Blog

  • Folklandia palkitsi 2020!

    Folklandia palkitsi 2020!

    Vuoden Wäinö 2019 on kansantanssin Grand Old Lady LEENA AHO
    Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin ja kansantanssin alalla toimivat henkilö, ryhmä tai taho, jolle annetaan tunnustus taiteellisista tai pedagogisista ansioista ja /tai elämäntyöstä. 
    Vuoden 2019 tunnustuksen saa Grand Old Lady Leena Aho. Hän on vaalinut kansanperinnettä sisulla ja sydämellä. Leena Aho on tehnyt merkittävän työn suomalaisen kansantanssin kansainvälistämiseksi ja tuottanut tanssi- ja kansantanssijulkaisuja sekä yksin että työryhmän jäsenenä. Leena Ahon ansiosta Suomi kutsuttiin Europeaden pääkomiteaan ja hän oli myös voimakkaasta ajamassa Turkua Europeaden pitopaikaksi 2017. 

    Vuoden Nuori Pelimanni 2019 – MIUKELI -yhtye Haapajärveltä
    Miukeli on vuonna 2014 perustettu yhtye, jossa soittaa neljä Jokilaaksojen musiikkiopiston oppilasta Haapajärveltä. Heidän taiturimainen ja iloinen soittonsa ja lavasäteilynsä hurmaa yleisön. Yhtyeessä soittavat Jennina Salmela (piano), Anna Salomaa (harmonikka), Emilia Lappalainen (viulu) ja Joonatan Lappalainen (lyömäsoittimet). Yhtyeen ikähaitari on 11-17 vuotta. Nuoresta iästään huolimatta Miukeli on esiintynyt jo yli 100:lla keikalla eri tapahtumissa ja festivaaleilla. ​

    Vuoden 2019 Kansanmusiikkilevy on ORIVESI ALL STARS: Kaikenmoisia tansseja
    Kansanmusiikkikansantanssi.fi -portaali ja Kansanmusiikki lehti julkistavat 11. kert6aa Vuoden kansanmusiikkilevyn. Vuoden Kansanmusiikkilevy 2019 on Orivesi All Stars: ”Kaikenmoisia tansseja” -levyllä. Se on levy, jossa kuuluu soittamisen ilo.Orivesi All Stars eli OAS on kenelle tahansa soittamisen perustaidot omaavalle avoin pelimannikollektiivi, joka on perustettu musiikillisen ilon löytämisen, oppimisen ja jakamisen edistämiseksi. Ikähaitari on 8-85 vuoden välillä. Maantieteellisesti ryhmä on akselilla Saksa-Oulu-USA ja eikä siinä tehdä eroa harrastajien ja ammattisoittajien välillä.  Päämääränä on mukava musisointi hyvässä hengessä. Vetäjinä toimivat Antti Järvelä ja Reetta Kuisma. 

    Pispalan Sottiisin Vuoden 2020 kansantanssiyhtye KIMURANTTI Lappeenrannasta
    Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on nimetty kahden vuoden välein vuodesta 1990 alkaen. Vuoden yhtye edustaa esimerkillisellä tavalla suomalaista kansantanssikulttuuria. Vuoden 2020 yhtye on kansantanssiryhmä Kimurantti Nuorisoseura Rajan Nuorista Lappeenrannasta. Se sai mestaruussarja statuksen Nuorisoseurojen Tanssimylly-katselmuksessa 2019. Kimurantti on nuorten aikuisten 19-24-vuotiaiden ryhmä, jossa on 15 tanssijaa.
    Ryhmän perustamisesta alkaen (2005) sitä on ohjannut Merja Skyttä. Ryhmä tekee kiinteää yhteistyötä eri koreografien kanssa ja osallistuu aktiivisesti eri festivaaleille ja koulutuksiin. Vuosina 2008-2019 ryhmä on tehnyt esiintymismatkoja Norjaan, Tanskaan, Turkkiin, Yhdysvaltoihin, Bulgariaan, Guamiin ja Azoreille. 

    Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye on KANGASALAN PIKKUPELIMANNTI
    Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Vuoden yhtye -nimityksen tarkoituksena on nostaa esiin yhtye, joka on osoittanut erityistä osaamista ja toimintaa kansanmusiikin saralla. Vuoden 2020 valinnan valinnalla festivaali kunnioittaa merkittävää ja pitkäjänteistä työtä musiikkikasvatuksen parissa.
    Kangasalan Pikkupelimannit on toiminut jo 40 vuotta omistautuneen johtajansa Leenamaija Raukolan vetämänä. Yhtyeestä on kasvanut runsaasti musiikin sekä musiikkikasvatuksen ammattilaisia. Kangasalan Pikkupelimannit on toiminut omalla alueellaan merkittävänä kansanmusiikin voimapesäkkeenä monikymmenpäiselle lasten ja nuorten joukolle.

    Vuoden 2019 Tanssiteko on ”Poies itsekäs ite”
    Vuoden Tanssiteko palkinnon saa juhlakonsertti ”Poies itsekäs ite – Sata vuotta lujaa ystävyyttä”. Karjalan Nuoret ry on Viipurissa 1919 perustettu yhdistys, joka toimii nykyisin Helsingissä. Nuorisoseura Karjalan Nuoret juhlisti 100-vuotista taivaltaan historiansa isoimmalla spektaakkelilla yhdistäen tanssin, teatterin ja musiikin noin 300 esiintyjän voimin Helsingin Kulttuuritalon lavalla. Esiintyjinä nähtiin kaikki Suomen suurimman nuorisoseuran harrastajat. Elävästä musiikista vastasi kaksi kansanmusiikkiyhtyettä. Se oli yhteinen aikamatka Viipurista tähän päivään.

    Vuoden Kultakantele tunnustuksen 2020 sai RAUNO NIEMINEN
    Kanteleliiton vuosittain myöntämä Kultakantele on tunnustus merkittävästä elämäntyöstä kanteleen hyväksi. Vuonna 2020 Kultakantele myönnetään soitinrakentajamestari, musiikin tohtori, tietokirjailija, taiteilija ja muusikko Rauno Niemiselle. Elämäntyöpalkinto myönnetään Rauno Niemiselle hänen pitkäkestoisesta, uraauurtavasta ja määrätietoisesta työstään kanteleen hyväksi niin soitinrakentajana, tutkijana kuin kanteleensoittajanakin.​

    Suomen Nuorisoseurojen Vuoden ohjaajat ovat MILLA SORSA ja ARJA SÖDERLUND
    Suomen Nuorisoseurojen vuosittain myönnettävän Vuoden ohjaaja (1-2) -tunnustuksen tarkoituksena on nostaa ohjaajan työn arvostusta. Vuoden 2020 tanssiohjaaja on Milla Sorsa Nuorisoseurat Harmonikka ja vuoden teatteri- ja sirkusohjaaja on Arja Söderlund Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura ry:sta.

    Milla Sorsa ohjaa kaikkia seuran neljää ryhmää, joista viimeisin on perustettu vuosi sitten syksyllä. Hän toimii sekä Saimaan Nuorisoseurat ry:n että Nuorisoseura Harmonikan hallituksessa. Milla ohjaa myös yhtä ”ei nuorisoseuralaista”, aikuisten kansantanssiryhmää. ​Arja Söderlund on saanut Pornaisten Pohjoisen Nuorisoseuran sirkustoiminnan käyntiin ja jatkumaan jo yli 10 vuotta. Hän on ohjannut seuran nuorimpia sirkusharrastajia sekä tenavasirkusryhmää kannustavasti, itsenäisesti ja aktiivisesti. Hän on kouluttautunut nuorisoseurojen järjestämillä sirkusohjaajan peruskurssilla ja mm. vauva- ja virikekursseilla. ​

  • Nuorisoseurarekisteri 2.0 avattu

    Nuorisoseurarekisteri 2.0 avattu

    Uusi Nuorisoseurarekisteri on nyt avattu käyttäjille. Perustoiminnot, kuten jäsenrekisteri, tapahtumat ja toimintaryhmät ovat käytettävissä. Muutamissa toiminnoissa on edelleen hieman viilattavaa.

