Kävitkö kesäteatterissa 2016 tai 2017? Siis missä tahansa, jossain Suomen yli 400 kesäteatterista. Vastaa kyselyyn jolla selvitetään, miten valitsit esityksen jonka kävit katsomassa.
Kysely on osa Juha Pihasen Lahden AMK:n Lahden ammattikorkeakoulun Musiikkiteatterin koulutusohjelman opinnäytetyötä, ja sen tuloksia käytetään kesäteatterien kehittämiseen. Vastaamiseen menee noin 5-7 minuuttia. Vastauksia kerätään 3.11. asti.
Ylihärmän nuorisoseuran koko perheen teatteritoiminta täyttää kuluvana vuonna 10 vuotta. Koska vuosi 2017 on myös Suomen 100-vuotisjuhlavuosi, järjestetään koko perheen tapahtuma 100 satua lauantaina 21.10. klo 10-14 Ylihärmän nuorisoseuralla (os. Ylistarontie 94). Ilmainen tapahtuma kokoaa yhteen kaikki seuran näyttämöllä kymmenen vuoden aikana esitetyt satunäytelmät sekä niiden tekijät ja kokijat.
Tyhjä seurantalo ja sen isot lämmityskustannukset olivat realiteetit, kun uusi nuori johtokunta päätti vuonna 2007 herättää uudelleen henkiin pitkän historian omaavan Ylihärmän nuorisoseuran teatteritoiminnan. Tilanne oli kaikille uusi ja toimintaa lähdettiin rakentamaan ihan alusta.
Ensimmäisestä näytelmästä lähtien toiminnan pääpainopisteeksi nostettiin osallistavuus ja yhdessä tekeminen. Toiminta on aina ollut kaikille avointa ja jokainen työryhmän jäsen, kaikista pieninkin on muiden kanssa saman arvoinen. Suurin osa näyttelijöistä on lapsia ja nuoria, ja usein heitä on paljon, sillä kaikki halukkaat otetaan mukaan. Tästä huolimatta taiteellisesta tasosta ei ole yhdessäkään produktiossa haluttu tinkiä, vaan näytelmän eri osa-alueisiin kuten ohjaukseen, musiikin sävellykseen, koreografioihin, lavastukseen, puvustukseen, valo- ja äänisuunnitteluun, tuotantoon jne. on käytetty satoja työtunteja – huolimatta siitä, ettei kukaan työryhmän jäsen ole koskaan saanut palkkaa.
Alusta asti toiminnassa mukana olleet Ylihärmän nuorisoseuran puheenjohtaja, lavastaja Hanna Keskinen sekä seuran sihteeri, ohjaaja Maaria Koivula-Talkkari iloitsevat ennen kaikkea lapsissa ja nuorissa projektien myötä tapahtuvasta ilmaisun kehittymisestä ja rohkaistumisesta: kehityskaari on monen kohdalla ollut huikea pienestä joukkokohtaukseen osallistujasta tanssivaksi ja laulavaksi pääosan esittäjäksi. Koko perheen teatteritoiminnalla on myös sosiaalista tilausta siinä suhteessa, että kaikki lapset ja nuoret eivät esimerkiksi ole liikunnallisia tai kuulu mihinkään joukkueeseen tai harrastusryhmään – näytelmäporukassa ollaan yhtä isoa tiimiä, jossa erilaisuus on vahvuus. Ylihärmän nuorisoseuran koko perheen teatteritoiminta on myös aina ollut ilmaista osallistujilleen.
Sata satua -perhetapahtuma koostuu erilaisista toimintapisteistä: osallistujat pääsevät mm. pomppimaan prinsessa Ruususen pomppulinnassa, tekemään kokeita Merennoidan taikakeittiössä, koristelemaan Lumikuningattaren muffinsseja ja kutomaan Aladdinin taikamattoa kangaspuilla! Jokaisesta kymmenestä näytelmästä rakentuu oma toimintapiste, jossa voi myös tavata näytelmien satuhahmoja. Lisäksi tapahtumassa on monipuolista musiikkiohjelmaa ja taikuri Markku Anttila esiintyy klo 11.30.
