Ensimmäistä kertaa jaettu Vuoden nuori nuorisoseuralainen -tunnustus myönnettiin kahdelle henkilölle: Katherine Ulichille ja Emma Vuohtoniemelle. Tunnustus jaetaan alle 29-vuotiaalle, joka on osallistunut aktiivisesti ja sitoutuneesti toimintaan paikallisesti tai valtakunnallisesti. Katherina ja Emma palkittiin Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3. Katherinen positiivinen asenne näkyy kaikessa, mitä hän tekee Katherine on aktiivinen nuorisoseuralainen, joka on harrastanut intohimoisesti kansantanssia jo 14 […]
Lue lisää
Tänä viikonloppuna saatiin Lapualla päätökseen kansantanssin valtakunnallisen ohjaajakoulutuksen perusopinnot, josta valmistui yhdeksän uutta kansantanssin ohjaajaa. Koulutuksen tavoitteena on antaa kansantanssin harrastajalle valmiudet toimia kansantanssiryhmän ohjaajana seuratoiminnassa tai päiväkotien ja koulujen kerhotoiminnassa. Osallistujat tulivat hyvin eri puolilta Suomea, muun muassa Lappeenrannasta ja Sodankylästä. Koulutuksen aikana vallitsi toisiaan kannustava ja tsemppaava tunnelma ja opiskelijat kokivat saaneensa paljon […]
Lue lisää
Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtyeeksi on valittu Nuorisoseura Motoran Vinhakat Joensuusta. Valinta tehtiin festivaalin taiteellisen johtaja Petri Kauppisen esityksestä. Tunnustuksen luovutti Folklandia-risteilyllä järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa 12.1.2024 Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström ja pääsihteeri Annina Laaksonen. Nuorisoseura Motoran Vinhakat harjoittelee tavoitteellisesti ja sen 18–21-vuotiailla tanssijoilla on jo runsaasti tanssivuosia takanaan. Ryhmä tuottaa uusia tanssiproduktioita uudistaen […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurojen myöntämä Vuoden tanssiteko -tunnustus myönnettiin Folklandia-risteilyllä järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa 12.1.2024 Käärmeenpääntallaajat näyttämöteokselle. Valinta tehtiin mestarikansantanssija Antti Savilammen esityksestä ja hän myös luovutti tunnustuksen. Käärmeenpääntallaajat on Tanssiteatteri Tsuumin, Folk Extremen, Espoon kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto. Esitysdramaturgiasta ja ohjauksesta on vastannut Marjo Kuusela, musiikista Anne-Mari Kivimäki ja koreografioista Reetta-Kaisa Iles, Marjo Kuusela ja […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurojen Vuoden ohjaaja -tunnustuksen tarkoituksena on nostaa ohjaajan työn arvostusta ja kannustaa tekemään tätä arvokasta työtä jatkossakin. Hyvä ohjaaja innostaa, inspiroi ja opettaa. Vuoden 2024 ohjaajiksi on valittu Milla Puurula-Tilli Reisjärveltä ja Siiri Suoniemi Hämeenlinnasta. Tunnustukset luovuttivat Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström ja pääsihteeri Annina Laaksonen Folklandialla pidetyssä Eläköön Folk! -gaalassa 12.1. Milla on […]
Lue lisää
Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt 22 uutta kohdetta Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Musiikin ja tanssin alueelta luetteloon lisättiin mm. kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto. Kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto on elävä kulttuuriperinteen ja yhdessäolon muoto. Kansanomaisella paritanssilla Suomessa tarkoitetaan perinteeseen pohjaavia tanssilajeja, joita tanssitaan elävästi ja spontaanisti, vapaasti muunnellen. Tanssilajeja ovat esimerkiksi masurkka, polkka, valssi, sottiisi, polska, […]
Lue lisää
Vuoden kansantanssiyhtye valitaan jälleen ensi vuoden tammikuussa ja keräämme nyt yleisön ehdotuksia palkittavasta kansantanssiryhmästä. Ehdotuksia voi jättää 30.9. asti verkkolomakkeella. Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on yksi merkittävimmistä tunnustuspalkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. Palkinto on jaettu vuodesta 1990 alkaen kahden vuoden välein. Vuonna 2022 vuoden kansantanssiyhtyeeksii valittiin PRO Turun Kansantanssin Ystävistä. Palkinto jaetaan ryhmälle, joka […]
Lue lisää
Nuorisoseuroissa kansantanssin toimintaa suunnittelee tanssin palvelutuottajasta ja muista työntekijöistä koostuva tanssin verkosto. Jotta suunnittelun tueksi saataisiin vahvemmin mukaan lajin parissa toimivat harrastajat, ohjaajat, opettajat ja muut tahot, perustetaan nyt Tanhuraati. Tanhuraati on kevyen mallin mahdollisuus vaikuttaa toiminnan suunnitteluun. Tavoitteena on kerätä vuoden 2024 Kansantanssin kääntöpiiriin (syksyisin järjestettävä valtakunnallinen tanssitoimijoiden tapaaminen) saakka toimiva työryhmä, joka voi […]
Lue lisää
Lasten ja nuorten Tanssiralli-kansantanssikatselmus järjestettiin osana Kalenat-tapahtumaa 9.-11.6.2023. Kalenat on Suomen Nuorisoseurojen parittomina vuosina Lappeenrannassa järjestämä kulttuuritapahtuma, jossa oli tänä vuonna mukana 450 osallistujaa. Tapahtuma huipentui kaikkien osallistujien esittämään “Minusta tuntuu kanssa” -tanssiteokseen Lappeenrannan urheilutalossa, jossa lapset ja nuoret saivat käsitellä tunteita tanssin keinoin yhdessä kalenahahmojen Repen, Rillan ja Roimun kanssa. Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida kansantanssiryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa. Lisäksi […]
Lue lisää
Kalenat – lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma järjestetään Lappeenrannassa torstaista 8.6. sunnuntaihin 11.6.2023. Tapahtuma kokoaa lasten ja nuorten kansantanssiryhmät ympäri maan kohtaamaan toisiaan, tanssimaan yhdessä ja viettämään iloista kesäkuista viikonvaihdetta Saimaan rannalle. Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Saimaan Nuorisoseurojen ja Lappeenrannan kaupungin kanssa. Yleisölle suunnattu ohjelma alkaa perjantaina Tanssiralli – kansantanssikatselmuksesta, joita tanssitaan kolmessa eri konsertissa perjantain […]
Lue lisää