Uudistettu Nuorisoseuramuseo juhli avajaisia Laihialla – katso video!

Suomen Nuorisoseuramuseon uuden päänäyttelyn avajaisia juhlittiin Laihialla lauantaina 19.11. lämpimissä tunnelmissa. Uudistettu näyttely kertoo, miten sivistystyö, yhteisöllisyys, aktiivinen kansalaisuus ja paikallinen harrastustoiminta ovat toimineet nuorisoseuralaisten voimavarana jo lähes 140 vuotta. Aatteen mukaisesti näyttely on toteutettu talkoovoimin.

Laihian nuorisoseurantalo on suuri, kaunis punavalkoinen puutalo, jonka erikoinen arkkitehtuuri pistää heti vierailijan silmään. Sisällä vallitsee jännittynyt ja innostunut tunnelma, pitkä työ on vihdoin saatu päätökseen. Suomen Nuorisoseurojen valtuuston puheenjohtaja Tuomas Koivuniemi, hallituksen puheenjohtaja Esko Ahonen ja varapuheenjohtaja Ragni Reichardt toivottivat kaikki vieraat tervetulleeksi.

”Tämä on meidän museomme,” iloitsi Reichardt, joka on ollut aktiivisesti mukana näyttelyn suunnittelussa ja toteutuksessa.

Museon puuharyhmään kuului museon taustayhdistyksen johtokunta, Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran toiminnanjohtaja Sanna Paloniemi, näyttelyn museoammatillinen asiantuntijajäsen Ragni Reichardt sekä ahkerat Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijat. Avajaisten ensimmäisen puheenvuoron piti kauhavalainen entinen kansanedustaja Kyösti Virrankoski, joka korosti nuorisoseurojen yhteiskunnallista merkitystä vuosien varrella. Näyttelyyn astuvien vieraiden ilmeet, huokaisut ja naurunremakat kertoivat kaiken: tämä näyttely on tehty sydämellä.

”Tässä oli huikea wau-efekti. Näyttelyssä on hienosti rakennettu draaman kaari kansallisesta heräämisestä tähän päivään,” ylisti puolestaan Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Antti Kalliomaa.

Nuorisoseuramuseon puuhatiimi. Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran toiminnanjohtaja Sanna Paloniemi, museoalan ammattilainen ja nuorisoseura-aktiivi Ragni Reichardt ja opiskelijat Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Nuorisoseuramuseon puuhatiimi. Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran toiminnanjohtaja Sanna Paloniemi, museoalan ammattilainen ja nuorisoseura-aktiivi Ragni Reichardt ja opiskelijat Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

 

Nuorisoseuramuseon uuden perusnäyttelyn erikoisuuksia ovat toiminnalliset osuudet, joissa kävijät pääsevät itse kokeilemaan erilaisia harrastusmuotoja. Teatteriosiossa kävijä voi pukeutua näytelmän rooliasuun ja nousta lavalle esiintymään. Tanhuosiossa voi harjoitella tikkuristi-tanssia ja ottaa itsestään kuvan kansallispukutinttamareskissa. Järjestöosiossa pääsee eläytymään nuorisoseuran johtokunnan rooliin. Kansansivistys, yhteisöllisyys ja erilaiset toimintamuodot muodostavat näyttelyn temaattisen kentän.

Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Kauhavalainen Matti Sippola ja laihialainen Santeri Alkio perustivat Suomen ensimmäisen nuorisoseuran vuonna 1881 kansallishenkisten ihanteiden ja kansansivistysliikkeen innoittamina. Suomen Nuorisoseuramuseo avattiin vuonna 2000 Laihian nuorisoseurantalon yhteyteen. Museo toimii nuorisoseuraliikkeen henkisen ja aineellisen perinteen ja historian tallentajana.

Perusnäyttelyn nähtiin kaipaavan merkittävää uudistusta ja modernisointia syksyllä 2014. Museon uudistamistyöhön saatiin rahoitusta Museovirastolta ja Suomen Kulttuurirahastolta yhteensä 11 000 euroa vuonna 2015. Rahoituksella palkattiin työntekijä viedä museon tiloissa sijaitsevien kokoelmien ja arkistojen inventointi ja luettelointityö loppuun.