100 satua -tapahtuman toivotaan tavoittavat lähialueen lapsiperheiden ja muiden kiinnostuneiden lisäksi myös ne kaikki sadat ihmiset, jotka vuosien aikana ovat näyttelijöinä tai erilaisissa taustahommissa osallistuneet Ylihärmän nuorisoseuran koko perheen teatteritoimintaan. Yksi toimintapiste keskittyykin tallentamaan videolle vuosien aikana mukana olleiden omia kokemuksia ja muistoja nuorisoseuralta – siitä jos mistä muodostuu sata satua!
Sata satua -perhetapahtuma on osa Aisaparin juhlavuosi 2017 -hanketta. Järjestelyissä ovat mukana Ylihärmän nuorisoseuran lisäksi Kauhavan elämänlaatupalvelut, Härmänmaan 4H-yhdistys, MLL:n Ylihärmän paikallisyhdistys sekä Ylihärmän kappeliseurakunta.
Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt ensimmäisen valtakunnallisen kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissille. Palkinto myönnettiin Tanssimania-tapahtumassa Tampereella sunnuntaina 1.10. Vuonna 1982 perustettu Kulissi on harrastajateatteri ja tunnettu laadukkaista musikaaleistaan ja ainutlaatuisesta lasten ja nuorten toiminnastaan.
”Kulississa toimintaa tehdään nuorilta nuorille, innokkaalla ja määrätietoisella otteella. Toiminta on niin esimerkillistä, ainutlaatuista ja uutta, ettei sen veroista löydy toista”, kommentoi Nuorisoseurojen hallituksen puheenjohtaja Ragni Reichardt.
”Ei voi muuta sanoa kuin että vau!” iloitsee Kulissin puheenjohtaja Niina Kupari. ”Olen ylpeä meidän yhdistyksestä ja siellä toimivista lapsista ja nuorista. On todella hienoa, että Kulissilla tehtävää nuorisotyötä arvostetaan ihan valtakunnallisesti.”
Rakkaudesta lajiin
Laadukas toiminta on toki huomattu aikaisemminkin. Vuosina 2012 ja 2013 Kulissi pokkasi Nuorisoseurojen Vuoden teatteriteko -tunnustuksen ja vuonna 2015 Allianssin Vuoden nuori toimija -tunnustuksen. Mikä on Kulissin menestyksen resepti?
”Teemme teatteria rakkaudesta lajiin yhtenä ryhmänä. Kaikki saavat tulla toimintaan mukaan ja tehdä teatteria omien kykyjensä mukaan. Tahto tehdä hyvää ja laadukasta teatteria on mukana alusta asti. Se into ja tekemisen riemu välittyvät esityksissä: näyttelijöiden ilo teatteria kohtaan välittyy katsojille ja imaisee heidät mukaansa”, kuvailee Kupari toimintaa.
Lasten ja nuorten teatteri tunnetaan vaikeana lajina, mutta tämä ei ole kulissilaisia pelottanut. Sitä varten vaaditaan kuitenkin ohjaajalta pitkiä hermoja ja näyttelijöiltä armotonta keskittymistä. Yleensä lasten musiikkinäytelmää valmistellaan 7-8 kuukauden verran ja ryhmässä on 40-50 lasta ja nuorta.
”Kaikki toimintaan haluavat pääsevät mukaan ja jokainen pääsee esiintymään, tanssimaan ja laulamaan oli taitotaso millainen tahansa”, kertoo Kupari. ”Jokaisella on mahdollisuus toteuttaa haaveitaan ja kokeilla erilaisia uusia asioita turvallisessa ympäristössä. Minusta se on Kulissin toiminnassa hienoa ja todella tärkeää.”
Kulissin erityispiirre vedettyjen suurten projektien rinnalla on nuorten mahdollisuus tehdä teatteria aivan omaehtoisesti. Nuoret voivat valmistella esityksen käsikirjoituksesta asti itse ja saavat tehdä omannäköistä teatteria. Nuoret tapahtuu tiivistä ryhmäytymistä, joka kantaa myös teatterin ulkopuolelle. Myös yhdistyksen päättävillä paikoilla on nuoria: puheenjohtaja Kupari on 24-vuotias.
