Tag Archives for " kansanmusiikki "

DÄÄNS ja Näppärit ensimmäistä kertaa yhdessä syksyllä 2017 – ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 3.5.!

DÄÄNS-tanssileiri on syksyn kohokohta nuorille kansantanssijoille. Vuosittain järjestettävä leiri on tarkoitettu 12-17 -vuotiaille. Leirillä nuoret pääsevät tanssimaan ammattiopettajien johdolla. Koulutusta annetaan koko leirijoukolle sekä yhdessä että erikseen. Näppärikurssilla nuoret soittajat saavat laadukasta kansanmusiikin opetusta ja pääsevät soittamaan yhdessä. Tulevan syksyn leiri järjestetään Tampereella 29.9.–1.10.2017. Tanssiharjoittelun lisäksi tanssijat ja soittajat pääsevät toimimaan yhdessä muun muassa bodyperkussionin […]

Lue lisää

Pispalan Sottiisin pääjuhla valittiin Vuoden 2016 tanssiteoksi

Pispalan Sottiisin pääjuhla ”Riemua! – Hyppyä ja hypetystä 150-vuotta!” on valittu vuoden 2016 tanssiteoksi. Ehdotuksissa tapahtumaa kuvattiin kautta aikojen parhaaksi kansantanssin ja -musiikin spektaakkeliksi. Eri-ikäiset tanssijat kokoontuivat paikalle maan eri kolkilta ja yhdistivät ryhmissä harjoitellut tanssit saumattomaksi kokonaisuudeksi. Se oli historiallinen suurvoitto, jossa rohkeat valinnat ja yhteistyö superosaajien kesken sai aikaan huikean lopputuloksen. Riemua! -teosta […]

Lue lisää

Tule keskustelemaan kansainvälisestä ryhmävaihdosta Folklandian messuille!

Värikäs kansantanssiryhmä lavalla Europeadessa 2015.

Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK) on tavattavissa Folklandian messuilla lauantaina 14.1. klo 10-13. Mikäli ryhmälläsi on haaveissa päästä esiintymään kansainväliselle festivaalille tai ehkä kiinnostusta isännöidä kansainvälistä ryhmää Suomessa, kannattaa tulla hakemaan lisätietoa kansainvälisestä vaihdosta KEK:n esittelypisteelle. Kansainvälisestä ryhmävaihdosta vastaa Suomessa Riia Niemelä ja hän on tavattavissa pisteellä klo 11-12. Lisätiedot riia.niemela(a)nuorisoseurat.fi, 044 744 3939

Lue lisää

Euroopan suurin kansanperinnetapahtuma Europeade Turkuun 2017

Värikäs kansantanssiryhmä lavalla Europeadessa 2015.

Europeade on Euroopan suurin kansanperinnetapahtuma, joka vuonna 2017 saadaan ensimmäistä kertaa Suomeen. Isäntäkaupunkina toimii Turku, joka vastaanottaa 26.–30.7.2017 lähes 5000 kansanmusiikin ja kansantanssin harrastajaa sekä kymmeniä tuhansia katsojia. Europeade on taiteen ja kulttuurin kohtauspaikka, jossa juhlitaan avointa ja monikulttuurista Eurooppaa. Tapahtuman aikana kansallispukuiset musiikki- ja tanssiryhmät kymmenistä eri maista tekevät tunnetuksi osaamistaan. Näytöksiä, konsertteja ja […]

Lue lisää