Kategoria: Pispalan Sottiisi

  • Tanssimyllyssä 16.–19.6. kupli esiintymisen ilo

    Tanssimyllyssä 16.–19.6. kupli esiintymisen ilo

    Nuorisoseurojen joka toinen vuosi järjestettävä Tanssimylly-kansantanssikatselmus järjestettiin osana Pispalan Sottiisia 15.–19.6. Viikonlopun aikana nähtiin viisi katselmuskonserttia, joihin osallistui 350 tanssijaa 31 eri ryhmästä. Konsertit keräsivät Tampereen konservatoriolle 1500 katsojaa. 

    Ryhmiä arvioineen ammattiraatien mukaan esityksissä näkyi valtava esittämisen ilo ja halu. Teokset olivat monipuolisia, moniulotteisia ja niissä ilmeni tanssin ja musiikin yhteyden kehittyminen ja paritanssien vahva nousu. Katselmus valoi luottamusta kansantanssin tulevaisuuteen.

    Tanssimylly-katselmus taitosarjanimeämisineen ja kunniamainintoineen on odotettu tapahtuma kansantanssiryhmille. Tulokset julkistettiin sunnuntaina 19.6. Pispalan Sottiisin päätöskonsertissa. 

    Tanssimyllyn raadissa kokeneita ammattilaisia

    Tanssimyllyn raadissa oli tänäkin vuonna tanssin ja musiikin kokeneita ammattilaisia. 15–20-vuotiaat-, yli 35-vuotiaat- ja yli 55-vuotiaat -sarjoihin osallistuneiden ryhmien raatiin kuuluivat Salla Korja, Viljami Pekkala ja Jussi-Pekka Piirainen sekä sihteereinä Rene Ounaslehto ja Nelli TeräväHe muodostivat raadin 2.

    Yleinen-sarjan raatiin kuuluivat Petri Hoppu, Tiina Lindblad ja Elisa Seppänen sekä sihteereinä Tatu Aspelund, Eeva-Maria Kauniskangas, Ida Kujala ja Jenna-Riikka MäkinenHe muodostivat raadin 1. 

    Taitonimeämisiä viidessä eri sarjassa

    Tanssimyllyn raadit nimesivät ryhmät viidessä eri sarjassa: Mestaruussarja, Valioplus-sarja, Valiosarja, Taitoplus-sarja, Taitosarja ja Perussarja. Nimeämiset tehtiin neljässä eri ikäryhmässä: 15–20-vuotiaat, yleinen sarja, yli 35-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat.

    Yleispalaute, raati 2  

    Raati on ollut Tanssimyllyssä vaikuttunut ryhmien mukanaan tuomasta positiivisesta ja yhteisöllisestä energiasta. 

    Raati toivoi, että kiinnitetään huomioita esityksen osien yhdistämiseen, ehjän kokonaisuuden luomiseksi sekä liike- ja rytmifraasien loppuun asti viemiseen siten, että viimeisellekin iskulle jää energiaa. 

    Raadin palautteen mukaan ohjelmaa valmistaessa olisi hyvä kiinnittää huomiota, että musiikin tunnelataus ja eeppisyys eivät vie liikaa huomiota tanssilta ja tanssi pystyy vastaamaan musiikin esittämään haasteeseen. Toivottavaa on, että musiikki ja tanssi olisivat samassa maailmassa.  

    Raadin mielestä oli ilahduttavaa nähdä näyttämöllä laaja kirjo eri tanssilajeja ja tanssityylejä, joihin raati kannustaa tutustumaan jatkossakin rohkeasti ja monipuolisesti.  

    Yleispalaute, raati 1  

    Raadin mukaan on ollut ilo seurata ryhmien iloa ja nauttimista lavalla pitkän tauon jälkeen. Kaikesta näkyy se suuri
    työstö ja harjoittelu, joka esitysten eteen on tehty ja raati kiittää siitä osallistujia. Myös esitysten monipuolisuus koettiin ilahduttavana.  

    Raadin palautteen mukaan on aina ihana hetki, kun tanssi ja musiikki lähtevät syntymään yhdessä ja yhteisestä ideasta. Raati toivoo rohkeutta soitinvalintoihin ja myös elävän musiikin tuomiseen lavalle jopa uusin tavoin, jotta he näkisivät entistä enemmän tanssin ja musiikin välistä dialogia. Raati kehottaa musiikin osalta kiinnittämään huomiota äänenlaatuun sekä uskallusta kokeilla rohkeasti eri asioita soittimien ja rytmien kanssa.  

