Kynttilät syttyvät itsenäisyyspäivän aattona Helsingin Hietaniemessä, Luumäellä ja Nivalassa Suomen presidenttien haudoilla. Suomen vanhin nuorisoalan toimija eli nuorisoseuraliike haluaa osoittaa kiitollisuutta Suomen itsenäisyyttä ja yhteistä kansakunnan rakentamista kohtaan. Samalla muistutetaan nuorempien sukupolvien jatkuvasta jälleenrakennustehtävästä ja nuorisotyön merkityksestä maamme tulevaisuuden hyväksi.
Tänä vuonna juhlan teemana on Pehr Evind (P. E.) Svinhufvud, jonka kuolemasta tulee kuluneeksi 80 vuotta. Svinhufvud toimi Suomen tasavallan kolmantena presidenttinä vuosina 1931–1937. Kansa tunsi presidentin tuttavallisesti ”Ukko-Pekkana” ja arvosti kovasti tätä itsenäisyyden alkuvaiheiden kansallissankaria. Svinhufvud on haudattu Luumäelle.
Kynttilöiden sytyttäminen presidenttien haudoille symboloi sukupolvien välistä yhteyttä ja yhdenvertaisuutta. Nuoret ovat mukana rakentamassa ja kehittämässä Suomea ja sen tulevaisuutta sekä maamme ja täällä asuvien ihmisten hyvinvointia.
Neljä pohjoiskarjalalaisten nuorten suunnittelemaa ja toteuttamaa peliä lanseerataan joulukuussa Liperissä, Nurmeksessa ja Joensuussa. Toiminnan taustalla on osallistavan pelisuunnittelun Livohka -hanke, jossa yli 15-vuotiaat nuoret ovat saaneet ideoida oman näköisensä pelin alusta loppuun.
Liperin Honkalammen peliryhmä koostuu erityisnuorista, jotka ovat suunnitelleet liikunnallisen ja hoksottimia herättävän pallopelin Aakkoset ruudussa. Peliä pääsee kokeilemaan ensimmäistä kertaa 5.12. klo 15 Honkalampi-keskuksen U-talon liikuntahallissa. Lanseeraus juhlistaa Kehitysvammaisten ihmisten teemaviikkoa.
Liperin Ylämyllyn nuorten lautapeli Savukylässä taistellaan sen sijaan ilkeää lohikäärmettä vastaan, joka pyrkii savullaan tuhoamaan lähialueiden asukkaita ja anastamaan heidän aarteita. Yhteistyötä vaativassa pelissä seikkaillaan kylässä ja luolastossa etsimässä tarvikkeita, joilla tuhota lohikäärme ja selvitä vaarallisesta, koko ajan leviävästä savusta. Onko ryhmä valmis ottamaan riskejä ja vaarantamaan henkensä yhteisen päämäärän hyväksi? Tervetuloa ottamaan selvää 12.12. klo 17.30 Ylämyllyn Nuokkarille pelin lanseeraustilaisuuteen.
Nurmeksessa nuoret ovat kehittäneet kauhuteemaisen (K12) pakohuonepelin Pyhän Sepon Orpokodin. Kahteen erilliseen tilaan sijoittuva pakohuonepeli vaatii terävän päättelykyvyn lisäksi erityisen paljon pelaajien välistä yhteistyötä, sillä aikaa on vain puoli tuntia päästä pakoon. Peli aukeaa rohkeille yrittäjille 16.12. klo 17 Hyvärilän nuorisokeskuksen navetan vintillä.
Lisäksi Livohkan työntekijöiden ja yhden nuoren pelisuunnitteluprosessia avaava lautapeli Matka Livohkaan valmistuu Elämän polulla eteenpäin -seminaarin yhteyteen 10.12. Seminaari on pohjoiskarjalalaisten ESR-hankkeiden päätöstilaisuus, joka järjestetään Joensuussa Pielisjoen linnassa, maakuntaliiton tiloissa 10.12 klo 12.30-15.45.
”Ihan ite tehty”
Livohka –hanke lisää pohjoiskarjalaisten nuorten osallisuuden toteutumista paikallisesti. Pelien kautta luodaan uutta toimintaa omalle paikkakunnalle. Toiminta on suunnattu 15-20-vuotiaille heikommassa asemassa oleville nuorille.
