Laukkosken nuorisoseurantalo on ollut kyläyhteisön sydän jo yli sadan vuoden ajan

Esittelemme syys-marraskuun aikana nuorisoseurantaloja eri puolilta Suomea. Tällä kertaa vuorossa on Laukkosken nuorisoseurantalo Uudeltamaalta.

Laukkoskella seisoo jykevä hirsitalo, joka on ollut kyläläisten kokoontumispaikka jo vuodesta 1920. Nuorisoseurantalo rakennettiin talkoovoimin ja lahjoitusten turvin. Kylän isännät päättivät vuonna 1919, että oma seuratalo on välttämätön. Rakentamista vauhditti muun muassa tohtori Hornborgin lahjoittama raha ja piirustukset sekä kyläläisten tuomat hirret ja rahasummat.

Laukkosken nuorisoseurantalon rakentajia 1919-1920.

Rakennus valmistui seuraavana vuonna ja siirtyi 1980-luvulla Laukkosken Nuorisoseuran omistukseen. Sittemmin taloa on korjattu ja uudistettu useaan otteeseen – viimeksi salin takka muurattiin uudelleen kesällä 2024.

Seurantalo on nähnyt monta vaihetta

Seurantalo on vuosikymmenten aikana palvellut monessa roolissa. Sodan aikaan tiloissa toimi jonkinlainen sairaala ja Helsingin sairaita siirrettiin evakkoon Laukkoskelle. Myöhemmin se on ollut myös Laukkosken koulun käytössä jumppasalina ja jopa väliaikaisena koulurakennuksena.

2000-luvulla talosta on tullut suosittu juhlapaikka. Siellä on vietetty häitä, syntymäpäiviä ja muita perhejuhlia, mutta myös tehty kulttuurihistoriaa. Hyvän akustiikan ansiosta salissa on äänitetty useita levyjä, ja ainutlaatuisen miljöön vuoksi talo on päätynyt useisiin elokuviin ja tv-sarjoihin.

Laukkosken nuorisoseurantalo on suosittu juhlapaikka. Kuva Juha Vääräkangas.

Toiminnan keskus

Seurantalo on edelleen aktiivinen kyläläisten käytössä. Talolla järjestetään esimerkiksi Tempoa Tenaviin -muskareita, lautapeli-iltoja alakoululaisille sekä online Latinobic -tanssitunteja. Riikkari-kuoro ja paikalliset bändit harjoittelevat siellä, ja monet yhdistykset pitävät kokouksensa seurantalon suojissa.

Talon yläkerrasta löytyy paikallisen metsästysseuran ampumapaikka ja seura harjoitteleekin siellä keväisin viikoittain ilmakiväärillä. Talvella seurantalon tunnelma on erityisen lämminhenkinen, kun sekä salin takkaa että ravintolan pönttöuunia lämmitetään puilla.

“On aika uniikkia, että taloa lämmitetään päivittäin puilla”, kertoo nuorisoseuran puheenjohtaja Mari Knuuttila.

Laukkosken Nuorisoseuran toimintaa voi seurata heidän verkkosivuiltaan. Talo sijaitsee osoitteessa Krouvarintie 20, Laukkoski.