    Raati sanoi myös, että ryhmillä on perussyke hallussa ja se on kehittynyt valtavasti, minkä vuoksi raati kannustaa nousemaan rytmiikan käsittelyn kanssa seuraavalle tasolle. Jotta tanssi ja musiikki saadaan istutettua grooveen, raadin mukaan olisi tärkeää päästä rytmikudosten juurille (alijako) ja sen myötä rytmiikan oleellisiin tanssia nostattaviin sfääreihin.  

    Raadin mukaan on myös hienoa nähdä lavalla paritanssin uusi tuleminen. Kehityskohteena raati esittää erityisen huomion kiinnittämistä paritanssitekniikkaan; vientiin, seuraamiseen ja tanssiasentoon.  

    Kunniamaininnat, raati 2  

    Karjalan nuoret ry, Kärri: Mervi Äikäs, Aito läsnäolo ja vilpitön ilo. 

    Siepakat ry, Siepakat Juniorit: Rohkea heittäytyminen ja oman liikemateriaalin tuottaminen.  

    Oulunsalon nuorisoseura, Kepposet: Leeni Ryynänen, Valovoimainen, teknisesti taitava tanssija. 

    Lahden tanhuujat, Kansantanssiryhmä Särmä ja Kansanmusiikkiryhmä Vänkä: Vänkälle meininkipalkinto hyvästä svengistä ja yhteispelistä tanssijoiden kanssa.  

    Nuorisoseura Motora, Rälläkkä: Jussi Kukkonen, Komppi kulkee -kunniamaininta hyvän kivijalan tarjoamisesta musiikille ja tanssille.

    Kunniamaininnat, raati 1  

    Oulunsalon Nuorisoseura, Kansantanssiryhmä Raito: Laulun sovitus ja tulkinta.

    Karjalan Nuoret, Tärsky: Helsinkiläinen kulttuuriteko.

    Tahdittomat ry, Patiini: Yhteisöllisyyden ja moninaisuuden arvojen toteuttaminen.

    Taivalkosken Nuorisoseura, Flikat: Flikkojen taustajoukot esitysten mahdollistajana.

    Nuorisoseura Vilikas, Koplaus, kansanmusiikkiyhtye Rällä: Tanssiva musiikki.

    Tulokset

    15–20-vuotiaiden sarja

    Kimara, Nuorisoseura Rajan Nuoret: Täyteen kukkaan puhkeamassa oleva taitava nuorisoryhmä. Valiosarja. 

    Kepposet, Oulunsalon Nuorisoseura: Visuaalisesti kaunis, siistiä tanssia. Taitoplussarja.

    Siepakat Juniorit, Siepakat: Rohkea esitys, rohkealta ryhmältä. Taitosarja. 

    Mattien ja Maijojen Juniorit, Matit ja Maijat: Nuoreen ikään katsoen, kypsää, varmaa ja luontevaa esiintymistä. Valiosarja. 

    Motoran Vinhakat, Nuorisoseura Motora: Rohkeaa ilmaisua nuorelta ryhmältä. Mestaruussarja. 

    Liekki, Nuorisoseura Karjalan Nuoret: Taitavia, elovoimaisia, nuoria tanssijoita. Valiosarja. 

    Yli 35-vuotiaiden sarja 

    Kansantanssiryhmä Särmä ja kansanmusiikkiryhmä Vänkä, Lahden Tanhuujat: Pirskahteleva hyvänmielen esitys. Valiosarja.  

    Hipasu, Nuorisoseura Vilikas: Iloinen iso aikuisryhmä, joilla on mukavaa yhdessä. Taitosarja.  

    Motoran Lupsakat, Nuorisoseura Motora: Luontevaa lavalla olemista ja aitoa iloa. 

    Yli 55-vuotiaiden sarja: 

    Suiverot, Aitomäen Nuorisoseura: Ehjä ryhmän näköinen teos.  

    Kärri, Nuorisoseura Karjalan Nuoret: Vahva luottamus ryhmään, mikä luo läsnäoloa. 

    Pirttiset, Oulunsuun Nuorisoseura: Ilo nähdä pitkän yhteisen tekemisen tuoma keskinäinen tapa olla näyttämöllä. 

    Yleinen sarja 

    Elokset, Siepakat: Aitous, ilo ja yhteinen tila. Taitosarja. 

    Flikat, Taivalkosken Nuorisoseura: Kepeää, virtaavaa, sulavaa ja sujuvaa. Valiosarja 

    Iloset, Siepakat: Yhtenäinen tanssin ja musiikin sommitelma. Taitosarja. 

