Suomen Nuorisoseurat käynnistää Tekemisen riemua Kainuussa -hankkeen

Piirroksessa henkilöitä seurantalon ympärillä.

Hankkeen avulla kehitetään kainuulaisten paikallisseurojen toimintaa ja yhteistyötä.

Tammikuun alussa käynnistyi Suomen Nuorisoseurojen perustama kehittämishanke Tekemisen riemua Kainuussa, jonka tavoitteena on kehittää ja tukea alueella toimivien nuorisoseurojen toimintaa, luoda maakunnan nuorisoseuraverkosto ja lisätä paikallisten seurojen välistä yhteistyötä. Toiveena on, että hankkeen myötä seurat saavat uusia jäseniä ja aktiiveja mukaan nuorisoseuratoimintaan, mikä puolestaan turvaa toiminnan jatkuvuutta tulevaisuudessa sekä kehittää ja luo uutta nuorisoseuratoimintaa alueelle. Hankkeen aikana selvitetään, miten Kainuun alueellinen toiminta voisi toteutua niin, että sinne voidaan jatkossa ohjata valtionavustusta nuorisotyöhön.

Hankkeella on viisi virallista yhteistyöseuraa. Mukava ovat Kuhmon Nuorisoseura, Kuhmon Keiketys, Sotkamon Nuorisoseura, Oterman Nuorisoseura sekä Neittävän Nuorisoseura. Lisäksi hankkeessa työskentelee projektikoordinaattori Maarit Malinen sekä Suomen Nuorisoseurojen kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turunen.

”Aloitan innolla uuden hankkeen parissa ja odotan jo toiminnallista yhteistyötä maakunnan nuorisoseurojen kanssa. Ensimmäinen kokoontuminen pidetään tammikuussa ja silloin lähdemme katsomaan, millaisista toiveista ja lähtökohdista käsin hankkeeseen kuuluvia tapahtumia jatkossa järjestetään”, Maarit Malinen tiivistää. ”Olemme todella iloisia, että hanke Kainuussa nyt toteutuu. Tämä on organisaatiomme kannalta merkityksellistä. Kainuussa on vahvoja nuorisoseuroja, ja hankkeen avulla pääsemme yhdessä kehittämään toimintaa koko maakunnassa”, iloitsee Henna Liiri-Turunen. Idea hankkeen toteuttamiseen syntyi maakunnan nuorisoseuratoimijoiden toiveesta.

Suomen Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön toimija. Järjestön tehtävä on tuottaa laadukasta ja monipuolista kulttuurista harrastustoimintaa kaiken ikäisille. Suurimmat harrastusalat ovat tanssi ja teatteri. Nuorisoseuroilla on pitkä kokemus erilaisten kehittämis-, työllisyys- ja kulttuurihankkeiden toteuttajana. Nyt alkanut hanke kestää 30.6.2024 saakka ja sen avulla liiton tarjoamat harrastusmahdollisuudet ovat entistä paremmin tarjolla myös kainuulaisille. Hankkeen rahoittajina toimivat Elävä Kainuu Leader sekä Oulujärvi Leader.

Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Maarit Malinen 
Puh. 044 901 8461, maarit.malinen@nuorisoseurat.fi                                                              

Kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turunen                                                              
Puh. 044 207 3072, henna.liiri-turunen@nuorisoseurat.fi