron apurahan. Pieksämäen nuorisotoimi on ollut festivaalin tukena alusta alkaen.  

”Olemme todella iloisia apurahan saamisesta. Aikana, jolloin nuoret elävät kolmoiskriisin keskellä ja tarvitsevat tukitoimintoja sekä positiivisia kokemuksia elämäänsä, tämä on aivan mahtava uutinen”, Suomen Nuorisoseurojen Nuoret Etelä-Savon dynamoina –hankkeen projektipäällikkö Nazia Asif iloitsee. 

Festivaalin taustatueksi nuoret ovat perustaneet Pieksämäelle uuden Nuorisoseura Asema X:n. Nuorisoseuran nimi kuvastaa Pieksämäen historiaa rautateiden risteysasemana. Edellisen kerran Pieksämäelle on perustettu nuorisoseura 1900-luvun vaihteessa. Vuonna 2002 lopetetun yhdistyksen vanha seurantalo sijaitsee edelleen Yläristin kaupunginosassa.  

Uuden yhdistyksen hallitus toivoo Pieksämäen olevan risteyskohdassa kohti parempaa. “Nuorille täytyy olla tekemistä omalla paikkakunnalla”, Nuorisoseura Asema X:n puheenjohtaja Milla Vauhkonen toteaa.   

Uuden nuorisoseuran hallituksen jäsenistä 80 prosenttia on alle 30-vuotiaita. “On upeaa, että näinä aikoina, jolloin kipuillaan sen kanssa, saadaanko nuoria mukaan, meillä nuoret henkilöt ovat itse perustaneet yhdistyksen ja toimivat festivaalin tulevaisuuden varmistamiseksi”, Asif sanoo.