Varautuminen koronaviruksen aiheuttamaan uhkaan

Suomen Nuorisoseurat ei toistaiseksi ole rajoittamassa tai perumassa omaa suunniteltua toimintaansa tai tapahtumia. Liitto ei myöskään toistaiseksi
ohjeista jäsenyhdistyksiään rajoittamaan tai perumaan harrastustoimintaa tai tapahtumia. Riski- tai tartuntatapauksissa noudatamme viranomaisten ohjeita ja
määräyksiä ja ohjeistamme jäsenyhdistyksiämme toimimiaan samoin.

Kaikessa toiminnassa Suomen Nuorisoseurat kehotta toimijoita noudattamaan erityisen huolellista käsihygieniaa sekä ohjeita yskimisen ja aivastamisen
aiheuttaman tautien leviämisriskin vähentämiseksi.

Lisätietoa koronaviruksesta, tilanteesta Suomessa ja eri maissa sekä ohjeista ja määräyksistä on koottu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen
sivuille: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19.

Tässä vielä ohjeita esimerkiksi seurantalon tai harrastustilan seinälle tulostettavaksi ja kiinnitettäväksi:

Käsienpesuohje

Yski ja aivasta oikein