Nyt on 82 valtuustopaikkaa auki – lähde mukaan vaikuttamaan

Kuvassa Suomen Nuorisoseurojen valtuutettu Ira Korkala.

Suomen Nuorisoseurojen uusi valtuusto valitaan Nuorisoseurakokouksessa 9.–10.10. Valtuustoon valitaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 40 jäsentä ja heille varajäsenet. Nyt on oiva mahdollisuus päästä järjestön huippupaikalle vaikuttamaan, koska valtuustolla on todella tärkeä tehtävä järjestössä. Se hyväksyy toiminnan kivijalat: toimintasuunnitelma ja -kertomuksen, tilipäätöksen sekä säännöt. Kaksi kertaa vuodessa kokoontuva valtuusto myös valitsee liiton hallituksen ja sen puheenjohtajan.

”Kannustaisin kaikkia rohkeasti asettumaan ehdolle uuteen valtuustoon. Vilpittömästi voin todeta, että työ valtuutettuna on mielenkiintoista ja monella tavalla palkitsevaa. On tärkeää muistaa, että järjestö ja sen toiminta ovat sellaisia kuin sen jäsenet ovat eli järjestömme asioista päätämme me jäsenet yhdessä eri luottamustehtävissämme”, muistuttaa Ira Korkala, joka on toiminut kaksi täyttä valtuuston kolmivuotiskautta.

Ehdotuksen tekee virallisesti jäsenseura. Eli jos haluat asettautua ehdolle, ilmaise asia seurasi johtokunnalle. Jos taas haluat ehdottaa jotakuta muuta, kysy ehdokkaalta, onko hän käytettävissä.

”Sinun ei tarvitse olla valmiiksi kaiken tietävä järjestöjyrä tai jyrä varsinkaan, demokraattinen päätöksenteko antaa tilaa ja äänen kaikenlaisille vaikuttajille, niin noviiseille kuin kokeneemmillekin. Tärkeintä on uteliaisuus uutta ja tulevaa kohtaan, yhdessä tekemällä opitaan ja saavutetaan parhaat tulokset asiassa kuin asiassa”, kannustaa Korkala.

Korkalan mukaan valtuuston kokoukset ovat aina hyvin innostavia tapaamisia. Verkostoituminen ja eri maakuntien nuorisoseuratoimintaan tutustuminen avaavat silmiä uudella tavalla järjestömme laadukkaaseen ja monipuoliseen toimintaan ja sen jäsenistöön.

Tunnetun ja arvostetun järjestön luottamustehtävissä toimiminen antaa hyvät valmiudet toimia myös muiden yhdistysten ja järjestöjen vaikuttajatehtävissä. ”Yllättävän monen vaikuttajan ansioluettelosta löytyykin luottamustoimia nuorisoseurajärjestössä. Erityisesti nuoria muistuttaisin, että nuorisoseuran luottamustoimissa oppiessa sinusta voi kasvaa tulevaisuuden hallitusammattilainen työelämän tai vapaa-ajan päätöksentekoon ja vastuunkantoon”, toteaa Korkala.

Lisätietoja valtuuston ehdokasasettelusta löydät Nuorisoseurakokouksen sivulta