    • Laskutus avataan ensi viikon alussa. Vanhan järjestelmän laskujen siirto on vielä kesken.
    • Vanhojen tapahtumien ja toimintaryhmien optiot siirtyvät ensi viikon alussa.
    • Poiminnoissa ja raporteissa puuttuu vielä joitakin hakumahdollisuuksia, jotka toteutetaan myöhemmin.
    • Toimintailmoitukset pyritään saamaan kuntoon tammikuun aikana.
    • Jäsensivusto avataan kevätkauden aikana.

    Käyttäjätunnuksia aiemmin hakeneille on lähetetty kirjautumisohjeet sähköpostiin. Jos tunnukset ovat vielä hakematta, niin ota yhteys omaan aluetoimistoosi. Pyrimme reagoimaan käyttäjätunnus-pyyntöihin mahdollisimman pian ottaen huomioon joululomat.

    Virheraportit ja muut huomiot Nuorisoseurarekisteriin liittyen voi lähettää osoitteeseen rekisteri@nuorisoseurat.fi.

    Käyttöohjevideoita ja muuta tukimateriaalia kootaan sivulle www.nuorisoseurat.fi/nuorisoseurarekisteri

  • Neljä nuorisoseuraa kisaa Vuoden Nuorisoseura 2020 tittelistä

    Neljä nuorisoseuraa kisaa Vuoden Nuorisoseura 2020 tittelistä

    Facebookissa on käynnissä VUODEN NUORISOSEURA 2020 -kannatusäänestys @nuorisoseurat -sivullamme. Käy äänestämässä omaa suosikkiasi ja jätä perusteluja kommentteihin hallituksen päätöksen tueksi.

    Ehdokkaina ovat Kerkkoon Nuorisoseura ry, Nuorisoseura Karjalan Nuoret ry, Tirvan Nuorisoseura ry ja Nuorten Kasvu ry.

    Hallitus ottaa huomioon äänestyksen tuloksen ja kommentit valintaa tehdessään, mutta pidättää oikeuden tehdä päätöksen kokonaisarvion perusteella. Hallitus tekee valinnan vuoden ensimmäisessä kokouksessaan.

    Palkinto jaetaan Ilmajoen Nuorisoseura ry isännöimässä Nuorisoseurapäivän juhlassa 22.3.2020.

    Lisätietoja
    vs. pääsihteeri Hannu Ala-Sankola
    GSM +358 400 842 838
    hannu.ala-sankola@nuorisoseurat.fi

  • Nuorisoseurojen muistilista vuodenvaihteeseen

    Nuorisoseurojen muistilista vuodenvaihteeseen

    Vuosi kääntyy lopuilleen ja syyskokoukset on jo pidetty. Tässä muutamia asioita, jotka tulisi tehdä vuoden vaihteessa: 

    Muuttuneet toimihenkilöt on ilmoitettava uuteen nuorisoseurarekisteriin (https://nuorisoseurarekisteri.fi) 

    Jos yhdistyksen nimenkirjoittajat muuttuvat, pitää asiasta tehdä muutosilmoitus yhdistysrekisteriin. Ohjeet, lomakkeet ja sähköisen ilmoittamisen linkit löytyvät osoitteesta www.prh.fi.  

    Toimintatietojen kokoaminen ja ilmoittaminen hoidetaan myös nuorisoseurarekisterin kautta.  Toimintailmoitukset tehdään rekisteriin 15.2.2020 mennessä. 