Toteuttaja: Suomen Nuorisoseurat ry / Joensuun aluetoimisto Toteutusaika: 1.9.2023 – 31.1.2025 Rahoittaja: Etelä-Savon ELY-keskus (ESR+), Pohjois-Karjalan maakuntaliitto (tulevaisuusrahasto)
Onko seurassanne panostettu tänä vuonna kierrätykseen tai tarjottu entistä enemmän lähiruokaa? Etsimme ehdotuksia Vuoden 2024 vastuullisuusteosta!
Suomen Nuorisoseurat jakaa vuosittain Vuoden vastuullisuusteko -tunnuksen, jolla juhlistetaan ympäristöön, yhteisöön tai laajemmin yhteiskuntaan liittyviä tekoja. Teko voi olla pienikin, mutta sillä on selkeä ja aiempaa kestävämpi muutos toimintaan. Palkinto myönnetään teosta, joten toteuttaja voi olla nuorisoseura, yksittäinen harrastusryhmä tai vaikka vapaaehtoisporukka.
Vuoden vastuullisuusteoksi voi ehdottaa monenlaisia tekoja, jotka jollain tavalla edistävät vastuullisempaa ja kestävämpää nuorisoseuratoimintaa. Teko voi liittyä esimerkiksi ympäristöön, esteettömyyteen, saavutettavuuteen, turvallisuuteen tai ekologisuuteen.
Kierrätysmateriaalien käyttö harrastusryhmän esiintymisasuissa.
Lähi- tai kasvisruoan tarjoaminen nuorisoseuran tapahtumassa.
Kimppakyytien järjestäminen harrastusryhmän esityksiin tai harjoituksiin.
Turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotto nuorisoseuran toiminnassa tai harrastusryhmässä.
Kulttuuriperinnön säilyttäminen esimerksi perinnetaitoihin liittyvän tapahtuman muodossa.
Nuorisoseurantalon esteettömyyden parantaminen pyörätuolirampin, invavessan tai ohjeistuksen muodossa.
Alueen tai nuorisoseurantalon kierrätysmahdollisuuksien parantaminen.
Harrastusryhmän tarjoaminen erityisryhmille.
Paperitulosteista luopuminen tai niiden vähentäminen.
Vanhojen materiaalien uudellenkäyttö uuden ostamisen sijaan.
Esimerkkejä erilaisista vastuullisuusteoista voi katsoa Nuorisoseurojen kestävän kehityksen materiaaleista. Monessa nuorisoseurassa tehdään jo paljon vastuullisia valintoja, mutta niitä ei aina tule ajatelleeksi. Kestävän kehityksen materiaalit auttavat hoksaamaan erilaisia tekoja.
Ehdotuksia vuoden 2024 aikana toteutetuista vastuullisuusteoista voi jättää verkkolomakkeen kautta: Vuoden 2024 vastuullisuusteko
Viimeinen ehdotuspäivä on 31.12.2024. Suomen Nuorisoseurojen hallitus päättää palkittavasta teosta ja tunnustus jaetaan Nuorisoseurapäivän pääjuhlassa maaliskuussa 2025.
Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous pidettiin Mikkelissä hybridikokouksena Suomen Nuoriso-opistolla 23.-24.11.2024. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja tehtiin luottamushenkilövalintoja. Syyskokous oli uuden valtuuston ensimmäinen valtuuston puheenjohtaja Hannu Harmaalan ja varapuheenjohtaja Sanni Antinniemen johdolla.
Liiton hallituksen puheenjohtajana kaudella 2025-2026 jatkaa Elina Weckström Klaukkalan Nuorisoseurasta Uudeltamaalta.
”Järjestö on perustettu yhteiskunnallisesti kriittisinä aikoina – ajat ovat muuttuneet, mutta kriittisiä ne ovat nytkin. Suomalainen yhteiskunta ja nuorisotyö tarvitsee meitä. Yhdessä rakennamme tulevaisuuden!”, kannustaa Weckström.
Hallituksen jäsenien valinnasta kokous pääsi äänestämään. Hallituksen jäseniksi valittiin:
Joonas Autio, Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseura, Etelä-Pohjanmaa (jatkava, hallituksessa 23-24) Riikka Kumpula, Jutarinki, Lappi (alle 29 v., jatkava, hallituksessa 23-24) Elli Myöhänen, Siepakat, Lappi (jatkava, hallituksessa 23-24) Ira Korkala, Kaustisen NS, Keski-Pohjanmaa (uusi) Varajäseneksi Sohvi Vanhatalo, Mikkelin seudun NS, Saimaa (uusi, alle 29 v.)