    Juntu, Ison Tanhuujat: Heittäytyvä, hyväksyvä ja yhteen hioutunut. Taitoplussarja. 

    Kansantanssiryhmä Raito, Oulunsalon Nuorisoseura: Taidokkuus ja alkuvoimainen yhteys. Valioplussarja.

    Kimurantti, Nuorisoseura Rajan Nuoret: Vahva, vangitseva, vaikuttava. Mestaruussarja.

    Koplaus, Nuorisoseura Vilikas: Erilaisuus on rikkautta. Taitoplussarja.

    Kuohu, Klaukkalan Nuorisoseura: Teoksen oma ääni kantoi. Taitosarja. 

    Motoran Roihakat, Nuorisoseura Motora: Yllättävä, ilmauksellinen, paljastava. 

    Patiini, Tahdittomat: Sympaattinen, yhteisöllinen, lämminhenkinen ja moninainen. Perussarja.

    Polokkarit, Oulunsuun Nuorisoseura: Jokainen lihas värähti tositarkoituksella. Valioplussarja. 

    Pähiät, Oulunsuun Nuorisoseura: Esteettinen, eheä, eteerinen taideteos. Mestaruussarja. 

    Roigu, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret: Monimerkityksellisen luonnonilmiön kaunis tulkinta. Taitoplussarja.

    Ruuhkaryhmä, Ruuhka-Suomen Nuorisoseura: Viihteellinen tanssi- ja musiikki-iloittelu. Taitoplussarja. 

    Sevoittarii, Aitomäen Nuorisoseura: Ennakkoluuloton, omaperäinen, mahdollisuuksien ryhmä.  

    Siepakat Edustus, Siepakat: ihanalla tavalla perinteen kantajat. Valioplussarja.

    Soihtulan Sarastus, Oulaisten Nuorisoseura: Heittäytyvä elämäniloinen vyöryvä ihanuus. Taitosarja. 

    Säpäkät, Alavuden Nuorisoseura: Kevyen kesäinen juhannusyö. Taitosarja. 

    Tärsky, Nuorisoseura Karjalan Nuoret: Notkeet ja letkeet friidut. Perussarja. 

    Suomen Nuorisoseurat onnittelee kaikkia Tanssimylly 2022 -katselmukseen osallistuneita ryhmiä upeista esityksistä!

    Kuva: Kansantanssiryhmä Kimara, kuvaaja Timo Hukkanen

  • Nuorisoseurat lahjoitti lähes 800 euroa Suomen Punaiselle Ristille

    Nuorisoseurat lahjoitti lähes 800 euroa Suomen Punaiselle Ristille

    Suomen Nuorisoseurat lahjoitti jokaisesta, maaliskuun aikana ostetusta kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Pispalan Sottiisin osallistujapassista 1 euron Suomen Punaisen Ristin hätäapukeräykseen Ukrainan hyväksi. Lahjoitus tehtiin keskiviikkona 6.4. Rauhan katrilli -tempauksen yhteydessä. Sottiisi-passeista kertynyt hyväntekeväisyyssumma oli yhteensä 765 euroa Suomen Punaiselle Ristille.

    Rauhan katrilli oli tempaus, jossa kansantanssijat ja kansanmuusikot keräsivät upealla, talkoovoimin järjestetyllä tanssi- ja musiikkitapahtumalla Suomen Punaisen Ristin nettilippaaseen lahjoitusta katastrofirahastoon Ukrainan kriisissä kärsivien hyväksi. Rauhan katrilli -tempauksen nettilipaskeräys on auki tämän viikon loppuun saakka. Lahjoituksen voi tehdä täällä.

    Myös Helsingissä, Balderin talon salissa, järjestetyn tapahtuman striimi on katsottavissa YouTubessa sunnuntaihin 10.4. asti.

  • Paula Kettu Nuorisoseurojen tanssin palvelutuottajaksi

    Suomen Nuorisoseurojen Tanssin osaamiskeskuksen palvelutuottajana aloittaa elokuussa Paula Kettu. Tehtävää aiemmin hoitanut Riia Niemelä siirtyy toiseen työhön elokuun alusta. Tanssin palvelutuottajan tehtävänä on tuottaa ja kehittää tanssin palveluita, koulutuksia, yhteydenpitoa ja viestintää kansantanssin kentän tueksi.  

