Tag Archives for " tanssimylly "

Tanssimylly pyörii Tampereella!

Nuorisoseurojen joka toinen vuosi järjestämä kansantanssikatselmus Tanssimylly pyörii Tampereella Sorin Sirkuksella 12.-14.4.Tanssitapahtuma viihdyttää, kiihdyttää, kääntää ja kieputtaa sekä osallistujia että yleisöä. Tällä kertaa mukaan on ilmoittautunut yli 500 tanssijaa 39 eri ryhmästä ympäri Suomen, Turusta Sodankylään.  Kaikki tanssiryhmät saavat palautteen omasta osaamisestaan ja taitotasostaan. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota ryhmien tanssilliseen tasoon, ohjelmakokonaisuuteen ja musiikkiin. Katselmus-sarjat ovat: mestaruussarja, valioplus-sarja, valiosarja, taitoplus-sarja,taito-sarja ja perussarja neljässä eri […]

Lue lisää

Vielä ehdit varata paikkasi Tanssimylly 2019 -tapahtumaan!

Yli 15-vuotiaiden kansantanssikatselmus Tanssimylly kokoaa mielenkiintoisen kattauksen suomalaisia kansantanssiryhmiä 12.-14.4.2019 Sorin Sirkukseen. Mukaan tapahtumaan ja tunnelmiin pääset myös katsojana. Esiintyjiä on tänä vuonna ennätysmäärä, kaiken kaikkiaan 39, erilaista kansantanssi – ja musiikkiryhmää. Tänä vuonna panostetaan laadukkaiden konserttien lisäksi myös yleisön mahdollisuuteen keskustella esityksistä heränneistä ajatuksista yhdessä asiantuntevien moderaattoreiden johdolla.  Luvassa on takuulla viikonloppu täynnä upeita […]

Lue lisää

Tanssimyllykatselmuksen tulokset ja palaute

​TANSSIMYLLY 2017 RAATIEN YLEISPALAUTEVuoden 2017 valtakunnallinen Suomen Nuorisoseurojen kansantanssikatselmus Tanssimylly järjestettiin 31.3.-2.4. Sorin Sirkuksella Tampereella. Tanssimyllyssä nähtiin yhteensä 29 ryhmää, joista 16 osallistui yleiseen sarjaan, kuusi 15-20-vuotiaiden, kolme yli 35-vuotiaiden, kolme yli 55-vuotiaiden ja yksi Riemua! -sarjaan. Raadit olivat vaikuttuneita näkemästään korkeasta kansantanssin tasosta. Esiintyjien ja yleisön vuorovaikutus oli ennennäkemätöntä. Tapahtuma oli ylisukupolvinen sosiaalinen kokemus. […]

Lue lisää

Tanssimyllyn esiintyjät ja arviointiraadit ovat nyt julki

30 mahtavaa, erilaista ja eri-ikäisistä tanssijoista ja muusikoista koostuvaa ryhmää nähdään tämän kevään Tanssimyllyssä 31.3.-2.4. Sorin Sirkuksessa Tampereella! Tutustu esiintyviin ryhmiin Tanssimyllyn sivulla. Tanssimyllyssä kansantanssiryhmät esiintyvät, saavat palautetta tanssin ja musiikin ammattilaisista koostuvalta arviointiraadilta ja pääsevät mukaan kevään kuumimpiin geimeihin. Tanssimyllyn yleisen sarjan raadissa nähdään tänä vuonna Liina Siimes, Jukka Saari ja Silja Palomäki. Riemua!-sarjan, […]

Lue lisää

Riemulla ei ole rajaa Tanssimyllyssä

Tanssimylly kokoaa taas  kansantanssiryhmät 31.3-2.4.2017 Sorin Sirkukselle Tampereelle.  Katselmukseen osallistutaan neljässä eri ikäsarjassa: 15-20-vuotiaat, yleinen sarja, yli 35-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat. Ikäsarjojen lisäksi katselmuksessa on uusi Riemua! – sarja, joka kutsuu mukaan kaikki sellaiset ryhmät, jotka eivät ole aiemmin kokeneet mitään katselmuksen sarjaa omakseen. Riemua!-sarjassa ei ole ikärajoituksia ja ryhmän koko on vapaa. Sarjaan osallistuvien […]

Lue lisää

Tanssimylly 2015 yleispalautteet

Tamperereella järjestetty valtakunnallinen kansantanssikatselmus Tanssimylly päättyi riehakkaisiin tunnelmiin, kun luokittelutulokset julkistettiin viikonlopun päätteeksi Sorin Sirkuksella. Tanssimyllyssä on neljä ikäryhmää: 15-20-vuotiaat, yleinen sarja, yli 35-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat. Ryhmät luokitellaan esitystensä perusteella mestaruus-, valioplus-, valio-, taitoplus-, taito- tai perussarjaan. TANSSIMYLLY 2015 RAATIEN YLEISPALAUTE Vuoden 2015 valtakunnallinen kansantanssikatselmus, Tanssimylly, osoitti jälleen, että kansantanssissa on tilaa kaikille. Molemmat […]

Lue lisää

Tanssimylly 2015 tulokset

Tanssinmyllyn 2015 esiintyjät esiintymisjärjestyksessä. Esiintyjästä mainittu ryhmän nimi, teoksen nimi, ohjaaja, koreografi, taustayhteisö, sarja, lyhyt kuvaus, sekä luokitus. SOROKOSKA: Maarian tytöt. Ohj.: Jyrki Lahtinen; kor.: Jouni Prittinen Sorokoska; yleinen sarja; Valioplus-sarja Sorokoska, kuva teoksesta Maarian tytöt. Sorokoska  on  tamperelainen  ryhmä,  joka  yhdistää  persoonallisella  tavalla  tanssia, musiikkia  ja  teatteria.  Ryhmä  käyttää  säännöllisesti  vierailevia  koreografeja  sekä  säveltäjiä  ja  […]

Lue lisää