30 tanssijaa kisasi tikkuristin Suomen mestaruudesta – uusi mestari on Patrik Porvoosta

Tikkuristin SM-kilpailut kisattiin Folklandialla lauantaina 14.1.2017. Täpötäysi Ocean Club osoitti innostuneena suosiotaan musiikin tahdin jatkuvasti nopeutuessa. Yksi toisensa jälkeen kisaajat tippuivat, kun sekosivat askeleissa tai astuivat tikkujen päälle. Voittajaksi selviytyi Patrik Meling Porvoosta. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat Jessica Westerholm Kirkkonummelta ja Sampo Pöyri Tuusulasta.

Tuomareina toimivat Katarina Westerholm, Lennu Yläneva, Milla Korja, Petri Hoppu, Salla Korja-Paloniemi, Pia Pyykkinen ja Erja Askolin.

Mikä kumman tikkuristi?

Tikkuristissä nimensä mukaisesti tanssitaan kahden plus-merkin muotoon laitetun ristin ympärillä, astuen aina tiettyyn neljännekseen tietyssä järjestyksessä musiikin jatkuvasti nopeutuessa. Katso youtubesta tikkuristin ohjeet ja kokeile itse!