Tanssimyllykatselmuksen tulokset ja palaute


​TANSSIMYLLY 2017 RAATIEN YLEISPALAUTE

Vuoden 2017 valtakunnallinen Suomen Nuorisoseurojen kansantanssikatselmus Tanssimylly järjestettiin 31.3.-2.4. Sorin Sirkuksella Tampereella. Tanssimyllyssä nähtiin yhteensä 29 ryhmää, joista 16 osallistui yleiseen sarjaan, kuusi 15-20-vuotiaiden, kolme yli 35-vuotiaiden, kolme yli 55-vuotiaiden ja yksi Riemua! -sarjaan. Raadit olivat vaikuttuneita näkemästään korkeasta kansantanssin tasosta. Esiintyjien ja yleisön vuorovaikutus oli ennennäkemätöntä. Tapahtuma oli ylisukupolvinen sosiaalinen kokemus. Arviointiraadit kiittävät kaikkia tapahtumaan osallistuneita tanssijoita, muusikoita, tekniikasta, ohjaajia ja Tanssimyllyn järjestäjiä onnistuneesta tapahtumasta. Teknisen tuotannon sujuvuus tapahtumatuotannossa oli ensiluokkaista. Vastaavia tilaisuuksia, joissa korkeatasoisia kansantanssiesityksiä nähdään laajasti, tulisi viedä suuren yleisön eteen ympäri Suomea .

15-20vuotiaat, yli 35 -vuotiaat, yli 55-vuotiaat ja Riemua! –sarja


15–20 -Tällä kertaa esityksissä oli paljon vaihtelua. Sarjoissa nähtiin monipuolisia esityksiä, jotka olivat rakennettu eri tavoin. Yhtäältä nähtiin esityksiä, jotka liittyivät vahvasti perinteisen omaiseen kansantanssiin ja toisaalta tarinallisia, käsikirjoitettuja teoksia. Tanssitekninen kehitys on tehnyt sen, että tanssiin uskalletaan luottaa ja vaatteilla ja rekvisiitalla kikkailu on vähentynyt. Tanssijat luottavat omaan tekemiseensä tällä hetkellä hyvin. Musiikkiryhmien kohdalla tämä vaatii vielä keskittymistä ja huomiota. Yleisesti voi sanoa, että ennakkoon tehty työmäärä korreloi suoraan lavalla nähtävään preesensiin. Sarjojen esityksistä näkyi, että niitä on harjoiteltu ja ollaan tehty töitä esityksen eteen. Enää ei tarvitse huolehtia siitä, että lavalle tuotaisiin keskeneräisiä esityksiä. Seuraava vaihe on se, että yksilöt ottavat lisää vastuuta oman tanssijuutensa kehittämisessä. Kehonhuolto ja lihaskunnon harjoitteleminen parantaa tanssin laatua ja ehkäisee vammoja. Muusikoiden puolestaan täytyisi keskittyä enemmän yhdessäsoittoon sekä yhteispeliin tanssijoiden kaassa.



​Arviointiraadit

Yleisen sarjan raadissa olivat Jukka Saari, Liina Siimes ja Silja Palomäki, sihteerinään Outi Markkula. 15–20 -vuotiaiden ikäsarjan sekä yli 35-vuotiaiden, yli 55-vuotiaiden ja Riemua!- sarjan raadin muodostivat Petri Hoppu, Katariina Hiukka ja Hannu Kella sihteerinään Inka Somerla. Lisätietoa yleispalautteesta ja tuloksista tapahtuman jälkeen saa: riia.niemela@nuorisoseurat.fi

TULOKSET


Riemua! -sarja


Alku. Kunniamaininta rohkeudesta, ennakkoluulottomuudesta ja heittäytymisestä.


15-20-vuotiaat


Kuohu: taitosarja. Laulu on teidän ase.


Matit ja Maijat: taitoplus-sarja. Vahva tanssiteatterillinen ilmaisu.


Juniori-Ottoset: taitoplus-sarja. Kokonaisvaltaisesti kehoaan käyttävä kaunis ryhmä.


Kimurantti: mestaruussarja. Taitavasti esiintyjiensä tulkitsema teos, jossa eri osa-alueet yhdessä muodostivat lopputulokseksi enemmän kuin osiensa summan.


Motoran Kipakat: valiosarja. Taitava ja kunnianhimoinen nuorta energiaa pursuava ryhmä.


Siepakat Juniorit: valiosarja. Vahvoista juurista ponnistavaa osaamisen iloa.


Yli 35-vuotiaat


Jutaraito/Koparat: perussarja. Paikallisen perinteen voimaan luottava.


Fossiilit: taitoplus-sarja. Juureva esitys, jossa musiikki ja tanssi ovat kuin samasta puusta veistetty.


Riijarit: valioplus-sarja. Ryhmä, joka tuo elämänkokemuksensa lavalle vahvan ilmaisun ja tanssitekniikan kautta.


Yli 55-vuotiaat


Tosi-Isot: taitosarja. Yhdessä tekemisen riemu, joka vetää yleisön mukaansa.


Kärri: mestaruussarja. Vahva ryhmä, jolla on oma vakuuttava tyylinsä.


Pirttiset: valiosarja. Konstailematon, yhteen hitsautunut ryhmä.


Yleinen sarja


Roigu: valiosarja. Hauskaa leikkimielisyyttä.


Rutistus: taitoplus-sarja. Kaunista parin huomioimista.


Juntu: valiosarja. Hyvää jamitusta.


Koplaus: taitosarja. Levollista olemista ja tekemistä. Kunniamaininta: iloinen yllätys yleisessä sarjassa.


Katrilli: mestaruussarja. Kokonaisvaltaista kehonkäyttöä.


Särmä: taitoplus. Raikas lähestymistapa. Kunniamaininta dramaturgiasta.


Siepakat: mestaruussarja. Yhtenäistä, energista tanssimista.


Motoran Pelmakat: mestaruussarja. Valittu tyylilaji kantoi läpi esityksen.


Kirjavat: valioplus-sarja. Napakkaa, vauhdikasta, lennokasta tanssia.


Ottoset: valioplus-sarja. Kauniit kädet kehon jatkeena.


Motoran Livakat. valiosarja. Poikkeuksellista herkkyyden ja haurauden ilmentämistä.


Polokkarit mestaruussarja. Vahvojen tunteiden herättäjä


Vinkkarit taitosarja. Pienillä eleillä kerrottiin isoja asioita.


Elokset: taitosarja. Ryhmälle sopiva ohjelmakokonaisuus.


Flikat: taitoplus -sarja. Iloa ja energiaa.


Sorokoska: valioplus-sarja. Ihanan hullu sirkusseurue.


Kunniamaininnat:


Siepakat: Kunniamaininta vuosia jatkuneesta määrätietoisesta työstä sekä näkyvistä ja ennen kaikkea kuuluvista panostuksista musiikkiryhmien toiminnan kehittämiseen


Kimurantti: Kunniamaininta soololauludueton tulkinnasta ja heittäytymisestä sekä musiikin tanssillisista sovituksista.


Koplaus: Iloinen yllätys yleisessä sarjassa.


Särmä: Kunniamaininta dramaturgiasta.