Hallituksessa jatkavat Maaria Koivula-Talkkari (Kauhava), Jyri Siimes (Tampere), Elsa Weckström (Nurmijärvi) ja Taneli Arosara (Joensuu) sekä varajäsen Arto Liekola (Pudasjärvi).
Valtuusto päätti liiton jäsenmaksuiksi vuodelle 2025 keskusseuroille 7 €/ jäsenseurojen henkilöjäsen ja suoraan liiton jäsenenä oleville seuroille 14 €/ jäsenseuran henkilöjäsen.
Kahdeksan nuorta eri nuorisoseuroista on perjantaina 15.11.2024 palkittu DofE -ohjelman (=Duke of Edinburgh Awards) suorittamisesta pronssisilla tunnustuksilla valtioneuvoston juhlahuoneistossa! Pronssisen tunnustuksen saivat Etelä-Suomen alueen Knoppi-koulutuksen käyneet 7 nuorta sekä yksi nuori Etelä-Pohjanmaan Knoppi-koulutuksesta. Tunnustukset jakoi liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist.
DofE on maailmanlaajuinen ohjelma, joka innostaa 14–24-vuotiaita nuoria löytämään omat vahvuutensa ja suunnan tulevaan. DofE -ohjelma tukee nuorten kasvua kehittävän ja mielekkään harrastustoiminnan kautta.
Nuorisoseurat onnittelee palkinnon saaneita nuoria!
DofE-ohjelman pronssitason tehnyt Suvi Halonen piti puheen vuoden 2024 DofE-juhlassa 2024
“Hyvä ministeri Sandra Bergqvist, kutsuvieraat ja DofE-ohjelman osallistujat! Olen Suvi Halonen, 15 vuotta, ja olen saanut kunnian pitää puheen meille kaikille tärkeänä päivänä. Olemme kokoontuneet tänään tänne juhlistamaan kaikkia meitä nuoria, jotka ovat osaltaan päässeet mukaan DofE-ohjelmaan ja saaneet sen suoritettua.
Lähdin mukaan tälle DofE-matkalle alunperin Knoppi-ohjaajakoulutuksen kautta. Aluksi olin hieman hämmentynyt ja varuillani DofE:n suhteen. En ollut koskaan aiemmin kuullut DofE:sta tätä ennen. Alussa esimerkiksi ohjelman täyttäminen tuntui todella vieraalta. En ollut aiemmin kirjoittanut harrastuskertojeni jälkeen ylös, mitä olimme tehneet. Ajan myötä sekin muuttui tutuksi ja oli yllättävän kivaa. Matkan varrella ajatukseni selkiytyivät ja aloin ymmärtää enemmän DofE:n tarkoitusta. Se antoi minulle paljon itsevarmuutta ja innostusta uusiin harrastuksiin.
DofE:n myötä aloitin kaksi aivan uutta harrastusta, juoksemisen ja pianonsoiton, josta olen useamman vuoden ajan haaveillut. Olen jatkanut kumpaakin harrastusta sen jälkeen, kun sain DofE:en vaadittavat tunnit suoritettua. Kumpikin näistä uusista harrastuksistani on tuonut aivan uusia puolia esiin minusta. Olen esimerkiksi löytänyt itsestäni yllättävää sitkeyttä ja päämäärätietoisuutta.
Minulle itselle ehdottomasti vaikeinta oli neljäs osio, Seikkailu. En ollut koskaan ennen retkeillyt tai nukkunut teltassa. Jännitin todella paljon sitä viikonloppua, kun suorittaisimme sen. Tässä vaiheessa onneksi ohjaajani ja muut DofE:n suorittajat kannustivat minua yrittämään parhaani, se riittäisi. Seikkailun edetessä huomasin kuitenkin, kuinka ympäröivät ihmiset ja luonnon läheisyys toi minusta esille aivan uusia piirteitä. Huomasin nauttivani luonnosta ja ylimääräinen jännitys ja huolehtiminen katosivat täysin. Ryhmämme oli tosi kannustavaa tyyppiä ja ajatus siitä, että en ole yksin tässäkään asiassa, sai minut rohkaistumaan. Loppujen lopuksi tämä kokemus oli todella hauska ja mieleenpainuva. Se sai minut rohkaistumaan siinä, että haastavimmissakin asioissa voi onnistua, kunhan vaan yrittää kaikkensa ja jaksaa uskoa itseensä.
