Suomi 100 – tekemisen riemua ja yhdessä elettyjä tarinoita

Käynnissä on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi – itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Juhlavuosi on monella tapaa poikkeuksellinen. Pönöttämisen sijaan juhlavuosi synnyttää tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa, joka näkyy koko vuoden ympäri joka puolella maatamme. Lukuisten tapahtumien ja Suomi 100-tuotantojen kautta tarkastellaan Suomen itsenäisyyden historiaa, tämän päivän Suomea ja maamme
tulevaisuutta.

Myös nuorisoseurat ympäri maata ovat näyttävästi mukana itsenäisyyden juhlavuoden toteuttamisessa. Nuorisoseuroissa itsenäisyyden juhlavuosi rakentuu nuorten järjestämien tapahtumien ja tempausten ympärille ja tuo nuorten äänen kuuluviin taiteen ja kulttuurin keinoin. Olemme antaneet estradin lapsille ja nuorille ja heidän arkensa ja unelmiensa esiin tuomiselle.

Käynnistimme tammikuussa 100 tapahtumaa ja 1000 tarinaa -hankkeen, jonka kautta tuemme taloudellisesti lasten ja nuorten omaehtoista toimintaa. Tuki osoitetaan suoraan alle 29-vuotiaiden toimintaryhmille. Tavoitteena on, että avustuksilla voidaan toteuttaa sata lasten ja nuorten näköistä tapahtumaa ja kertoa tuhansin tarinoin, millainen on Suomi vuonna 2017.

Lisätietoja juhlavuoden hankkeestamme löytyy osoitteesta www.1000tarinaa.fi. Sivustolle on koottu nyt jo lähes seitsemänsataa tarinaa, ja lisäksi sieltä löytyy tietoa kymmenistä eri puolilla Suomea järjestetyistä tapahtumista sekä ohjeet avustusten hakemiseen. Suomen itsenäisyyden juhlavuotta on vielä kolmasosa jäljellä. Kutsun kaikki nuorisoseuralaiset mukaan 100 tapahtumaa ja 1000 tarinaa -hankkeeseen. Lähde mukaan täyttämään Suomen juhlavuosi tapahtumilla ja tarinoilla.

Tekemisen riemua ja osallistumisen mahdollisuuksia löytyy meille kaikille. Juhlitaan itsenäisyyden juhlavuotta yhdessä.