Sari Svensson aloittaa Nuorisoseurojen Höntsä-hankkeessa

Hei, olen Sari ja asun Vantaalla rintamamiestalossa perheeni kanssa. Aloitin juuri työt Nuorisoseuroissa Höntsä-hankkeessa.

Minulla on taiteen- ja kulttuurin saralla alempi ja pian valmistuva ylempi korkeakoulututkinto, ammatillisen opettajan pätevyys sekä aiemmat opintoni liikunnan- ja nuoriso-ohjaamisesta.

Työkokemusta on opetus- ja ohjaustyöstä, asiantuntijatyöstä ja kehittämisestä kuntasektorilla ja järjestöpuolella.

Vapaa-ajallani luen, opiskelen, purjehdin, ulkoilen ja joskus tanssahtelen. Suuri odotukseni liittyy kesään ja puutarhani yrttien kasvattamiseen.

Olen innoissani työstäni Nuorisoseurassa ja arvostan sen rakentaman kulttuurisen nuorisotoiminnan merkitystä.

Sari työskentelee Nuorisoseurojen toteuttamassa Höntsä – silta eteenpäin! -ESR-hankkeessa 1.2.2018-30.11.2020.