Kansanomaisten paritanssivariaatioiden keräys jatkuu 14.3. asti

Nuoret tanssivat parin kanssa.

Tanssinopettajat AMK Jutta Wrangén ja Paula Kettu ovat luomassa variaatiopankkia kansanomaisten paritanssien varitaatioista, joita on tanssittu, tai jotka ovat syntyneet vuosien 2000- 2020 välillä. Eri alueilla, ryhmissä, opettajien tai tanssijoiden toimesta syntyneistä variaatioista kirjoitetaan ohjeet kaikkien käyttöön. Kirjallisen aineiston lisäksi osa materiaalista tallennetaan visuaaliseksi.

Jutta ja Paula opiskelevat Oulun ammattikorkeakoulussa YAMK -tutkinnossa Taiteen tekijä ja kehittäjä -suuntautumisvaihtoehdossa. Osaa materiaalista tullaan käyttämään myös osana opinnäytetyötä, jossa tutkitaan mitkä ovat 2000- 2020- lukujen kansanomaisille paritansseille tunnusomaisia piirteitä ja kuinka niitä toteutetaan. Työssä selvitetään myös mitkä asiat ovat vaikuttaneet variaatioiden elinkaareen ja niiden kestävyyteen.

Millaisia variaatioita sinä olet tanssinut, oppinut, käyttänyt, kokenut? Haussa on konkreettisia kansanomaisten paritanssien variaatioita. Voit lähettää lyhyenkin pätkän, esimerkiksi yhden sottiisin variaation videona tai linkkinä sähköpostilla wrakettu@gmail.com tai WhatsAppiin p. 0405320238/ Jutta Wrangén. Mikäli haluat, voit lähettää myös variaation/ variaatiot kirjoitetussa muodossa. Lähettäessäsi mainitsethan alla olevat tiedot:

  • Missä olet variaation oppinut tai sitä tanssinut?
  • Kuka variaation on keksinyt/ keneltä olet sen oppinut?
  • Muistatko milloin tanssit variaatiota ensimmäistä kertaa?

Yhteydenotot toivotaan 14.3.2021 mennessä. Tehdään yhdessä värikäs, monipuolinen ja inspiroiva variaatioiden kokoelma!