    Paula Kettu, Tanssinopettaja YAMK, siirtyy tehtävään Nuorisoseurat Keski-Suomen tanssinopettajan toimesta. Paula on tullut tutuksi nuorisoseuralaisille vuosien varrella muun muassa Kalenoiden yhteisohjelmien koreografina, tapahtumissa ja kansantanssin ohjaajakoulutuksessa kouluttajana, tanssinopettajana ja koreografina eri puolilla Suomea, tanssitaiteilijana ja omin sanoin “hassun hauskana tyyppinä”.  

    Tanssin asioissa voit olla elokuusta alkaen yhteydessä Paulaan paula.kettu@nuorisoseurat.fi / 044 744 3939.  

    Kuva: Clas-Olav Slotte
  • #OMAFOLK -HAASTE VALTAA SOMEN

    #OMAFOLK -HAASTE VALTAA SOMEN

    Tänään alkaa #omafolk -somehaaste. Tule mukaan, täytetään some folkilla!

    Minkä oman folk-juttusi haluaisit nostaa esiin tänään? Postaa Instagramiin tai Facebookiin valokuva tai lyhyt video juuri sinun folkistasi tägillä #omafolk. Soita, laula, tanssi, tuuleta pukuasi tai kaiva kätköistä vaikka paras festarimuistosi ja nosta näin malja kansanmusiikille ja -tanssille.

    Hyppää Eläköön Folkin matkaan ja haasta kaveri mukaan! Live stream lauantaina 20.2. sivulla: folklandia.fi.

    #elakoonfolk2021 #tekemisenriemua #nuorisoseurat140v #sottiisi #folklandia #omafolk #tampere

  • Kansantanssin kääntöpiirissä seilattiin samassa veneessä

    Kansantanssin kääntöpiirissä seilattiin samassa veneessä

    Kansantanssin kääntöpiiri eli Suomen Nuorisoseurojen tanssin verkosto kokoontui 21.-22.8. Urheiluopisto Varalassa, Tampereella. Paikalla oli noin 20 tanssitoimijaa eri puolilta Suomea. Kansantanssin kääntöpiiri kokoontuu kerran vuodessa vaihtamaan ajatuksia ajankohtaisista tanssiasioista, kehittämään Suomen Nuorisoseurojen tanssitoimintaa, ja luomaan suuntaviivoja tulevaisuudelle.

    Uuden strategian ensiaskeleita ja kansantanssin tilastojen tuunausta

    Tanssitoimijat pureutuivat Nuorisoseurojen uuteen strategiaan pääsihteeri Annina Laaksosen johdolla. Työpajatyöskentelyssä mietittiin nykyisen strategian ja siitä kummunneen toiminnan vahvuuksia ja heikkouksia sekä tulevaisuuden mahdollisuuksia ja uhkia. Aiheesta syntyi monipolvinen ja mielenkiintoinen keskustelu. Sen antia kootaan yhteen, jota liiton strategiatyöryhmä hyödyntää.

    Tapahtumassa pohdittiin myös, millä tavoin saataisiin kansantanssiin liittyvät tärkeät luvut kuten harrastaja – ja ryhmämäärät tietoon, ja miten lukuja voidaan hyödyntää palvelujen ja tuen suuntaamiseen, ja ulkoisesti lajin vaikuttavuuden ja laajuuden osoittamiseen niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti. Oikeiden lukujen kerääminen ja yhteen kokoaminen koettiin yhteisesti tärkeäksi.

    Koulutuksista ja tanssitoimijoiden tapaamisista virtaa harrastustoimintaan

    Nuorisoseurojen Tanssin osaamiskeskuksen keskeinen tehtävä on tuottaa palveluja, jotka tukevat laadukasta kansantanssin harrastustoimintaa. Koulutukset ja erilaiset tapaamiset ovat tärkeitä palvelumuotoja niin harrastajille, ohjaajille kuin tanssinopettajillekin. Kansantanssin kääntöpiirin aikana pohdittiin näiden merkityksellisyyttä ja tarvetta kunkin osallistujan näkökulmasta, ja suunniteltiin konkreettisia muotoja ja sisältöjä tuleville vuosille.

    Tapaamisten osalta osallistujan näkökulmasta tärkeäksi nousivat muun muassa tiedon saanti, tuen saanti ja oman hyvinvoinnin tukeminen. Tämän vuoden aikana on jo kokeiltu virtuaalisia ohjaajien olohuoneita ja tanssinopettajien aamukahveja, ja ne on koettu tarpeelliseksi. Verkossa tai kasvotusten, tapaamiset ovat tärkeitä vertaisuuden ja jakamisen paikkoja.