  • Kynttilät syttyvät presidenttien haudoilla 5.12.2019

    Kynttilät syttyvät itsenäisyyspäivän aattona Helsingin Hietaniemessä, Luumäellä ja Nivalassa Suomen tasavallan presidenttien haudoilla klo 17.00 ja klo 18.00. Perinteikkäällä hautojen valaisulla muistetaan kiitollisuudella paitsi Suomen itsenäisyyttä, myös sitä sukupolvien tekemää kansankunnan rakennustyötä, jossa Nuorisoseurat ovat olleet mukana jo 138 vuoden ajan. Samalla muistutetaan nuorempien sukupolvien jatkuvasta jälleenrakennustehtävästä ja nuorisotyön merkityksestä maamme tulevaisuuden hyväksi.  

    Tänä vuonna juhlan teemana on tasavaltamme ensimmäinen presidentti, Kaarlo Juho Ståhlberg. Hän toimi ensimmäisenä presidenttinä vuosina 1919- 1925.

    Kaarlo Juho Ståhlberg (1865–1952)

    Tänä vuonna tulee myös kuluneeksi sata vuotta itsenäisen Suomen hallitusmuodon hyväksymisestä ja voimaan astumisesta. Ståhlberg vaikutti perustuslakikomitean puheenjohtajana merkittävästi Suomen uuden perustuslain (vuoden 1919 hallitusmuodon) sisältöön ja hänet valittiin 25. heinäkuuta 1919 ensimmäiseksi Suomen tasavallan presidentiksi.      

    Presidentin viran lisäksi Ståhlberg toimi lukuisissa merkittävissä tehtävissä ennen ja jälkeen presidenttikauttaan. Eduskunnan puhemiehenä hän toimi 1914-17 ja kansanedustajana useaan vuosina 1908–1910, 1914–1918 ja 1930–1933.

    Ståhlbergin ajattelulle oli keskeistä kansanvaltaisuus, vapaamielisyys, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sosiaaliset uudistukset sekä kaikkien kansankerrosten liittäminen yhteiskunnalliseen toimintaan.

    Kynttilöiden sytyttäminen presidenttien haudoille symboloi sukupolvien välistä yhteyttä ja yhdenvertaisuutta. Nuoret ovat mukana rakentamassa ja kehittämässä Suomea ja sen tulevaisuutta sekä maamme ja täällä asuvien ihmisten hyvinvointia. Kynttilöiden sytyttämisen organisoi Suomen Nuorisoseurat.

    • Presidenttien hautojen valaiseminen 5.12.2019
    • Helsinki / Hietaniemi:
      • Klo 17.00 alkaen
      • Sytytyksestä vastaa Hollolan Nuorisoseura
      • Yhteyshenkilö: Aimo Hentinen puh. 040 558 9755, aimo.hentinen@phnet.fi
    • Luumäki
      • Klo 18.00 alkaen
      • Sytytyksestä vastaa partiolippukunta Taavetin Korpihaukat
      • Yhteyshenkilö Linda Kiviluoma linda.kiviluoma@gmail.com
    • Nivala
      • Kynttilät sytytetään ensin sankarihaudoille klo 17.00 ja sen jälkeen Kyösti Kallion haudalle klo 18.00.
      • Sytytyksestä vastaa Nivalan Urheilijoiden hiihtojaosto
      • Yhteyshenkilö: Nivalan Seurakunnan Kirkkoherra Sanna Jukkola puh. 040 532 5577 sähköposti on muotoa sanna.jukkola@evl.fi

    Lisätietoja antavat:

    Iija Filen, toiminnanjohtaja Uusimaa, iija.filen@nuorisoseurat.fi, 045 633 6944
    Hannu Ala-Sankola, vs. pääsihteeri, hannu.ala-sankola@nuorisoseurat.fi, 0400 842838

    Presidentti K.J Ståhlberg
  • Valtuuston syyskokouksessa iloa ja haikeutta

    Valtuuston syyskokouksessa iloa ja haikeutta

    Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston syyskokous kokoontui Tampereella 23.-24.11.2019. Kokouksessa oli vahva yhteistyön henki, liikutuksen kyyneliltä ei kokouksen yhteydessä jaettujen tunnustusten yhteydessä vältytty ja muutostilanteen tuomaa haikeuttakin oli ilmassa.