Haluan ehdottomasti kiittää erityisesti ohjaajiani Johanna Lindstamia ja Pirita Laihoa. Te olette kummatkin tukeneet minua tämän matkan aikana ja puskeneet minua kohti tavoitteitani, vaikka se ei ole aina ollut minulle kaikkein helpointa. Suuri kiitos myös Knoppi-koulutusryhmälleni, kun olitte kanssani suorittamassa tätä matkaa. Teistä oli hurjasti apua ja meillä oli todella hauskaa yhdessä.
DofE on saanut minua rohkaistumaan uusien asioiden kohtaamisessa. Ennen olin usein hyvin varautunut uusissa haasteissa ja niiden kohtaaminen oli vaikeaa. Nyt kuitenkin olen rohkeampi ja uskallan lähteä uusiin asioihin innostuneena. Aion tulevaisuudessa käyttää tätä myös omana motivaattorinani. Jos eteeni sattuu jokin uusi este tai haaste, aion muistella tätä DofE-matkaani ja saada siitä inspiraatiota ja motivaatiota.
Toivon, että tämä matka on ollut teille kaikille yhtä antoisa ja rohkaiseva kuin minullekin. Toivon, että jatkossa me kaikki osaamme hyödyntää uusia oppimiamme taitoja tulevaisuuden haasteissamme. KIITOS!”
Nuorisoseurat on mukana Agenda 2030 –ohjelman toteutuksessa, jonka myötä on luotu koko järjestön yhteinen kestävän kehityksen toimintaohjelma. Ohjelman on tarkoitus toimia työkaluna kaikilla toiminnan tasoilla Agenda 2030 -tavoitteiden toteutumiseksi. Toiminnan lähtökohtana ovat ympäristölle, taloudelle ja terveydelle kestävät valinnat.
Agenda 2023 ohjaa maiden kestävää kehitystä
Agenda 2030 on kaikkien maiden kestävän kehityksen työtä ohjaava globaali toimintaohjelma. Vuonna 2015 YK:ssa sovittu ohjelma sisältää 17 tavoitetta, jotka maiden tulisi yhdessä saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.
Vastuu Agenda 2030:n tavoitteiden saavuttamisesta on maiden hallituksilla. Osana toimeenpano-ohjelmaa hallitukset ovat sitoutuneet laatimaan kansalliset suunnitelmat siitä, miten Agenda 2030:n tavoitteet saavutetaan, ja raportoimaan toimeenpanotyön edistymisestä YK:lle.
Miten Agenda2030 liittyy Nuorisoseuroihin?
Suomen hallituksen ohella myös yrityksillä, tutkimuksella ja kansalaisyhteiskunnan toimijoilla on merkittävä rooli tavoitteiden toimeenpanossa.
Nuorisoseurojen vision mukaisesti nuorisoseurayhteisö on vastuullinen ja mukaan ottava yhteisöjen tulevaisuuden rakentaja. Strategiassamme nostamme esiin, että kestävä kehitys on nuorisoseuratoiminnan keskiössä ja nuorisoseuratoiminnan lähtökohtina ovat ympäristölle, taloudelle ja terveydelle kestävät valinnat. Haluamme tarkastella myös toimintamme hiilineutraaliuden edistämistä.
Nuorisoseurojen yhteinen toimintaohjelma
Nyt julkaistu kestävän kehityksen toimintaohjelma on suunnattu kaikille nuorisoseuroille. Tavoitteena on, että ohjelmaan kirjattuja toimenpiteitä toteutetaan niin liitto-, alue- kuin paikallistasolla.
Ohjelmasta löytyy konkreettisia toimenpiteitä kaikkiin Agenda2030 -tavoitteisiin liittyen, joilla voi helposti edistää nuorisoseurojen kestävää kehitystä ja vastuullisuutta. Kokonaisuus sisältää myös kestävän kehityksen toimintasuunnitelman, jonka avulla voi tarkistaa mitä omassa nuorisoseurassa jo tehdään ja mihin voisi vielä panostaa.
