Suomen Nuorisoseurat kutsui kolme uutta kunniajäsentä

Suomen Nuorisoseurojen valtuusto kutsui liiton kunniajäseniksi ministeri Jaakko Nummisen, maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän sekä järjestöneuvos Kauppi Virkkalan.

Järjestöneuvos Kauppi Virkkala toimi liiton hallituksen puheenjohtajan vuosina 2001-2006. Puheenjohtajakaudellaan Virkkala rakensi liiton ja piirijärjestöjen yhteistyötä sekä korosti yhteisöllisten tapahtumien merkitystä osana harrastustoimintaa. Virkkala on osallistunut koko ikänsä sekä kaustislaiseen että maakunnalliseen nuorisoseuratoimintaan Keski-Pohjanmaalla.  Puheenjohtajakautensa jälkeenkin hän on ollut tuttu hahmo järjestön valtakunnallisissa tapahtumissa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä toimi liiton valtuuston puheenjohtajana vuosina 2006-2012.  Valtuuston puheenjohtajana Leppä korosti nuorisoseurajärjestön roolia sivistysliikkeenä, joka kasvattaa nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen. Leppä oli aktiivinen toimija nuorisoseurojen organisaatiouudistustyöryhmässä, jonka työskentely aloitti historiallisen järjestöuudistuksen.  Organisaatiouudistuksen myötä nuorisoseurajärjestö on kasvanut Suomen merkittävimmäksi kulttuurisen nuorisotyön toimijaksi.  Jari Leppä on myös Koirakiven Nuorisoseuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja kesäteatterin aktiivinäyttelijä. Lisäksi Leppä toimi pitkään nuorisoseuraliikkeen oman oppilaitoksen Suomen Nuoriso-opiston hallituksen jäsenenä.

Ministeri Jaakko Numminen on pitkän linjan nuorisoseuralainen, joka teki ainutlaatuisen kulttuuriteon kirjoittamalla nuorisoseuraliikkeen historiateoksen.  Viisiosainen Yhteisön voima kuvaa monipuolisesti nuorisoseuraliikkeen yli satavuotista taivalta. Taidokkaasti kirjoitettu kirjasarja johdattaa lukijan etenkin paikallisseurojen ja aluetason toimintaan niin arjessa kuin juhlassa. Jaakko Numminen on tehnyt erittäin merkittävän uran suomalaisen koulutuksen, sivistyksen ja kulttuurin edistäjänä.  Lisäksi hän omaleimainen ja arvostettu puhuja, jonka puheista huokuu sydämen sivistys ja valtava kulttuurinen pääoma.

Liiton kunniajäseniksi voidaan kutsua järjestön toiminnassa erityisen ansioituneita henkilöitä. Kunniajäsenten kutsumisesta päättä valtuusto hallituksen esityksestä. Kaikki Nuorisoseurojen kunniajäsenet kautta aikain on listattu Nuorisoseurojen verkkosivuilla.

Lisätietoja: Antti Kalliomaa, antti.kalliomaa@nuorisoseurat.fi, 040 547 7157