    Suomen Nuorisoseurat ry:n hallituksen jäseniksi ehdolla oli yhdeksän henkilöä. Kokous valitsi Suomen Nuorisoseurat ry:n hallituksen uudet jäsenet.

    Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitukseen uutena jäsenenä valittu Lauri Haltsonen, puheenjohtaja Ragni Reichardt ja hallituksessa jatkava Jaana Inkiläinen.

    Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi 2020-2021:

    • Lauri Haltsonen, Vuoksenniskan Nuorisoseura (Saimaa)
    • Jaana Inkiläinen, Klaukkalan Nuorisoseura (Uusimaa)
    • Annamari Martinviita, Nuorisoseura Vilikas (Pohjois-Pohjanmaa)
    • Matti Tuomisto, Ainalin Nuorisoseura (Pohjois-Pohjanmaa)

    Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi vuodeksi 2020 eronneen Emma Laitisen tilalle:

    • Sanni Antinniemi, Pertunmaan Nuorisoseura (Saimaa)

    Hallituksen varajäseniksi 2020-2021:

    • Janne Tiikkainen, Salahmin Nuorisoseura (Ylä-Savo)

    Hallituksessa jatkavat Harri Penttilä, Juha Heikkola, Hannu Harmaala, varajäsenä Mikko Kärkkäinen ja puheenjohtaja Ragni Reichardt.

    Valtuusto hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2020. Jäsenmaksuiksi päätettiin 9 euroa / jäsen liiton suorajäseniltä ja 4,5 / jäsen keskusseurojen jäseniltä. Valtuuston seminaariosuudessa käsiteltiin myös alueellisten jäsenpalvelujen uudistusta ja alueiden yhteistyön lisäämistä.

    Pääsihteerin tehtävät jättävä Antti Kalliomaa ja puheenjohtaja Ragni Reichardt.

    Järjestöstä uusiin tehtäviin siirtyvä pääsihteeri Antti Kalliomaa oli tapaamassa nuorisoseurakenttäväkeä valtuuston kokouksen yhteydessä. Vuodesta 2004 nuorisoseurajärjestössä työskennelleen Kalliomaan jäähyväispuhe herätti kuulijoissa haikeutta. Nuorisoseuraväki kiitti pääsihteeriä ansiokkaasta työstä järjestössä ja toivotti onnea uusiin tehtäviin. Uuden pääsihteerin rekrytointiprosessista hallitus päättää joulukuussa.

    Ansiomerkin saaneet Jaana Inkiläinen, Jani Riiki ja Merja Skyttä.

    Suomen Nuorisoseurat palkitsi myös hallituksessa toimineita jäseniä. Hallituskauden päättävälle Merja Skytälle myönnettiin kultainen ansiomerkki, Matti Tuomistolle hopeinen ansiomerkki lehvillä, Jani Riikille hopeinen ansiomerkki lehvillä, Soile-Mari Vahelalle hopeinen ansiomerkki ja Jaana Inkiläiselle hopeinen ansiomerkki.

    Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinto myönnettiin Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liitto ry:n Kultturelli -tapahtumalle 23.11.2019.

    Valtuuston kokouksen yhteydessä jaettiin myös Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinto Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liitto ry:n Kultturelli -tapahtumalle. Palkinnon arvo on 2 000 euroa. Lisätietoja >>

    Lisätietoja
    vs. pääsihteeri Hannu Ala-Sankola
    0400842838, hannu.ala-sankola@nuorisoseurat.fi

  • Kulttuurisen Nuorisotyön tunnustuspalkinto Ylä-Savoon

    Kulttuurisen Nuorisotyön tunnustuspalkinto Ylä-Savoon

    Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon vastaanottivat Jani Rönkkö, Anu Hynynen ja Satu Seppänen.

    Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liiton järjestämälle Kultturelli -tapahtumalle. Kultturelli on avoin katselmus kaikille 7-16 -vuotiaille lapsille ja nuorille, ja siihen voidaan osallistua joko yksilönä tai joukkueena. 

    Lapset ja nuoret saavat tapahtumassa esiintymisen ja onnistumisen kokemuksia, sekä palautetta esiintymisestään tapahtuman raadilta. 

    Kultturelli järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja parhaimmillaan siihen on osallistunut yli 400 osanottajaa kaikki lajit huomioiden. Viime vuosina osanottajamäärä on vakiintunut noin 300 osallistujaan.  

    Kultturelli on paljon enemmän kuin katselmus. Tapahtuma synnyttää ja ylläpitää maakunnassa lasten ja nuorten kulttuurista harrastustoimintaa. 

    ”Kultturelli ei ole vain tapahtuma se on ilmiö. Ylä-Savo on ollut esimerkkinä siitä mitä kulttuurinen nuorisotyö voi parhaimmillaan olla. Toiminnanjohtaja Kyösti Marin on toiminut kipinämikkona siinä, että nuoret saavat kehittää henkilökohtaisia taitojaan ja ambitioitaan.” iloitsee palkinnon luovuttanut Suomen Nuorisoseurojen hallituksen puheenjohtaja Ragni Reichardt.

    Suomen Nuorisoseurat myöntää Kulttuurisen nuorisotyön palkinnon vuosittain. Tavoitteena on nostaa työn arvostusta ja tekemistä. Kulttuurisessa nuorisotyössä nuori pääsee turvallisesti taiteen avulla tutkimaan itsessään erilaisia puolia, kasvamaan osaksi yhteisöä ja saa kannustusta omaehtoiselle tekemiselleen.  Palkinto voidaan myöntää mille tahansa kulttuurisen nuorisotyön toimijalle, ilmiölle tai tapahtumalle. Palkinto perustettiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna. Palkinnon arvo on 2000 euroa. 

    Kuva Jukka Heinämäki.

  • Tulorekisteriin ilmoittamiseen helpotuksia vuonna 2020 pienille toimijoille

    Tulorekisteriin ilmoittamiseen helpotuksia vuonna 2020 pienille toimijoille

    Tulorekisteriin ilmoittamista helpotetaan pienille toimijoille vuonna 2020. Hallitus esittää muutoksia, jotka keventävät pienyrittäjien, järjestöjen ja vapaaehtoisten hallinnollista taakkaa.

    Esityksen mukaan tulojen ilmoittamisen määräaika pitenee, kun on kyse

    • luontoiseduista
    • palkkaennakoista
    • verovapaasta kustannusten korvaamisesta
    • rekisteröidyn yhdistyksen maksamista enintään 200 euron kertasuorituksista.

    Lue lisää verohallinnon sivuilta >>

  • Väkevää folkkia voodoorockista runonlauluun!

    Väkevää folkkia voodoorockista runonlauluun!

    25. kertaa 10.-11.1.2020 järjestettävän kansanmusiikin ja kansantanssitapahtuma Folklandian ohjelmatarjotin on kukkuroillaan eikä tekijöissä ole säästelty. Kymmenellä esiintymislavalla voi sukeltaa slaavilaisesta folkista afrobeatiin ja voodoorockista suomalaiseen runonlauluun. 22 tunnin pituiselle Folklandia-risteilylle osallistuu 120 eri esiintyjäkokoonpanoa kuudesta eri maasta. Luvassa on villiä energiaa ja hypnoottisia rytmejä. 

    Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen vuoden 2020 teema on Tanssiin kutsu. Eikä suotta, sillä Oamk Dancen opiskelijat ja Pispalan Sottiisin paritanssilähettiläät tanssittavat yleisöä pop up -tanssipajoissa koko risteilyn ajan elävän musiikin tahtiin.