Nuorisoseurakokouksen yhteydessä järjestettiin Kansallinen dialogi, jossa nuorisoseuralaiset eri puolilta Suomea kokoontuivat pohtimaan yhteenkuuluvuutta. Keskustelutilaisuuden tarkoituksena oli tutkia kokemuksia, paikkoja ja toimintatapoja, jotka tuovat ihmisiä yhteen – nyt ja tulevaisuudessa. Kansallisia dialogeja järjestetään ympäri Suomen ja niiden tavoitteena on koota yhteen erilaisten yhteisöiden näkemyksiä yhteenkuuluvuudesta.
Monimuotoiset kokemukset ja henkilökohtaiset puheenvuorot keskiössä
Tilaisuuden aikana osallistujat jaettiin viiteen pienryhmään, joissa keskustelua johdettiin henkilökohtaisista kokemuksista käsin. Fasilitaattorit ja kirjurit ohjasivat puheenvuoroja, ja keskustelijoita kannustettiin kertomaan avoimesti omista näkemyksistään. Vaikka jokaisella oli oma tarinansa ja näkemyksensä, kaikki painottivat yhteisen kokemuksen tärkeyttä ja toisten kunnioittamista.
”Keskustelun päämääränä ei ollut yksimielisyys, vaan erilaiset kokemukset ja näkemykset tuovat dialogiin rikkautta,” totesi yksi osallistujista. ”Tämä lähestymistapa mahdollisti turvallisen tilan jakaa omat ajatukset ja kuunnella muita.”
Eri sukupolvien ja alueiden väliset kokemukset rikastuttivat keskustelua
Keskusteluissa nousi esiin sukupolvien ja paikkakuntien väliset erot, mutta nämä nähtiin pikemminkin voimavarana kuin esteenä. Nuorisoseurojen pitkät perinteet ja yhteinen arvopohja toimivat yhdistävänä tekijänä, ja mukana oli sekä nuoria vaikuttajia että kokeneempia seuralaisia. Osallistujat pohtivat, miten nuoret sukupolvet elävät nykyisin yhä globaalimmassa maailmassa, mikä vähentää eroja alueellisten yhteisöjen välillä. Erilaiset tapahtumat ja yhteiset arvot luovat jatkumoa sukupolvesta toiseen.
”Yhteisöllisyyttä vahvistavat erityisesti Nuorisoseurojen festivaalit ja tapahtumat, joissa jäsenet pääsevät kokemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta”, kertoi toinen osallistuja. ”Erilaiset kulttuuri- ja taidetapahtumat tarjoavat kaikille tilaa ja mahdollisuuden tavata, vaikka kaikkia ei yhdistäisikään sama kiinnostuksen kohde.”
Luottamukselliset keskustelut osana yhteenvedon koostamista
Jokaisen ryhmän keskustelut kirjattiin ylös anonymiteetti säilyttäen. Näiden muistiinpanojen pohjalta laaditaan valtakunnallinen yhteenveto, joka julkaistaan Kansallisten dialogien verkkosivustolla. Yhteenveto kokoaa yhteen sekä yhteenkuuluvuutta tukevia että haastavia tekijöitä, joita toiminnassa voidaan tulevaisuudessa kehittää.
Tilaisuuden lopussa ryhmäkeskustelut käytiin läpi ja osallistujat saivat mahdollisuuden jakaa oivalluksiaan ja oppimiaan asioita muiden kanssa. Vaikka dialogi ei tavoitellut ratkaisuja, nousi monia kehitysideoita ja toimintatapoja esiin.
Nuorisoseuratoiminnan tulevaisuus: yhdistäminen ja jakolinjojen ylittäminen
Dialogi osoitti, että Nuorisoseurat voivat toimia merkittävänä sillanrakentajana eri taustoista tulevien ihmisten välillä. Sukupolvien, harrastusalojen ja alueiden välisten jakolinjojen ylittäminen vaatii avoimuutta, erilaisuuden arvostamista ja yhteistä keskustelua. Näillä eväillä nuorisoseurat voivat jatkossakin tarjota kaikille turvallisen ja yhteisöllisen tilan, jossa jokainen voi kokea kuuluvansa joukkoon ja kasvaa omana itsenään.
Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot järjestetään jälleen 23.11.2024-28.2.2025. Yhdessä muiden kansantanssijärjestöjen kanssa järjestettävä koulutus antaa kansantanssin harrastajalle valmiudet toimia kansantanssiryhmän ohjaajana seuratoiminnassa tai päiväkotien ja koulujen kerhotoiminnassa.
Koulutus sisältää kansantanssin tekniikkaa ja ryhmän ohjaamista
Ohjaajakoulutus perehdyttää suomalaisen kansantanssin tekniikkaan ja sen opettamiseen, suomalaiseen kansanperinteeseen, ryhmän toimintaan ja sen ohjaamiseen sekä harrastustoiminnassa kasvattajana toimimiseen. Koulutuksesta saa myös valmiuksia kansantanssialan ammatilliseen koulutukseen hakeutumiselle.
Koulutus koostuu perusopinnoista (3 op) ja valinnaisista lisäopinnoista. Perusopinnot (kaksi viikonloppua ja verkko-opinnot) suoritetaan yhtenäisenä kokonaisuutena. Yksi opintopiste sisältää 27 tuntia opiskelua, joista vähintään 20 on lähiopetusta. Perusopinnoista valmistutaan kansantanssin ohjaajaksi ja siitä saa todistuksen vain käymällä koulutuksen eri osiot yhtenä kokonaisuutena.
Perusopintoihin kuuluu kaksi lähijaksoa ja verkko-opintoja
Perusopintojen kokonaiskesto on 23.11.2024-28.2.2025. Kokonaisuus alkaa 23.-24.11. Lahdessa pidettävällä lähijaksolla. Toinen lähijakso järjestetään 15.-16.2.2025 Klaukkalassa, Nuorisoseurantalo Roinelassa. Lisäksi opiskelijat suorittavat tehtäviä peda.net-kouluverkossa.
Kouluttajina ensimmäisellä lähijaksolla toimivat Paula Kettu (tanssinopettaja YAMK) ja Susanna Kivinen (tanssinopettaja AMK). Toisella lähijaksolla kouluttajina ovat Susanna Kivinen (tanssinopettaja AMK) ja Maiju Laurila (tanssinopettaja YAMK).
Kouutuksen hinta on 350 €/hlö ja se sisältää:
Opetuksen.
Majoituksen ja ruokailut lähijaksoilla.
Todistuksen sekä digitaalisen Open Badge -osaamismerkin.
Ilmoittaudu 3.11. mennessä
Koulutukseen ilmoittaudutaan tapahtumakalenterin kautta viimeistään 3.11. Koulutukseen osallistuvien suositeltu alaikäraja on 16 vuotta.
Ilmoittautuminen on sitova. Kurssi toteutetaan, jos ilmoittautuneita on vähintään 10.
Suomen Nuorisoseurojen uudeksi pääsihteeriksi on valittu Sanna Airaksinen. Hän aloittaa työssään 23.10.2024.
Sanna on toiminut järjestökentällä erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä yli 20 vuoden ajan, näistä reilut 16 vuotta johtotehtävissä. Tämän lisäksi hänellä on kokemusta myynti- ja markkinointitöistä. Koulutukseltaan Sanna on valtiotieteiden kandidaatti (VTK) ja yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) kansalaisvaikuttamisen asiantuntijuuden maisteriohjelmasta. Lisäksi hän on työn ohella opiskellut erityisesti erilaisia johtamiseen liittyviä koulutuksia.
”Otan erittäin suurella ilolla tehtävän vastaan ja haluankin lämpimästi kiittää valinnasta uudeksi pääsihteeriksi. Uskon, että monipuolisen työkokemukseni lisäksi erilaisissa luottamus- ja vapaaehtoistehtävissä toimiminen tukevat tulevassa työtehtävässä. Olen vahvasti arvopohjainen ihminen ja johtaja, joten on hienoa päästä tekemään töitä omien arvojensa mukaisesti. Olen myös vahva kansalaisyhteiskunnan puolustaja ja yhteiskuntamme nykyisessä toimintaympäristössä tarvitaan tämän asian esillä pitämistä yhdessä koko järjestökentän kanssa. Työni haluan aloittaa kohtaamisilla ja kuuntelemalla sekä luottamuksen rakentamisella”, Sanna kommentoi valintaansa.
