Pispalan Sottiisi käynnistyy tänään to 16.6. Tampereella

Pispalan Sottiisissa vietetään tänään torstaina 16.6. avajaisia Tampereen Laikunlavalla. Tampere täyttyy Sottiisissa viiden festivaalipäivän ajan värikkäistä kansallispuvuista, iloisista tanssiesityksistä, puhuttelevista ensi-iltateoksista ja näyttävistä yhteisohjelmista. Tänä vuonna erityisesti vastuullisiin valintoihin keskittyvän festivaalin teemana on ”tanssin luonto”. Tampereelle odotetaan yli 1000 tanssijaa Suomesta ja muista Euroopan maista. Pispalan Sottiisia on järjestetty vuodesta 1970 alkaen aina parillisina vuosina.   

Pispalan Sottiisin avajaisia 2022 vietetään tänään Tampereella Kulttuuritalo Laikun Laikunlavalla juhlallisin menoin. Tilaisuuden avaa Tampereen kaupungin apulaispormestari Matti Helimo. Avajaisissa esiintyvät Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtye PRO sekä festivaalin kansainväliset vieraat. Festivaalin avajaiset ovat ilmaistapahtuma, joka striimataan myös osoitteeseen aamulehti.fi/live.  

Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeeksi 2022 valittiin turkulainen PRO, joka tunnetaan varsinais-suomalaisen tanssiperinteen tulkitsijana ja edelläkävijänä. Kansainvälisiä vieraita Pispalan Sottiisiin saapuu tänä vuonna Unkarista ja Virosta. Unkarin Martonvásárista saapuva Kis Malom Tánccosoport koostuu 1417-vuotiaista tanssijoista, ja heidän tanssinsa keskittyvät autenttisiin unkarilaisiin kansantansseihin, kuten Moldovai, Mezóségi, Sárközi ja Szilágysági. Ryhmän jäsenet opiskelevat kaupungin taidekoulussa, joka on tarjonnut kansantanssiopetusta jo 50 vuoden ajan. Virosta saapuvaHebe on nuorten ryhmä Viljandista. Nuoret 719-vuotiaat tanssijat taitavat nykytanssin, luovan tanssin ja kansantanssin ja vaikka esityksen pohja on kansanperinteessä, heidän esityksessään nähdäänkin sävyjä kaikista näistä tanssitaiteen lajeista. 

Pispalan Sottiisissa nähdään myös tulevien päivien aikana kiinnostavia ensi-iltoja, jotka tarkastelevat ihmisyyden eri teemoja. Tamperelaisen Sorokoskan Tuntematon tanhuaja on Jouni Prittisen ohjaama ja koreografioima teos ja se käsittelee erilaisuuden ja toiseuden kokemuksia, joita syntyy Suomeen ulkomailta muuttaneella. Lappeenrantalaisen kansantanssiryhmä Kirjavien Eteinen on teos, joka heijastelee hetkeä, jossa teemme päätöksen, suuren tai pienen valinnan. Tilausteos sai alkunsa ryhmän tanssijoiden aikuistumiseen liittyvästä ahdingosta ja elämän valintatilanteista. Erilaisuutta ja monimuotoisuutta käsitellään myös oululaisen Pähiät-kansantanssiryhmän esittämässä teoksessa Omakuva. Teoksen syvyys kumpuaa kaipauksesta tulla hyväksytyksi omana itsenään ja ennen kaikkea siitä, kelpaako ihminen itse itselleen. 

Pyynikin palloiluhalli muuttuu Pispalan Sottiisissa teatteriksi, joka luo puitteet 260 lapsen ja nuoren esittämälle teokselle ja yhteisohjelmalle Metsän lapsi! Elena Vuoksiolan koreografioima teos kertoo luonnon ja metsän ainutlaatuisesta kyvystä inspiroida lasta leikkiin. Suomen Nuorisoseurat tuottaa vuosittain kansantanssin yhteisohjelmistoja eri-ikäisille harrastajille. Tansseja on harjoiteltu talven ja kevään aikana ja ne tulevat osaksi suurteoksia, joita esittävät yhdessä useat sadat kansantanssijat Pispalan Sottiisin festivaaliviikonlopun aikana.  

Riina Hosion koreografioima Haapa pohdiskelee ihmisen luontosuhdetta. Aikuisten yhteisohjelma esitetään yli satapäisen esiintyjäjoukon voimin festivaalilauantaina 18.6. Tampereen Näsinpuistossa. Haapa-teoksesta tekee erikoisen se, että yleisö vaihtaa paikkaa Näsinpuistossa esityksen aikana kohtausten välillä ja katsoo teosta eri suunnista.  

Festivaalin yleisö pääsee tanssilattialle mukaan Tullikamarilla järjestettävissä iltatansseissa. Tansseissa on musisoimassa muun muassa tamperelainen Niinirannan pelimannit, oululainen Rällä ja Lappeenrannasta saapuva Polenta.  

Neljän vuoden tauon jälkeen yleisötapahtumana järjestettävän Pispalan Sottiisin sanoma on yksinkertainen: Tanssi on kuin luonnonvoima, ja Pispalan Sottiisi sekä Suomen Nuorisoseurat kutsuu löytämään tanssin luontoyhteyden