Inclusion is On -hankkeen uunituoreilla materiaaleilla saavutettavampaa harrastustoimintaa

Sosiaalista osallisuutta ja saavutettavuutta nuorten vapaa-ajan toiminnassa edistävä Erasmus+ -rahoitteinen Inclusion is On -hanke päättyy kesällä. Nuorisoseurat on ollut yksi kumppaniorganisaatioista Nuorten Akatemian hallinnoimassa hankkeessa. Nuorisotyöntekijöille, ohjaajille sekä muille nuorten vapaa-ajan toiminnan parissa työskenteleville tai vapaaehtoisille suunnatut materiaalit on nyt julkaistu! 

Tiesitkö, että köyhyys- ja syrjäytymisriski koskettaa noin kolmasosaa eurooppalaisista nuorista?  

Vapaa-ajan harrastukset ovat paitsi tärkeässä osassa nuorten elämää, myös keskeisessä roolissa nuorten henkilökohtaisessa kasvussa, luovuuden kehittymisessä ja sosiaalisten yhteyksien luomisessa. Osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden kannalta kaikenlaisille nuorille tulisi tarjota mahdollisuus osallistua erilaisiin, heidän mielenkiinnon kohteidensa mukaisiin vapaa-ajan aktiviteetteihin. 

Näiden teemojen parissa toimineen Inclusion is On -hankkeen kansainvälinen päätösseminaari järjestettiin Firenzessä, Italiassa, tammikuussa 2024. Suomen päätöstilaisuus järjestettiin huhtikuussa Nuori2024-messuilla Tampereella. Seminaarissa esiteltiin hankkeen työkalupakin materiaaleja ja innovaatiomallia sekä innostettiin osallistujia oman toiminnan kehittämiseen entistä yhdenvertaisemmaksi ja saavutettavammaksi. Projekti oli myös näyttävästi esillä Nuori2024 -messuosastolla, jossa oli mahdollisuus tutustua hankkeen materiaaleihin, kuten uuteen The Doors are open for everyone -yhdenvertaisuusoppaaseen

Tutustu materiaaleihin  

Toiminnan aikana on kerätty hyviä käytäntöjä ja tuotettu menetelmiä yhdenvertaisemman ja avoimemman vapaa-ajan toiminnan kehittämiseksi. Nyt kaikki julkaisut ovat vapaasti saatavilla kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle ja osiltaan sovellettavissa muihinkin aiheisiin. 

  • Englanninkielinen työkalupakki on kokoelma hankkeen aikana koottuja tai kehitettyjä hyviä käytäntöjä, menetelmiä, työkaluja ja muita vinkkejä sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi.  
  • Nuorisotyötekijöiden koulutusmalli tukee työkalupaketin sisältöjen omaksumista ja käyttöönottoa: mallin avulla kuka tahansa voi järjestää oman koulutuksen työkalupaketin pääsisällöistä. Koulutusmalli on saatavilla useilla kielillä, myös suomeksi.  
  • Innovaatiomalli on menetelmäkokonaisuus, joka tarjoaa systemaattisen lähestymistavan ongelmanratkaisuun. Mallin avulla kuka tahansa voi luoda omia työkaluja sosiaalisen osallisuuden ja saavuttavuuden edistämiseksi. Innovaatiomalli on saatavilla useilla kielillä, myös suomeksi.  

Kaikki hankkeen materiaalit ja kieliversiot löytyvät koostetusti Nuorten Akatemian kotisivuilta.

Hankkeen tunnelmiin pääset kurkkaamaan myös kuvapankissamme Hankkeet projektit ja kampanjat (kuvat.fi) 

Julkaistulla uunituoreella YouTube videolla pääset kurkkaamaan hankkeen tuloksiin nuorisotyöntekijöille kehitetyn koulutuswebinaarin kautta. 

Euroopan unionin rahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tämän tekstin laatijoiden näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) kantaa. Euroopan unioni ja EACEA eivät ole vastuussa niistä.