Harrastustoiminta auttaa sotaa paenneita lapsia ja nuoria sopeutumaan uuteen arkeen

Kuvassa lapsia leikkimässä Luova lava -leirillä.

Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut jo kuukausi, eikä tilanne näytä helpottavan. Miljoonat ukrainalaiset ovat paenneet kodeistaan eri puolille maailmaa. Suomeen on saapunut jo useita tuhansia Ukrainan sotaa pakenevia henkilöitä, joista merkittävä enemmistö on äitejä lapsineen. Viranomaisarvion mukaan Suomeen saattaa saapua tämän vuoden aikana jopa 40 000–80 000 ukrainalaista.

Monet suomalaiset ovat halunneet auttaa ukrainalaisia asettumaan Suomeen ja pääsemään kiinni tavalliseen arkeen mahdollisimman nopeasti. Myös suomalaiset kunnat ovat ryhtyneet toimeen, jotta lapset pääsisivät nopeasti kouluun tai varhaiskasvatuksen piiriin. Tilapäisen suojelun myötä myös moni Ukrainasta saapunut aikuinen pääsee nopeasti työhön tai koulutukseen.

Tavallinen, turvallinen arki sisältää myös muuta kuin katon pään päälle, ruokaa ja koulutusta tai työtä. Vapaa-ajassa merkittävässä roolissa voi olla harrastustoiminta, jonka kautta voi löytyä itselle mieluisia yhteisöjä ja uusia kavereita sekä saada onnistumisen kokemuksia. Harrastaessa arkeen tulee rutiineja, toivoa tuovia kokemuksia sekä iloa. Nämä ovat erityisen tärkeitä asioita lapsille ja nuorille, joille omasta kodista pakeneminen toiseen maahan ja kulttuuriin on erityisen mieltä järkyttävä asia.

Harrastustoiminnan potentiaali yhteiskuntaan sopeutumisen ja kotoutumisen välineenä on erittäin merkittävä. Haluamme haastaa niin yhteiskuntamme kuin yrityssektorin tukemaan maahan saapuneiden harrastamista. Harrastamisen pitäisi olla kaikille sotaa paenneille lapsille ja nuorille maksutonta ja mukaan pääsyn helppoa.

Suomessa harrastustoimintaa tarjoavat kuntien lisäksi yhdistykset, seurat ja yksityiset toimijat. Koulutetut ohjaajat ja opettajat sekä vapaaehtoiset auttavat harrastuksen aloittamisessa ja ottavat mukaan turvalliseen yhteisöön. Teemme parhaamme, jotta jokainen maahan saapunut lapsi ja nuori löytäisi itselleen mieluisan harrastuksen. Sitä emme voi kuitenkaan tehdä yksin, vaan siihen vaaditaan niin yhteiskunnan kuin yksityisen sektorin henkistä, poliittista ja taloudellista tukea. Mukaan ottava yhteiskunta ja turvallinen arki kuuluvat jokaiselle, joten nopea integraatio on sekä inhimillisesti että eettisesti oikein.

Kuva on kuvituskuva; kuvan henkilöt eivät liity uutiseen.

Lisätietoja:
Annina Laaksonen
Pääsihteeri
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi, 040 726 7450

Iija Filén
Toimialajohtaja, harrastustoiminta
iija.filen@nuorisoseurat.fi, 045 633 6944