    Koulutustoiveissa nousivat esimerkiksi erilaiset alueelliset tanssileirit ja ohjaajille ja tanssinopettajille suunnatut teemakoulutukset vaikkapa musiikkiteeman ympärillä. Ohjaajan on tärkeää olla välillä osallistujan roolissa ja harrastajien päästä uusien ihmisten oppiin. Maantieteellisen saavutettavuuden ja näkyvyyden huomioinnilla saadaan mukaan uusia kasvoja ja enemmän osallistujia.

    Miten kansantanssi voi korona-aikana ja sen jälkeen?

    Koronapajassa pohdittiin koronatilanteen vaikutuksia kansantanssin harrastustoimintaan. Kevät oli ollut kaikille kansantanssin toimijoille totuttelua uuteen koronan sanelemaan arkeen. Harrastustoiminta lähiopetuksena keskeytyi ja monissa seuroissa tehtiin digiloikka todella lyhyellä aikavaroituksella. Toimintaa järjestettiin muun muassa striimatuin livetunnein, erilaisin etätehtävin ja videomateriaalin välityksellä.    

    Osallistujat saateltiin toiveikkain mielin kohti tulevaa. Toiminnanohjaaja Pirita Laiho totesi, että nyt on tärkeää järjestää kaikille kansantanssin harrastajille niin normaali harrastustoiminta kuin mahdollista, hygienia –ja turvallisuusohjeita tietenkin noudattaen. ”Koronakevään” jälkeen meillä kullakin on huomattavasti paremmat valmiudet reagoida erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin.

    Eristyksissä eletyn kevään jälkeen Kansantanssin kääntöpiirissä päästiin jälleen kokemaan, kuinka antoisaa ja merkityksellistä toisten ihmisten kohtaaminen kasvotusten on! Tapahtuma osoitti, että läsnäolo, vuorovaikutteisuus ja lämmin tunnelma voi toteutua myös turvavälejä noudattaen. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin.

    Lue lisää Nuorisoseurojen tanssitoiminnasta tanssin sivulta ja koronaohjeista sivuiltamme!

  • Tanssiralli heittää ylävitosen SottiisiMovesin kanssa kesällä 2020!

    Tanssiralli heittää ylävitosen SottiisiMovesin kanssa kesällä 2020!

    Lasten ja nuorten valtakunnallinen kansantanssikatselmus Tanssiralli tanssitaan 11.-14.6. Tampereella osana SottiisiMoves –tapahtumaa. Tapahtumassa koetaan valloittavia lasten ja nuorten kansantanssiesityksiä tuutin täydeltä. Tulethan sinäkin mukaan ryhmäsi kanssa: pääset näyttämään parastasi parrasvaloissa, ihailemaan toisten esityksiä ja saamaan ryhmääsi eteenpäin luotsaavaa palautetta ammattilaisraadilta.

    Tanssirallin päivitetyt säännöt ovat nyt julkaistu ja löydät ne Tanssirallin nettisivulta. Muutoksena edelliseen Tanssiralliin kaikkien ikäsarjojen esitysten minimipituus on nyt viisi minuuttia. Tämä mahdollistaa ryhmien osallistumisen samalla esityksellä Moves-katselmukseen, jossa esityksen enimmäispituus on kuusi minuuttia. Kannustamme kaikki ottamaan kaiken irti tästä lasten ja nuorten tanssikatselmusten supervuodesta osallistumalla sekä Movesiin, että Tanssiralliin.

    Tsekkaa:

    Tanssirallin säännöt ja kriteerit tästä!

     Moves-katselmuksen säännöt tästä!

    Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa vuoden 2020 alussa. Tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta ja sen ajankohdasta tiedotetaan vielä tämän vuoden puolella. Nyt on hyvä hetki sopia tapahtumaan osallistumisesta ryhmäsi kanssa.