Teatteri ja näytteleminen ovat ehdottomasti asioita, joita Kuparin mielessä jokaisen pitäisi kokeilla edes kerran elämässään.
”Siinä pääsee hetkeksi pujahtamaan toisen ihmisen nahkoihin ja saa tehdä asioita joita ei välttämättä arkielämässä tekisi.”
Suomen Nuorisoseurat myöntää Kulttuurisen nuorisotyön palkinnon vuosittain. Tavoitteena on nostaa työn arvostusta ja tekemistä. Kulttuurisessa nuorisotyössä nuori pääsee turvallisesti taiteen avulla tutkimaan itsessään erilaisia puolia, kasvamaan osaksi yhteisöä ja saa kannustusta omaehtoiselle tekemiselleen. Palkinto voidaan myöntää mille tahansa kulttuurisen nuorisotyön toimijalle, ilmiölle tai tapahtumalle.
Alpuan Nuorisoseura Raahen kaupungin itäpäässä tekee tulevana itsenäisyyspäivänä historiaa. Se nostaa päivänvaloon yhden Suomen merkittävimmistä pakinakirjailijoista, unohdetun Impi Aronahon.
Tällä hetkellä Impi – kultasilmä -näytelmän ohjaaja Sari Jaatinen vielä hykertelee tyytyväisenä, sillä lukuharjoituksiin on vielä tovi aikaa. Käsikirjoitusta ei ole lukenut kukaan, mutta kohta se avataan isolla joukolla ja ryhdytään syksyn kestävään työhön.
Jaatiselle, yli 60 näytelmän ohjaajalle, teatterin tekemisellä on oltava muutakin merkitystä, kuin että saa nimensä julisteeseen. Impi Aronahon tarinassa sitä on – enemmän kuin aikoihin.
Impi Aronaho 40-luvulla, jolloin lasten menetys ja reumatismi runtelevat ja omakin hauta häämöttää. Kuva: Salon historiallinen museo SAMU
”Impi oli itselleni täydellinen pommi. Järkytys. Olen elänyt Raahessa kohta 30 vuotta, enkä ollut koskaan kuullutkaan Impi Aronahosta, en ennen viime marraskuuta, jolloin Alpuan Nuorisoseuran esimies Raimo Rankinen soitti ja kysyi kiinnostaisiko tällainen projekti”, Jaatinen kertoo.
Huuto.netistä Jaatinen löysi WSOY:n vuonna 1939 julkaiseman Impi Aronahon pakinakokoelman Sata pakinaa – ja ensimmäisen sivun luettuaan, ohjaaja oli myyty.
”Uskomatonta, että tällaista kieltä kirjoittanut nainen on elänyt tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä. Upeaa kieltä. Värikästä, lämmintä, hersyvää, hauskaa – kaikkea!”
Impi Mäkelin tuli Vihdistä Alpuan Osuuskaupan myymälänhoitajaksi vuonna 1914. Etelä-Suomesta pohjoispohjalaiseen korpikylään.
Hän oli syntynyt Ruovedellä vuonna 1880 Vilhelm ja Pauliina Mäkelinin perheeseen, josta versoi toinenkin kuuluisuus, työväenliikkeen voimahahmo ja peloton julistaja Yrjö Mäkelin.
Impi Mäkelin (tuleva Aronaho) istumassa, sisarensa Meeri Mäkelin keskellä ja Aili Rosvall vasemmalla. Aili on tuleva Kansallistatterin näyttelijä Aili Somersalo. Kuva otettu Tampereella 1907. Lähde: Salon historiallinen museo SAMU
Eloisa ja sivistynyt Impi herätti kovasti huomiota Alpuassa. Nuorisoseuran esimies Eino Ahola kävi puhumassa Impin mukaan nuorisoseuratoimintaan ja saikin Impistä aktiivisen nuorisoseuralaisen. Seurantalon toiminnassa hän tapasi myös tulevan aviomiehensä, maanviljelijäpoikamiehen Antti Aronahon.