Suomen Nuorisoseurojen hallituksen puheenjohtaja Elina Weckström toivottaa Sannan lämpimästi tervetulleeksi järjestöön. ”Olemme todella iloisia saadessamme Sannan Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeriksi. Sannalla on juuri sellaista johtamisen ja edunvalvonnan osaamista, jota nuorisoseurajärjestössä tällä hetkellä tarvitsemme. Lisäksi meidät vakuutti hänen kansalaistoiminnalle sykkivä sydämensä. Tervetuloa joukkoomme Sanna. Samalla haluamme kiittää vt. pääsihteeri Henna Liiriä erinomaisesti hoidetusta väliaikaisen pääsihteerin tehtävän hoitamisesta.”
Valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa vietetään tänä vuonna 7.-13.10. Viikon aikana nostetaan esiin nuorisotyötä eri puolilla Suomea sekä kasvatetaan sen arvostusta. Viikkoa koordinoi Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi.
Kulttuurisessa nuorisotyössä nuoren luovuus saa loistaa
Nuorisoseurat on Suomen suurin kulttuurisen nuorisotyön toimija. Kulttuurinen nuorisotyö on taiteen ja kulttuurin voimin tehtävää nuorisotyötä. Siinä taide ja kulttuuri toimivat työkaluina, joiden avulla tuetaan nuorten kasvua, itsenäistymistä ja osallisuutta yhteiskunnassa.
Kulttuurisessa nuorisotyössä nuorten oma luovuus ja taiteen tekeminen on keskeisessä osassa. Sen avulla nuori oppii kriittistä ajattelua, sosiaalisia taitoja ja osallistuu aktiivisesti maailmankuvansa rakentamiseen. Kulttuuri ja taide ovat myös loistavia keinoja käsitellä tunteita ja ajatuksia, jotka eivät muuten pääse esiin.
”Kulttuurisen nuorisotyön kautta nuoret pääsevät tuomaan esillä omaa osaamistaan sekä pohdintaa elämästä ja ympäröivästä yhteiskunnasta, minkä avulla voidaan luoda merkityksellistä tulevaisuutta itselle ja toisille”, kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurme avaa.
Kulttuurisen nuorisotyön monipuolisuus näkyy Nuorisoseuroissa
Nuorisoseuroissa kulttuurista nuorisotyötä tehdään laajasti eri muodoissa. Selkeimmin se näkyy nuorten viikoittaisissa kulttuuriharrastuksissa tanssin, teatterin, musiikin ja kuvataiteen parissa. Näkyvässä osassa ovat myös nuorten tuottamat kulttuuritapahtumat kuten Nuori Kulttuuri Talks, Nuori Kulttuuri Festivaali ja Nuorten Dynamo -tapahtumat. Vuoden aikana nuorille tarjotaan myös useita mahdollisuuksia tuoda omaa osaamistaan esille mm. tanssi- ja teatterikatselmuksissa.
Nuorten kulttuuri- ja taideprojekteja mahdollistetaan myös hanketyön kautta. Esimerkiksi Livohkassa pohjoiskarjalaiset nuoret rakentavat omia pelejä, Seikkailun Mestareissa opetellaan roolipelaamisen taitoja ja Kulttuurituulahduksia on tuonut monipuolisesti erilaisia kulttuuritapahtumia eri puolille Keski-Suomea.
”Nuorisoseuroissa tehtävän kulttuurin nuorisotyön avulla nuoret ovat päässeet harrastajista ohjaajiksi, osasta on tullut kulttuuri- ja taidealan ammattilaisia, toiset ovat löytäneet nuorisoseuroista pysyvän yhteisön harrastamisen jatkamiseen ja monet ovat sanoneet, että elämästä on tullut merkityksellisempää tämän avulla. Nuoret ovat myös kokeneet voivansa vaikuttaa ja vaikuttua kulttuurisen nuorisotyön kautta”, Hurme kertoo.
Tarinoita Harrastamisen Takaa -dokumentti syventyy taiteilijoiden ajatusmaailmaan ja tunne-elämään. Miksi teet taidetta? Miten taide on auttanut sinua? Näihin kysymyksiin saadaan vastaus kymmenen taiteilijan eriävistä tarinoista kahdeksan jakson aikana.