Hyvää kansainvälistä opiskelijoiden päivää

Kuvassa Juha

Tänään vietetään kansainvälistä opiskelijoiden päivää. Suomen Nuorisoseurat on hyvä harjoittelupaikka eri alojen opiskelijoille. Tarjolla on vaihtelevasti paikkoja ympäri Suomen muutaman kuukauden harjoittelusta opinnäytetyön tekemiseen. Juha Juntunen on yksi heistä.
 
#Hei, Olen Juha Juntunen 24v. Opiskelen Karelia-ammattikorkeakoulussa media-alaa nyt neljättä vuotta.  Tarkoitus olisi valmistua medianomiksi vuonna 2021. 

Media-alalla olen kiinnostunut monista asioista. Muun muassa sisällön suunnittelu, visuaalisuus, valokuvaus ja animaatio ovat tällä hetkellä asioita, joita haluan tehdä työelämässäkin.  

Juuri nyt olen tekemässä opinnäytetyötä Suomen Nuorisoseurat ry:lle. Opinnäytetyöni toiminnallisessa osassa valmistan infograafisen selkojulkaisun Nuorisoseuran verkkosivuille.  Julkaisussa esitellään seuran toimintaa infografiikan ja selkokielen avulla. Toiminnallisen osuuden lisäksi esittelen näitä kahta aihealuetta tarkemmin opinnäytetyöni tietoperustassa.  

Aiheet työssäni ovat hyvin ajankohtaisia. Informaatiota tarvitaan yhä enenevissä määrin tiiviimpään muotoon ja infografiikka sekä selkokieli ovat oiva apu yksinkertaistamaan tietoa. Lisäksi laki velvoittaa joitain yhdistyksiä muuttamaan verkko- ja mobiilipalvelunsa sisältöä kaikkien kansalaisten saavutettavaksi. Valmistamani julkaisu on osa tätä muutosta.”

Mikäli opiskelet ja kaipaat harjoittelupaikkaa, ota rohkeasti yhteyttä omalla paikkakunnallasi Nuorisoseurojen Aluetoimistoon  https://nuorisoseurat.fi/yhteystiedot/alueet/