Palkitut nuoret kertovat: ”Tuli arvokas olo”

Nuorisoseurojen ansio- ja tunnustusmerkit ovat hyvä tapa palkita aktiivisia toimijoita – iästä riippumatta! Kaksi nuorta ansiomerkin saajaa kertovat.

Emmi Astikainen, IRTI-teatteri

”Olen Emmi Astikainen, 15-vuotias imatralainen. Aloitin teatterin Vuoksenniskan nuorisoseuran IRTI-teatterilla ollessani 7-vuotias. Ohjaan 4.-6. luokkalaisten teatteriryhmä Viherpippureita ja alle kouluikäisten Taaperoita. Olen aktiivisesti mukana talkootoiminnassa. Esimerkiksi kasasimme monta viikonloppua teatterillemme uusia katsomon penkkejä sekä maalasimme näyttämön. Kesäteatterilla olen aina mukana kasaamassa lavasteita. Olen osallistunut Nuorisoseurojen leireille sekä leiriläisenä että talkoolaisena. Toimin tietenkin myös näyttelijänä. Koulun ohessa on kieltämättä rankkaa ohjata monta ryhmää samanaikaisesti, mutta saan voimaa energisistä ryhmäläisistä, jotka ovat aina valmiina oppimaan jotain uutta! Kaverit ja oikeastaan koko elämä pyörii teatterin ympärillä.

Ansiomerkin saadessani, tunsin itseni tärkeäksi. Tuntui, etten onneksi ole ihan hyödytön tälle seuralle! Oli tosi hienoa, kun työ, jota syksyn aikana oli lähes joka viikonloppu tehnyt hikihatussa, palkittiin. Mielestäni ansiomerkki on oikein hyvä tapa palkita! Jo tuosta lauseesta tulee arvokas olo.

Kuva: Emmi Astikainen esiintyi lasten rakastamana vartija-hahmona Lasten Kalenoissa 2015. Kuvaaja Jussi Kaijankangas.

Medeia Inkinen, Mäntyharjun nuorisoseura

medeia-inkinenOlen Medeia Inkinen, 22-vuotias ja asun Mäntyharjulla. Olen ollut Mäntyharjun Nuorisoseuran toiminnassa mukana ihan pienestä pitäen. Molemmat vanhempani harrastavat kansantanssia, joten olen kulkenut harjoituksissa heidän mukanaan. Aloitin kansantanssin kolmevuotiaana vähän niin kuin velvollisuudesta. Sille tielle jäin. Lasten kansantanssiryhmässä toimin ohjaajana vuodet 2008-2011. Tällä hetkellä toimin jäsenenä Mäntyharjun Nuorisoseuran johtokunnassa sekä tanssin aikuisten kansantanssiryhmässä. Nuorisoseura on ollut osa minua niin kauan kuin pystyn muistamaan ja tulee myös aina olemaan, joten tahdon tehdä töitä sen eteen.

Ansiomerkin saaminen oli minulle todella iso juttu. En osannut etukäteen aavistaa yhtään saavani sellaisen, joten se tuli melkoisena pommina. Olin siitä aika otettu ja olen yhä. Olin silloin 19-vuotias. Ansiomerkin saamisella oli minulle suuri merkitys, se oli kuin valtava kiitos vuosien työstä. Kun nuoren tekemä työ seuran hyväksi huomioidaan kiitoksella tai muistamalla jollakin muulla tapaa, siitä varmasti jää hyvä mieli ja halu jatkaa toimintaansa seurassa.

Lue lisää: nuorisoseurat.fi/jasenseuroille/ansiomerkit