Uusi into löytyi Toholammin Alakylällä Keski-Pohjanmaalla

Alakylän Nuorisoseura Toholammilla on aktivoitunut vuosikymmenten jälkeen – tavoitteena on talon kunnostus.

Kaksi vuotta sitten yhdistyslain muutosten myötä edessä häämötti Alakylän Nuorisoseuran poisto yhdistysrekisteristä. Se sai aikaan muutoksen, kun kylässä heräsi halu säilyttää talkoovoimin rakennettu seurojentalo kyläläisille. Alakylän Nuorisoseura järjestäytyi uudelleen 2017.

Alakylän Nuorisoseura perustettiin Keski-Pohjanmaan Toholammille vuonna 1918. Nykyisessä toimitalossa vietettiin tupaantuliaisia vuonna 1954. 1980-luvulla seurojentalo peruskorjattiin täysin – sitten nuorisoseuran toiminta hiljalleen hiipui.  Rakennus oli ja on kuitenkin yhteisomistuksessa Alakylän Maa- ja kotitalousseuran kanssa. Onneksi, sillä viimeiset vuosikymmenet se huolehti talon välttämättömistä ylläpitotoimista.

Kahteen vuoteen on mahtunut paljon

Toiminta käynnistyi monipuolisesti, sillä talkoiden ja kunnostussuunnitelmien ohella seura on ehtinyt järjestää myös useampia tapahtumia. Aluksi keskityttiin pitkälti talon siivoukseen ja jo ensimmäisen aktiivisen vuoden aikana talolla järjestettiin konsertti-ilta.

Kylän vahva talkoohenki nousi esiin myös tänä vuonna, kun tontilla tehtiin ahkerasti risusavottaa ja kaadettiin puita. Keväällä seura järjesti vuosien tauon jälkeen perinteisen äitienpäiväjuhlan, mikä veti talon täyteen kyläläisiä. Juhlan yhteydessä muisteltiin seuran historiaa keskustelupaneelissa ja myös kylän 100-vuotias soittokuntaperinne sai uutta pontta, kun seuran aktiivi Mika Jämsä keräsi juhlaan kokoon Alakylän orkesterin.

”On ollut mukava nähdä, miten tapahtumien myötä talo on herännyt kokoontumispaikkana eloon ja sosiaalisuus kyläläisten keskuudesta on löytynyt uudelleen”, Jämsä toteaa.

Tavoitteena talon kunnostus

Toiminnan pääpaino tänä vuonna on ollut jäsenhankinnassa. Yksi vuoden suurimmista tavoitteista on korjausavustuksen haku seurantalon kunnostamiseen.

”Toiveenamme on saattaa talo sellaiseen kuntoon, että voidaan järjestää monipuolisia tapahtumia. Tapahtumat puolestaan luovat perinteitä ja sitä kautta elävyyttä kylälle”, sanoo seuran puheenjohtaja Marko Järvenoja.

Syksyn aikana luvassa on myös tanssit sekä alueellinen bändi-ilta maakunnan nuorille.

”Tarkoituksena on koota saman katon alle alueen nuorten rock-bändejä”, kertoo tapahtumaa suunnitteleva Jämsä. Mukana bändi-illan toteutuksessa on myös Kaustisen musiikkilukio.

Talon korjauksen ja tapahtumien järjestämisen ohella nuorisoseura on ehtinyt ottaa ensiaskelia myös hanketoiminnan parissa. Kylässä on käynnissä parhaillaan Jämsänkallion ulkoilureittihanke, jota Nuorisoseura on aktiivisesti ajamassa eteenpäin. Ulkoilureitti toteutetaan osana suurempaa maakunnallista Reittien ja Matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaa -hanketta.

Teksti ja kuva: Helena Koivusalo