”Alpuan Nuorisoseuralla oli suuri merkitys Impille. Hän kirjoitti nuorisoseuran Illanvietto-lehtiin kirjoitelmia, mikä oli kuin harjoitusta ennen isompia yleisöjä.”
Nuorisoseuran huolellisesti kassakaappiin hilloamat alkuperäiset, sadan vuoden takaiset kirjoitukset olivat Jaatiselle tärkeä lähde näytelmäprosessissa. Myös nuorisoseurantalon autenttisuus, kymmenet kunniakirjat seinillä ja ainutlaatuinen tunnelma,olivat tärkeitä kirjoitustyöhön virittäjiä.
Tärkein lähde oli Eila Jaakkolan (ent. Rankinen) vuonna 1968 tekemä tutkielma Impi Aronahon kirjailijanuran vaiheista.
”Se avasi Impi Aronahon valtakunnallisen merkityksen. 1920-luvun lopulta kuolinvuoteensa 1945 asti julkaissut Impi oli valtavan tuottelias, koko kansalle kirjoittava kirjailija – ja harvinaisuus, sillä ei naispuolisia pakinoitsijoita joka oksalla istunut.”
Impi Aronahon pakinoita julkaistiin ensisijaisesti Kotiliedessä, mutta myös Kansan Kuvalehdessä, Aamulehdessä, Maaseudun Tulevaisuudessa ja Perjantaissa. Kirjoittajanpalkkioillaan hän maksoi Aronahon tilan velat.
Pakinoitsijan elämä oli draama sinänsä.
Elämä korpitalon emäntänä oli raskasta, sillä reumatismi jäyti Impiä ankarasti ja pakotti irrottautumaan talon töistä kokonaan.
Hän menetti molemmat lapsensa, tytär kuoli jo viisivuotiaana ja poika kaatui talvisodassa. Poikansa kuolema suisti Impinkin kohti loppuaan.
Antti Aronaho hyvästelemässä elämänkumppaniaan Impiä hautajaispäivänä 1945.
Pakinoissaan Aronahon lähtökohtana on usein sairaus ja sairastaminen, mutta hän kirjoitti tarmokkaasti myös pikkutalojen emännistä pyrkien osoittamaan, että myös emännällä on oikeus ajatella itseään. Hänen kirjoituksistaan kuvastuu valtava inhimillisyys ja kyky nähdä asioissa kauneutta ja hyvyyttä. Siitä myös näytelmän nimi – Kultasilmä.
”Kirjoittaessaan – joko totta tai kuviteltua – hän onnistui saamaan kiinni inhimillisen elämän lukemattomista piirteistä, jotka herättivät vastakaikua lukijoissa niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Kateus, häpeä, suru, köyhyys, velallisuus, raskas työ ja monet nolostuttavat tilanteet muuttuivat Impin kynän piirtäminä ymmärrettäviksi, kenen tahansa osaksi tuleviksi asioiksi, joita ei tarvitse piilotella – niille voi myös nauraa hyväntahtoisesti. ”
Kantaesitys Impi – kultasilmä Alpuan Nuorisoseuralla itsenäisyyspäivänä klo 14. Näytelmä kuuluu osaksi EU-rahoitteista Rannikkoseudulla tapahtuu -hanketta.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Sari Jaatinen imemässä itseensä historian havinaa Alpuan Nuorisoseuralla.
Yhdenvertaisuus on yksi nuorisoseurojen kolmesta arvosta. Yhdessä osallisuuden ja yhteisöllisyyden kanssa arvot toimivat nuorisoseuratoiminnan peruskivenä. Yhdenvertaisuuden aiempaa paremmaksi toteutumiseksi tuotettiin Erityisnuoret ja digiajan osallisuus -hankkeessa opas seuroille erityisnuorten huomioimiseksi seura- ja harrastustoiminnassa. Oppaassa on vinkkejä ja malleja toiminnan käynnistämiseksi.
