Category Archives for "Pispalan Sottiisi"

Tintura ja Tamm Virosta Folklandialle

Ensi talven Folklandia-risteilylle saamme Virosta vieraaksi Tintura-yhtyeen. Vuonna 2016 perustettu Tintura hyödyntää taidokkaasti virolaista kansanperinnettä ja arkistokätköjen levyaarteita. Tintura ja Paabel-yhtyeen solisti Arno Tamm ovat yhdistäneet nyt luovat voimansa ja tuovat ensi vuoden Folklandialle folktroniikasta, triphopista ja maailmanmusiikista yhteen nivotun erikoisohjelmiston. Kokonaisuus on omistettu kaikille niille virolaisille, jotka aikojen saatossa ja pakottamina ovat joutuneet jättämään kotinsa. Kotimaasta mukaan […]

Lue lisää

Kansantanssin kääntöpiiri matkasi voimaliikkein kohti yhdenvertaista ja näkyvää tanssitoimintaa

Suomen Nuorisoseurojen tanssitoimijoiden seminaari Kansantanssin kääntöpiiri järjestettiin 31.8.-1.9. Kulttuuritalo Laikussa Tampereella. Paikalla oli kolmisenkymmentä kansantanssin parissa toimivaa kansantanssin ohjaajaa, tanssinopettajaa ja Suomen Nuorisoseurojen työntekijää. Asiantuntija-alustusten, yhteisten tehtävien ja keskustelujen kautta kehitettiin ja ideoitiin kansantanssin viestintää ja toiminnan yhdenvertaisuutta. ”Kansantanssi on näyttävää, viihdyttävää ja ajatuksia herättävää katseltavaa. Se on hyvä harrastus ja ajassa kiinni.” Muun muassa […]

Lue lisää

Ilonpitoa koko kesäinen viikko 13.-17.6.

​Sottiisi-torstaina Tampereella päästään tanhumiehen kyytiin, kun ”Tanhumies Goes Beatles”!Tanssiryhmä Huuman sekä ​Laulu- ja soitinyhtye Riennon Tanhumies on Hannu Nipulin käsikirjoittama kantaesitys, jossa yhdistyvät tanssin riemu ja Beatlesin nostalgiset melodiat. Konsertin päätteeksi pääset itsekin tanssimaan iltatansseihin Katrilli Combon tahtiin. To 14.6. klo 22:00 – 24:00, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Leonardo-sali, liput 10 € tai Sottiisipassi. Osta […]

Lue lisää

Pohjoisen Tanssirallissa näkyi ilo ja ajankuva

Vuoden 2018 valtakunnallinen kansantanssikatselmus Tanssiralli pyörähti käyntiin lauantaina 21.4. Pohjankartanossa Oulussa. Tanssiralli jatkuu ensi viikonloppuna 28.-29.4. Felix Krohn -salissa Lahdessa. Makupaloja Tanssirallin tunnelmista saadaan nauttia vielä Pispalan Sottiisin yhteydessä sunnuntaina 17.6. PriimaTiima-konsertissa Oulun Tanssirallissa nähtiin yhteensä 15 ryhmää, joista yksi ryhmä osallistui Kultahippu-sarjaan, kuusi 10-vuotiaat ja nuoremmat -sarjaan, viisi 13-vuotiaat ja nuoremmat -sarjaan ja kolme […]

Lue lisää