    Lisätiedot Tanssirallista: riia.niemela@nuorisoseurat.fi / 044 744 3939

  • Tintura ja Tamm Virosta Folklandialle

    Tintura ja Tamm Virosta Folklandialle

    Ensi talven Folklandia-risteilylle saamme Virosta vieraaksi Tintura-yhtyeen. Vuonna 2016 perustettu Tintura hyödyntää taidokkaasti virolaista kansanperinnettä ja arkistokätköjen levyaarteita. Tintura ja Paabel-yhtyeen solisti Arno Tamm ovat yhdistäneet nyt luovat voimansa ja tuovat ensi vuoden Folklandialle folktroniikasta, triphopista ja maailmanmusiikista yhteen nivotun erikoisohjelmiston. Kokonaisuus on omistettu kaikille niille virolaisille, jotka aikojen saatossa ja pakottamina ovat joutuneet jättämään kotinsa. Kotimaasta mukaan lähteneet tarinat ja laulut ovat pitäneet kodin mielessä vieraalla maalla. Yhtä sitkeinä kuin ihmiset itsekin ne ovat kuitenkin kestäneet aikaa ja olosuhteita päätyen takaisin kotimaahan. Siperian virolaisten musiikkiin perustuva ohjelmistokokonaisuus on ensimmäinen laatuaan.
    Tinturan jäsenet Karoliina Kreintaal tunnetaan mm. Knihv– ja Torupilli Jussi Trio -yhtyeen riveistä ja Lauri Täht on niittänyt mainetta virolaisen hiphop-kulttuurin huippunimenä. Taavet Niller taas on nähty Suomessa useita kertoja Curly Strings -yhtyeen bassossa.

    Tintura ft. Arno Tamm: Siperianvirolaisten lauluja
    Karoliina Kreintaal – laulu, viulu, alttoviulu, kantele, jouhikko, loopperi
    Lauri Täht – sämplet, biitit, luupit, rytmisoittimet
    Taavet Niller – kontrabasso, laulu
    Arno Tamm – laulu, akustinen kitara ja syntetisaattori
    https://www.facebook.com/TinturaBand/
    Yhteistyössä: Viro-instituutti
  • Kansantanssin kääntöpiiri matkasi voimaliikkein kohti yhdenvertaista ja näkyvää tanssitoimintaa

    Kansantanssin kääntöpiiri matkasi voimaliikkein kohti yhdenvertaista ja näkyvää tanssitoimintaa

    Suomen Nuorisoseurojen tanssitoimijoiden seminaari Kansantanssin kääntöpiiri järjestettiin 31.8.-1.9. Kulttuuritalo Laikussa Tampereella. Paikalla oli kolmisenkymmentä kansantanssin parissa toimivaa kansantanssin ohjaajaa, tanssinopettajaa ja Suomen Nuorisoseurojen työntekijää. Asiantuntija-alustusten, yhteisten tehtävien ja keskustelujen kautta kehitettiin ja ideoitiin kansantanssin viestintää ja toiminnan yhdenvertaisuutta.

    ”Kansantanssi on näyttävää, viihdyttävää ja ajatuksia herättävää katseltavaa. Se on hyvä harrastus ja ajassa kiinni.” Muun muassa näin todetaan Suomen Nuorisoseurojen Tanssin osaamiskeskuksen viestintästrategiassa 2018-2020, jota Pispalan Sottiisin tuottaja Jaana Kari seminaarin alussa esitteli. Pispalan Sottiisin tiedottaja Maarit Saarelainen esitteli yleisesti viestinnän työkaluja ja niiden käyttämistä: ”Viestintä on vuorovaikutusta, sanomien vaihdantaa ja merkitysten tuottamista. Se on myös yhteisen todellisuuden rakentamista.”

    Osallistujat harjoittelivat ryhmissä viestintästrategian ja somekamppanjan suunnittelua jollekin haluamalleen kohderyhmälle. Toinen ryhmä pohti maakunnallisen kansantanssiryhmän viestintästrategiaa ja toisessa suunniteltiin somekamppanjaa, jolla saadaan nuoret kiinnostumaan kansantanssista. Tärkeitä havaintoja oli muun muassa se, että ryhmän markkinointiin ei riitä, että yksi tekee ja kanavia tulee olla monta aina henkilökohtaisesta yhteydenotosta sosiaaliseen mediaan. Nuorten tavoittamiseen tarvitaan nuoria, jotka ovat jo koukuttuneet lajiin. Yhtenä ideana tulikin, että innostetaan kansantanssia harrastavat nuoret, jotka käyttävät luonnostaan youtubea tai muita somen kanavia, viestimään lajista.  Kädenlämpöinen ei riitä, vaan somessa pitää tehdä täysillä ollakseen uskottava!

    Lauantaipäivä oli varattu yhdenvertaisuudelle. Teemaan sukellettiin Folklandian häirintäyhdyshenkilöinä toimineiden Marika Raitasen ja Lennu Ylänevan alustuksen kautta. Mitä on yhdenvertaisuus, mitä on häirintä, millainen huumori tai millainen kosketus on sopivaa? Entä miten epäsopivaan käytökseen puututaan? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin yhdessä. Fyysinen läheisyys on tanssitoimintaan sisäänkirjoitettua ja yhteisissä keskusteluissa pohdittiinkin, että on tärkeää harjoitella ja pohtia sopivan koskettamisen rajoja.