    Slaavilaista folkkia ja protestilauluja

    Ensimmäistä kertaa Folklandialla nähdään Iva Nova, neljän venäläisen naisen bändi, jonka musiikissa yhdistyy slaavilainen folk sekä moderni rock ja jazz, siinä kuuluu ripaus myös energistä teknomusiikkia. ”Coolest Russian female band” – Russia Rolling Stone Magazine

    Ruotsalainen Kolonien bändi on luonut oman maailmansa kansanmusiikkikartalle. He tuovat perinteisen folkmusiikin 2000-luvulle yhdistäen siihen vivahteita popista ja reggaesta. Kolonien-yhtyeen musiikki on yhteiskunnallisesti kantaaottavaa ja se on alun perin syntynyt jäsentensä yhteisestä taustasta Ruotsin Vihreässä liikkeessä. ”The most uplifting protest music I´ve ever heard” – Lira Music Magazine

    Afrobeat funkia ja elektrofolkkia

    Helsinkiläisen kitaristin Janne Halosen ja beniniläisen lyömäsoittaja-laulaja Noël Saizonoun luotsaama kahdeksanhenkinen afrobeat ja funk -yhtye Helsinki-Cotonou Ensemble on jo käsite. Benin International Musical määrittelee itse HCE:n musiikin urbaaniksi voodoojuurirockiksi. Heidän viimeisin albuminsa on vuonna 2018 julkaistu ”We Are Together”.

    Elektrofolkyhtye Okra Playground yhdistää musiikissaan traditionaaliset instrumentit moderneihin äänimaisemiin ja vahvoihin lauluharmonioihin.  Sen musiikki ponnistaa suomalaisesta kansanperinteestä kurkottaen elektroon ja poprockiin. Kolmen naisen vahvat äänet ja hypnoottinen rytmi kuljettavat kuulijansa musiikkimatkalle.

    Folklandialla on bändien ja tanssiryhmien lisäksi myös 13 erilaista duoa ja neljä sooloa. Sooloesiintyjistä kuullaan muun muassa Etnogaalassa 2020 Vuoden kansainvälistyjäksi ehdolla olevaa Maija Kauhasta, jonka vahva laulu, sydäntä riipaisevat tarinat ja rouhea kantele luovat ainutlaatuisen soundimaailman. Duojen musiikillinen tyyli vaihtelee Tellu Turkan ja Timo Alakotilan tummasävyisistä lauluista suomenruotsalaisten pelimannien Kenneth Normanin & Mats Granforsin polskiin ja menuetteihin.

    Yli 40 tanssiryhmän joukosta nousee ensiesityksensä Folklandialla saava Kipuna Kollektiivin Siina Ounaslehdon koreografioima, livemusiikin siivittämä tanssiteos ”Öin ja päivin”. Teos pohjautuu Lapin taruihin ja on saanut inspriraationsa Eino Leinon samannimisestä runosta.
    Kipuna Kollektiivin Sinua rakastan teos yhdistää teatteria, tanssia ja musiikkia. Se kertoo Irwin Goodmanin tunnetuksi tekemien laulujen kautta Eevin ja Artsin tarinan.

    Tutustu esiintyjäkattaukseen >>
    Uutta! Folklandialla on koekäytössä uusi palvelu, josta pystyt tarkastelemaan paikan, ajankohdan ja genren mukaan. Järjestelmä aukeaa uuteen ikkunaan >>
    Folklandia-risteiltyn taustajärjestäjinä toimivat kansanmusiikin ja kansantanssialojen tärkeimmät kotimaiset järjestöt, tapahtumat ja oppilaitokset. Käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Nuorisoseurojen tapahtumatoimisto Pispalan Sottiisi Tampereelta. 

