Koronatilanne piinaa yhä seurantaloja – kulttuurialan tukipaketti tulee tärkeällä hetkellä

Kuvassa Rutalahden nurisoseurantalo auringonpaisteessa

Koronarajoitukset ovat sulkeneet suuren osan seurantaloista. Taloilla mietitään, miten ylläpitokustannuksista selvitään, kun tuloja ei ole. Kulttuurin tukipaketti auttaa myös seurantaloja vaikeassa tilanteessa.

Suurin osa seurantaloista eli työväentaloista, nuorisoseurantaloista, kylätaloista ja muista yhdistysten omistamista yhteisistä kokoontumistiloista on ollut osittain tai kokonaan suljettuina jo yli vuoden ajan. Tapahtumien peruuntumisten ja harrastustoiminnan keskeytymisen vuoksi taloyhteisöjen tulonhankinta on pysähtynyt. Samaan aikaan rakennusten pakollisia ylläpitokustannuksia kertyy normaaliin tapaan. Uhattuna ovat sekä paikallinen harrastus- ja kulttuuritoiminta sekä talojen rakennusperinnön säilyminen.

Seurantaloja omistavien yhdistysten keskusjärjestöt ovat vedonneet sen puolesta, että kokoontumisrajoitusten takia syntyneet taloudelliset tappiot eivät jäisi yksin paikallisyhteisöjen kannettavaksi. Hallituksen budjettiriihen viime keskiviikkona esittämä lisätalousarvion tuki seurantaloille tulee tärkeällä hetkellä. Eduskunnan käsittelyyn esitys tulee torstaina 29.4.

”Koronan taloudelliset vaikutukset alkavat kumuloitua paikallisille nuorisoseuroille nyt viime vuotta pahemmin. Harrastustoiminnan, kesäteatteriesitysten ja talojen ulosvuokrauksen poisjäämisen vuoksi arvioidut tappiot ovat yhteenlaskettuna jopa yli miljoona euroa. Paikallisseuroja pyörittävät vapaaehtoiset ovat myös todella uupuneita tilanteeseen”, kertoo Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen.

Seurantalot saivat viime vuonna helpotusta tilanteeseensa korona-avustuksista, joita myönnettiin valtion lisätalousarviosta.

”Korona-avustusten ensimmäinen hakukierros tuotti lyhyessä ajassa lähes 800 hakemusta, eli tarve kylissä ja kortteleissa on valtava”, toteaa Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinne.

Järjestöt pitävät tärkeänä, että valtio osoittaa tukea paikallistason yhdistystoimijoille tänäkin vuonna. Tuki on tarpeen, vaikka koronatilanne parantuisi kesäksi. Taloudellisen tilanteen normalisoituminen taloilla voi viedä kauan, eivätkä viime vuonna myönnetyt avustukset riitä auttamaan tämänhetkisessä tilanteessa.

Malmilla tulot katosivat, mutta menot jäivät

Helsingissä Malm Svenska Ungdomsförening on yksi yhdistyksistä, joiden tulevaisuus on koronatilanteen takia epävarma.

”Saamme tulot talon ylläpitoon normaalisti lähinnä viikonloppuvuokrauksista. Viime vuonna niitä oli kolme”, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Erja Lindfors.

”Toimintamme on veitsenterällä. Pahin uhka olisi, että yhdistys joutuu myymään seurantalon.”

Solhem-nimisen seurantalon ylläpitokustannukset ovat noin 2000 euroa kuukaudessa. Yhdistys on saanut siirrettyä laskujen määräaikoja, mutta esimerkiksi lainan saaminen on vaikeaa. Sama tilanne on usealla muullakin seurantalolla, sillä vapaaehtoisvoimin ylläpidettyjä taloja omistavilla yhdistyksillä on harvoin säästöjä.

Yhdistys on suunnitellut myös varainkeruukampanjaa. Valtion tuen lisäksi onkin tärkeää, että ihmiset tukevat seurantaloja vuokraamalla niitä tuleviin juhliin tai muihin kokoontumisiin ja osallistumalla seurojen harrastus- ja vapaaehtoistoimintaan, sekä liittymällä kannatusjäseniksi taloja ylläpitäviin yhteisöihin.

Malmilla toivotaan, että kesän varaukset lähtisivät pian käyntiin. Kyselyjä on saatu, mutta epävarman koronatilanteen takia sekä asiakkaat että yhdistys ovat yhä odottavalla kannalla.

Puurakenteinen Solhem sijaitsee Malmin keskustassa. Se on rakennettu 1913 ja on kulttuurihistoriallisesti arvokas.

Seurantalot

Seurantalo on yhteisnimitys erilaisten aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloikseen rakentamista taloista, joista vanhimmat on rakennettu 1880-luvulla. Kaikkiaan erilaisia seurantaloja on Suomessa nykyisin lähes 2 500. Ne ovat arvokasta kansallista kulttuuriperintöä, joiden korjaustyöstä ja ylläpidosta huolehtivat usein paikalliset yhdistykset pääosin talkoovoimin. Seurantalot ovat monipuolisen kansalaistoiminnan tiloja.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Annina Laaksonen
pääsihteeri, Suomen Nuorisoseurat
annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi
040 726 7450

Riitta Vanhatalo
toiminnanjohtaja, Suomen Kotiseutuliitto
040 733 7033
riitta.vanhatalo@kotiseutuliitto.fi

Petri Rinne
puheenjohtaja, Suomen Kylät
petri.rinne@suomenkylat.fi
040 555 3232

Seurantaloja omistavien yhdistysten taustalla on useita valtakunnallisia järjestöjä: Suomen Nuorisoseurat, Finlands Svenska Ungdomsförbund, Suomen Työväentalojen Liitto, Kansantalojen Liitto, Suomen Kotiseutuliitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Kylät, Raittiuden ystävät, Finlands Svenska hembygdsförbund, Finlands Svenska Marthaförbund, Marttaliitto, ProAgria Keskusten Liitto ja Keskukset sekä Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ja piirikeskukset.

Kuvassa Nuorisoseurantalo Suojarinne Rutalahdessa Keski-Suomessa
Kuvaaja Villa Suhonen