    Yhdenvertaisuuden toteutumisen haasteita ja ratkaisuja niihin työstettiin negatiivisen aivoriihen kautta ryhmissä. Aiheiksi nousivat muun muassa vammaisten lasten mahdollisuus osallistua kansantanssitoimintaan, harrastajaohjaajien arvostus ammattilaisiin verrattuna, tyttöjen arvostus ja esiintymisasujen sukupuolittuneisuus. Työskentelyn pohjalta saatiin materiaalia ja ajatuksia vasta valmistuneen Suomen Nuorisoseurojen yhdenvertaisuussuunnitelman toteuttamiseen erityisesti tanssitoiminnan saralla.

    Tanssitoimijoiden tapaamisessa ei tietenkään voida vain istua ja puhua, vaan tanssiksi on pistettävä. Kääntöpiiriläiset pääsivätkin ensimmäisinä makustelemaan ensi kesän Kalenoiden Erivoima -teematanssia koreografien Paula Ketun ja Jutta Wrangénin johdattelemana. ”Se meidän voima, et yksikään ei samanlainen oo…”, laulu raikasi ja samalla kääntöpiiri liikkui keskelle tehdäkseen voimaliikkeen, kukin ihan omanlaisen tietty!

  • Ilonpitoa koko kesäinen viikko 13.-17.6.

    Ilonpitoa koko kesäinen viikko 13.-17.6.

    ​Sottiisi-torstaina Tampereella päästään tanhumiehen kyytiin, kun ”Tanhumies Goes Beatles”!
    Tanssiryhmä Huuman sekä ​Laulu- ja soitinyhtye Riennon Tanhumies on Hannu Nipulin käsikirjoittama kantaesitys, jossa yhdistyvät tanssin riemu ja Beatlesin nostalgiset melodiat. Konsertin päätteeksi pääset itsekin tanssimaan iltatansseihin Katrilli Combon tahtiin.
    To 14.6. klo 22:00 – 24:00, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Leonardo-sali, liput 10 € tai Sottiisipassi. Osta liput Puodista http://puoti.nuorisoseurat.fi/fi/p/sottiisi

    Folklandia-risteily 2018, kuva Petri Kivinen

  • Pohjoisen Tanssirallissa näkyi ilo ja ajankuva

    Vuoden 2018 valtakunnallinen kansantanssikatselmus Tanssiralli pyörähti käyntiin lauantaina 21.4. Pohjankartanossa Oulussa. Tanssiralli jatkuu ensi viikonloppuna 28.-29.4. Felix Krohn -salissa Lahdessa. Makupaloja Tanssirallin tunnelmista saadaan nauttia vielä Pispalan Sottiisin yhteydessä sunnuntaina 17.6. PriimaTiima-konsertissa

    Oulun Tanssirallissa nähtiin yhteensä 15 ryhmää, joista yksi ryhmä osallistui Kultahippu-sarjaan, kuusi 10-vuotiaat ja nuoremmat -sarjaan, viisi 13-vuotiaat ja nuoremmat -sarjaan ja kolme 16-vuotiaat ja nuoremmat -sarjaan. Esiintymisen lisäksi ryhmät saivat suullisen palautteen arviointiraadilta ja osallistuivat vertaisarviointituokioon, jossa ryhmät arvioivat ja tsemppasivat toinen toisiaan. Kaikki ryhmät, jotka etukäteen ilmoittivat haluavansa taitosarjanimeämisen, nimettiin rauta -, pronssi -, hopea -tai kultasarjaan. Tunnelma tiivistyi päätöstilaisuudessa, kun raadit jakoivat sarjanimeämiset ja kunniamaininnat. Jokainen ryhmä sai osallistumisesta kunniakirjan.

    Arviointiraadit
    Arviointityö toteutettiin tänä vuonna yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Kussakin raadissa
    oli vastaava opettaja ja kaksi opiskelijajäsentä, sekä sihteerit. Raati 1 arvioi 10-vuotiaat ja nuoremmat sekä Kultahippu-sarjan ja Raati 2 16-vuotiaat ja nuoremmat ja 13-vuotiaat ja nuoremmat. Lisäksi elävän musiikin arvioinnista vastasi Siina Toimela.

    Raati 1:n jäseninä olivat Niina Vahtola, Elias Martikainen, Siina Toimela, Timo Salonen (sihteeri) ja Raati 2:n muodostivat Petri Kauppinen, Eetu Laitinen, Anni Koponen, Elena Vuoksiola (sihteeri).