”Opas ei opasta suoraan tietyn erityisen tuen tarpeen kohtaamiseen tai tilanteessa toimimiseen. Pikemminkin se toimii suunnannäyttäjänä ja tukena tietoiseen toiminnan laajentamiseen mahdollisille uusille kohderyhmille”, oppaan toimittanut hanketyöntekijä Joonas Pokkinen linjaa.
Toimintamuodot tutuiksi kokoamisvaiheessa
Oppaan kokoamisvaiheessa seulottiin ja selvitettiin järjestössä erityisnuorten kanssa tehtävää työtä. Osin haasteeksi muodostui se, että harrastajia ei nuorisoseuroissa eritellä muutoin kuin iän perusteella: näin esimerkiksi vammaisille, maahanmuuttajille tai muuten erityisen tuen tarpeessa oleville nuorille suunnattua toimintaa ei tilastoista pystytä poimimaan.
”Toisaalta se on myös järjestön etu: nuorisoseuroissa voi harrastaa mukana ilman, että jäseniin lyödään erityisyyden leimaa. Toiminnassa onkin laajasti mukana eri-ikäisiä harrastajia, eikä jatkossakaan ole mielekästä tilastoida mahdollista erityisyyttä erikseen. Nuorisoseurat on turvallinen harrastuspaikka ja järjestö kaikille”, Pokkinen jatkaa.
Mieleenpainuvaa oppaan tekemisessä oli matka Pohjois-Karjalaan, Honkalammen nuorisoseuran vieraaksi.
”Pihkassa-ryhmän ohjaaja Jaana Tarkkonen sanoi upeasti jotenkin niin, että toiminnan tarkoituksena on saada ryhmän jäsenille mielekästä, omannäköistä tekemistä heidän omaan arkeen. Ryhmässä tehdään yhdessä ryhmäläisille merkityksellistä toimintaa”, Pokkinen muistelee.
Erityisnuoret ja digiajan osallisuus-hanke toteutetaan ajalla 1.9.2015–31.8.2017. Hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina hankkeessa toimivat Humanistinen ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunginkirjasto, Kouvolan kaupunginkirjasto ja Suomen Nuorisoseurat ry. Hanketta rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta ja hankkeen toteuttajatahot. www.xamk.fi/ernod
Jos olet kiinnostunut kulttuurisesta nuorisotyöstä, haluaisit järjestää Nuori Kulttuuri -aluetapahtuman, tavata muita tapahtumien järjestäjiä, saada ja jakaa hyviä käytännönvinkkejä, tai sinulla olisi ideoita toiminnan kehittämiseksi, tapaaminen on juuri sinua varten.
Päivän aikana käymme läpi Nuori Kulttuuri-toimintaa, kuulemme asiantuntija-alustuksia tapahtumista ja nuorten kulttuurista, sekä visioimme yhdessä toimintaa kohti uusia uria.
Tapaaminen on avoin ja maksuton kaikille kulttuurisesta nuorisotyöstä kiinnostuneille. Kokoontumisajot järjestetään Tampereella Monitoimitalo 13 lauantaina 2.9. kello 10.-15.00. Tarjoiluja varten Ilmoittautumiset ja ruoka-aineallergiat maanantaihin 28.8. mennessä.
Improvisaatio on teatterin kuningaslaji ja Nuorisoseurojen toteuttamia Improliigoja kisataan taas syksyllä 2017. Improliigat tarjoavat mahdollisuuden hauskaan harrastukseen, hulvattomaan heittäytymiseen ja improvisaatiossa kehittymiseen. Tärkeintä ei voitto, ei edes ylivoimainen voitto, vaan kohtaaminen, heittäytyminen ja itsensä ylittäminen. Jokainen osaa improvisoida!