    Lisätietoja Folklandia-risteilystä antavat:
    Toimialajohtaja Jukka Heinämäki, puh. 050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi
    Ohjelmatuottaja Jaana Kari, puh. 050 409 8332, jaana.kari@nuorisoseurat.fi
    Tiedottaja Maarit Saarelainen, puh. 050 595 7874, maarit.saarelainen@nuorisoseurat.fi

  • Nuorisoseurarekisteri 2.0 – käyttöönotto siirtyy viikolle 50

    Nuorisoseurarekisteri 2.0 – käyttöönotto siirtyy viikolle 50

    Uuden Nuorisoseurarekisterin käyttöönottoa siirretään parilla viikolla. Uusi ajankohta on viikolla 50. Tällä haluamme varmistaa, että pystymme testaamaan järjestelmän huolellisesti ja ehdimme tuottaa riittävän tukimateriaalin valmiiksi. Lisäksi toivomme, että mahdollisimman moni seura ehtisi hakea käyttäjätunnuksia uuteen rekisteriin. Webinaari rekisteriin liittyen pidetään aiemmin ilmoitettuun aikaan keskiviikkona 4.12. klo 18.

    Ensimmäisessä vaiheessa otetaan käyttöön jäsenrekisterin perustoiminnot sekä tapahtumat ja toimintaryhmät. Ensi vuoden alkupuolella saadaan käyttöön myös jäsenportaali, joka tulee toimimaan sähköisenä jäsenkorttina ja jota kautta jäsenet pääsevät tarkastamaan ja muokkaamaan tietojaan. Lisäksi rekisteriin tulee liittymä Procountor-kirjanpito-ohjelmaan, joka jäsenseuroillamme on mahdollista ottaa käyttöön jäsenetuhintaan. Lisätiedot ja hinnat julkaistaan myöhemmin.

    Tietoja voi muokata ja päivittää nykyisessä rekisterissä käyttöönottoon asti. Vanha rekisteri suljetaan tiistaina 10.12. ja uusi pyritään saamaan käyttökuntoon keskiviikkona 11.12. Jos mahdollista, ilmoittautuminen toimintaryhmiin ja tapahtumiin ei kannata olla tuolloin käynnissä. Kuittaamattomat ilmoittautumiset saattavat kadota muutostöiden aikana. Jos ilmoittautumislomakkeiden osoitteita on linkitetty kotisivuille ja facebookiin, näiden osoitteet tulevat muuttumaan.

    Vanhan rekisterin käyttäjätunnukset eivät toimi uuden rekisterin kanssa. Erona aiempaan on, että uuden rekisterin käyttäjätunnukset tulevat olemaan henkilökohtaisia. Seurojen rekisterivastaavat voivat hakea tunnuksia uuteen rekisteriin lomakkeella osoitteessa https://urly.fi/1lr3. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla käyttäjän salasana lähetetään hänen sähköpostiinsa. Jos seuralla on useampia käyttäjiä, kaikille voi hakea erikseen tunnuksia. Hakulomakkeessa pyydetään seuran asiakasnumeroa, jonka avulla käyttäjä pystytään yhdistämään seuraan. Se löytyy nykyisestä rekisteristä seuran perusnäkymästä.

    Seuroille järjestetään webinaari keskiviikkona 4.12.2019 klo 18, jossa esitellään uuden rekisterin ominaisuuksia ja opastetaan, kuinka sen käyttämisessä pääsee alkuun. Webinaari järjestetään Teams-sovelluksessa ja voit liittyä linkillä https://urly.fi/1lr4. Webinaari myös tallennetaan Nuorisoseurojen materiaalipankkiin, jotta sen voi katsoa myöhemmin.

    Käyttöohjeita ja muuta infoa tullaan kokoamaan Nuorisoseurojen kotisivuille osoitteeseen https://nuorisoseurat.fi/nuorisoseurarekisteri

    Lisätiedot Ville Koskinen, 0400-207769, ville.koskinen@nuorisoseurat.fi