    Kirjallisen palautteen työstämisessä olivat mukana lisäksi tanssinopettajaopiskelijat Anita Valkama ja Samu Kotilainen.

    Arviointiraati luonnehti päätöstilaisuudessa Pohjoisen Tanssirallissa koettua:

    Suomi on selkeästi kansantanssin onnellisin maa. Ainakin Oulu on tänään ollut kansantanssin Solsidan ja Onnela. Slaavilainen kaiho ja surumielisyys ovat painuneet taka-alalle ja mollivoittoisuus on kääntynyt duuriin ja iloon. Lapset saavat todellakin olla näyttämöllä lapsia.

    Ryhmät ovat selkeästi hyvässä huomassa – ohjaajat pitävät ryhmistään ja lapsistaan hyvää huolta. Ohjaajien arvokas työ lasten ja nuorten tanssiharrastuksen parissa ansaitsee ison yhteisen kiitoksen! Suuri kiitos myös siitä, miten rohkeasti ohjaajat ovat viime vuosina lähteneet katsomaan asioita lasten kautta ja lasten kanssa.

    Nähdyissä esityksissä sisällöllinen kirjo oli mahtavan laaja. Kansantanssi on selkeästi ajankuva eikä mikään pölyttynyt museo. Olemme nähneet päivän aikana teoksia mm. teknologiasta, sosiaalisesta mediasta, urahaaveista ja kaveruudesta. Erityisesti tänään nähdyt luomupelit, jotka olivat juurevasti kiinni juuri tässä hetkessä, olivat riemastuttava vastine nykypäivän digitaalisuudelle.

    Raatia ilahdutti suuresti se, että kuviot ovat jälleen in. Askelkirjo on lavea ja lapsille niin luontainen hyppy on läsnä esityksissä. Useat ryhmät ja esityskokonaisuudet uskalsivat luottaa vahvoihin kansantanssin perusasioihin.  

    Jatkossa raati kannustaa ohjaajia ja ryhmiä pohtimaan yleisösuhdetta. Mikä tai kuka yleisö esityksessä on? Yleisön personoimalla konkreettiseksi asiaksi, henkilöksi tai vaikkapa eläimeksi yleisösuhteen harjoitteleminen mahdollistuu jopa leikinomaisesti myös pienimmillä lapsilla.”

    Tarkempi yleispalaute ja ryhmäkohtainen kirjallinen palaute julkistetaan kevään aikana.

    OSALLISTUNEET RYHMÄT JA SARJANIMEÄMISET

    Kultahippu -sarja (ei nimetä taitosarjoihin)

    Ralli, Nuorisoseura Vilikas

     

    10-vuotiaat ja nuoremmat

    PikkuOttoset II, Kaustisen Nuorisoseura
    KULTA

    Soihtulan Loiste, Oulaisten Nuorisoseura
    RAUTA

    Monotokka II, Jutarinki
    PRONSSI

    Hippa, Nuorisoseura Vilikas
    HOPEA

    Kikatus, Oulunsalon Nuorisoseura
    HOPEA

     

    13-vuotiaat ja nuoremmat

    Kisurat, Siepakat
    PRONSSI

    JunioriOttoset II, Kaustisen Nuorioseura
    HOPEA

    PikkuOttoset I, Kaustisen Nuorisoseura
    PRONSSI

    Jutatokka, Jutarinki
    RAUTA

    Hyrrä, Nuorisoseura Vilikas
    HOPEA

    16-vuotiaat ja nuoremmat

    Kipehnet, Siepakat
    KULTA

    JunioriOttoset I, Kaustisen Nuorisoseura
    HOPEA

    Kepposet, Oulunsalon Nuorisoseura
    KULTA

    Kunniamaininnat 

    Saikkurat ja Säpäkkäät / Siepakat
    Superrobotit

    Onni ja Veera / PikkuOttoset II
    Jenkantaitajat

    Anna-Emilia Perälä / Kepposet
    Aurinkoisesta ja avoimesta näyttämöläsnäolosta ja innosta tanssia kohtaan.

    Siepakoiden bändi
    Muuntautumiskyvystä ja tanssimuusikkouden jalosta taidosta

    Miia Timonen / Kaustinen
    Folkloristikkaa hienosti näyttämölle tanssipuvustuksen muodossa tuovasta designista.

    Timanttiesitys:
    PikkuOttoset II: Haaveammatissa

    PriimaTiiman esiintyjiksi valittiin:
    JunioriOttoset I: Nuoruuden voima
    Ralli: Pilpasuon seikkailijat

    Katso myös Etelän Tanssirallin sarjanimeämiset ja kunniamaininnat.