Improliiga Keski-Suomessa
Suurta suosiota nauttinut Keski-Suomen improliiga tulee taas! Nyt on aika kerätä kasaan oma joukkue ja ilmoittautua mukaan ensi talven hauskimpaan turneeseen. Talven mittaan eniten pisteitä keränneet joukkueet nähdään finaalissa, jossa ratkotaan Keski-Suomen vuoden 2018 impromestari. Joukkueiden ilmoittautumiset 15.8. mennessä sähköpostilla osoitteesseen keski-suomi@nuorisoseurat.fi. Lisätietoja Keski-Suomen Nuorisoseurojen sivuilta.
Improliiga Saimaalla
Kerää vähintään kolmen hengen joukkue, jolla on heittäytymishalua ja rohkeutta ylittää itsensä! Liiga pärähtää käyntiin, kun tarpeeksi monta ryhmää ilmoittautuu mukaan. Liigasta kiinnostuneet ryhmät voivat olla yhteydessä Minna Pasiin, 040 566 0288 tai minna.pasi@nuorisoseurat.fi (lomalla 14.8. asti) 25.8. mennessä. Liigan aloituspäivä järjestetään Lappeenrannassa su 27.8. klo 14 – 16. Alustavaksi kokoontumispaikaksi on sovittu Taidekoulu Estradi.
Teatterilaiva on teatteri-ihmisten syksyn kohokohta. Teatterin harrastajille suunnattu festivaali kokoaa iloiset ihmiset yhteen M/S Baltic Princess -alukselle 15.-16.9. Nyt sinulla on mahdollisuus päästä teatterilliseen tunnelmaan jo matkalla Turun satamaan, sillä Teatteribussi noukkii teatterinjanoiset ihmiset kyytiinsä ympäri Suomea.
Suomen Nuorisososeurojen järjestämä Teatteribussi Starttaa Kuopiosta, kurvaa Jyväskylän kautta Tampereelle, ja laskehtii sieltä kohti Turkua ja Itämerta. Eikä tässä vielä kaikki, myös kotia pääsee samaisella kyydillä.
Teatteribussin aikataulu:
Lähtöpäivä perjantai 15.9.
kello 10.00 linja-autoasema, Kuopio
kello 12.00 Harjun tilausajolaituri, Jyväskylä
kello 14.45 ABC Lahdesjärvi, Tampere
kello 17.00 Turun satama
Paluupäivä lauantai 16.9.
Laiva on satamassa kello 19.15., jonka jälkeen Teatteribussilaisten ollessa kyydissä lähdetään kipuamaan Pohjoista kohti.
Vuoden teatteriteko -palkintona myönnettävän Esko-patsaan saa tänä vuonna Vehmasmäen Nuorisoseuran lastenteatteri eli Tammenrannan lastenteatteri Kuopiosta.
Lastenteatteri on vakiinnuttanut toimintansa etelä-kuopiolaisella Vehmasmäen kylällä. Kausi 2016-2017 oli teatterin viides toimintakausi. Teatteriseurueessa on mukana useita kymmeniä lapsia, jotka on jaettu ikänsä ja kokemuksensa mukaan kahteen ryhmään. Yhteistuotoksena valmistettiin kuluneena talvena jo viides lastennäytelmä. Teatterilla on esitystoiminnan lisäksi säännöllistä koko vuoden kestävää kerhotoimintaa.
Tammenrannan lastenteatterin esitykset ovat olleet kylää yhdistäviä projekteja. Esitysten tekemiseen on osallistunut suuri joukko lasten vanhempia muun muassa lavastusten, musiikin, markkinoinnin, kahvion ja liikenteenohjauksen tehtäviin.
Nuorisoseurajärjestön teatteriryhmille vuodesta 1948 jaettu Esko-kiertopalkinto on taustaltaan Aleksis Kiven Nummisuutareiden Eskon kuvitteellinen näköispatsas. Pronssisen patsaan on veistänyt kuvanveistäjä Kalervo Kallio (1909-1969). Vuosina 1974 – 1979 Esko jaettiin Seinäjoen Harrastajateatterikesän kiertopalkintona, kunnes se palautui vuonna 1980 takaisin nuorisoseurajärjestön pariin. Vuodesta 2010 patsas on myönnetty Vuoden teatteriteosta.