Tanssirallin arviointiraati esittäytyy

Tanssiralli pärähtää käyntiin lauantaina 21.4. Pohjankartanossa Oulussa ja jatkuu 28.-29.4. Felix Krohn -salissa Lahdessa. Nyt on aika esitellä Tanssirallin raadit. Tapahtumissa toimii kaksi raatia, joista raati 1 arvioi Kultahippu-sarjaan ja 10-vuotiaat ja nuoremmat -sarjaan osallistuvat ryhmät ja raati 2 13-vuotiaat ja nuoremmat -sarjaan ja 16-vuotiaat ja nuoremmat sarjaan osallistuvat ryhmät. Arviointityöstä vastaavat Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajalinjan opettajat ja opiskelijat yhdessä. Tutustu raatilaisiin ja lue heidän terveiset Tanssiralliin osallistuville ryhmille.

RAATI 1

Niina Susan Vahtola:

“Olen oululainen tanssin- ja pedagogiikan opettaja. Tanssissa ja elämässä minulle on tärkeintä vuorovaikutus, ihmettely ja oppiminen.  Erilaisissa katselmuksissa olen saanut pitkään olla kehittämässä kansantanssia sekä arviointiraadeissa että taustavaikuttajana. Oamkin tanssinopettajakoulutuksessa saan seurata opettajan vinkkelistä upeiden tanssialan osaajien kehittymistä omanlaisikseen tanssialan monitoimijoiksi, joista olen emon lailla pakahduttavan ylpeä.

Tanssirallilta odotan upeita esityksiä, ihania persoonia, vahvaa eläytymistä ja yhdessä tekemisen riemua. Jos entiset merkit pitävät paikkansa, liikutuksen kyyneliltä tuskin selviän tänäkään vuonna. Ja se on hyvä se.”

(Kuva: Raija Ainasoja)

Siina Toimela:

“Hei! Olen Siina Toimela. Opetan tällä hetkellä kansantanssia Sodankylässä Jutaringissä. Lisäksi teen taiteellista työtä Kipuna

Kollektiivissa, jossa toimii kansantanssin ammattilaisia ja ammattiin opiskelevia ympäri Suomen. Olen myös musiikkipedagogi ammatiltani ja arvioin tanssin lisäksi elävää musiikkia Tanssirallissa.

Kiva nähdä kaikki Tanssirallissa! Pitäkää hauskaa lavalla ja nauttikaa esityksistä :)”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Kuva: Essi Pulju)

Elias Martikainen:

“Hei. Olen 28 vuotias tanssinopettajaopiskelija kotoisin Rovaniemeltä. Nykyisin opetan kansantanssia Helsingissä Karjalan Nuorissa sekä Hollolassa Mateissa ja Maijoissa. Tanssiharrastuksen aloitin viisi vuotiaana baletissa, josta kilpatanssien kautta siirryin kansantanssin pariin yhdeksän vuotiaana. Oppini olen saanut Rovaniemellä Rimpparemmissä ja myöhemmin Siepakoissa Tommi Semerin opetuksessa.

Kansantanssissa pidän yhteisöstä ja yhdessä tekemisestä. Haluankin muistuttaa kaikkia ryhmiä, että tärkeintä on pitää hauskaa ja nauttia yhdessä tanssimisesta! Jokaiselle ryhmälle toivotankin menestystä Tanssiralli-tapahtumiin ja odotan innolla näkeväni kaikkien ryhmien esitykset!”

(Kuva: Maritta Laesmaa)

Timo Salonen (sihteeri, Oulun Tanssiralli):

“Mie oon Timo, 22-vuotias tanssinopettajaopiskelija. Tanssin aloitin täyttäessäni 11, Nuorisoseura Motoran Pelmakoissa, jossa tanssin edelleenkin. Olen siis Joensuun kasvatti ja henkisesti ikuinen pohjois-karjalainen, vaikka Oulussa nyt asustelenkin. Luokitteluihin ja katselmuksiin on tullut osallistuttua niin useaan otteeseen, etten pysy itsekään enää laskuissa mukana.”

Terveiset ryhmille:

Pistäkää puhelimet syrjään, vetäkää tanhutossut jalkaan ja nauttikaa täysillä Tanssirallista! Kannustakaa toisianne ja vetäkää huippukeikka. Kaikista tärkeimpänä kuitenkin – muistakaa pitää hauskaa!”

(Kuva: Timo Salonen)

Maiju Laurila (sihteeri, Lahden Tanssiralli):

“Olen musiikkipedagogi (amk) ja filosofian maisteri (musiikkikasvatus) ja opiskelen kansantanssin opettajaksi. Tanssirallissa toivon näkeväni aitoa musiikin ja tanssin yhteyttä sekä erityisesti tanssin riemua! Odotan innolla esityksiä ja toivon kaikille yhteisöllistä ja riemukasta viikonloppua hyvässä seurassa!”

(Kuva: Maiju Laurila)

RAATI 2

Petri Kauppinen (Oulun Tanssiralli):

“Olen tanssinopettaja Petri Kauppinen ja opetan päätyönäni tanssinopettajia Oulun ammattikorkeakoulussa. Opetustyön lisäksi valmistan tansseja ympäri ämpäri eli toimin koreografina erilaisille ryhmille. Tykkään kirjoittaa tanssista ja laatia käsikirjoituksia sekä haluan edistää kaikkia sellaisia toimia, jotka tekevät tanssin ilon kokemukset mahdolliseksi mahdollisimman monelle ihmiselle maailmassa. Tykkään hypystä ja polkka on taas pitkästä aikaa suosikkitanssini.

Olen ollut aiemminkin Tanssirallin raadissa ja nautin tästä roolista erityisen paljon. Minusta on tärkeää nähdä reippaita ja iloisia lapsia, jotka esiintyvät sydän sykkyrällä ja sukat rullalla.”

(Kuva: Petri Kauppinen)

Petri Hoppu (Lahden Tanssiralli):

“Toimin kulttuurialan yliopettajana Oulun ammattikorkeakoulussa ja tanssintutkimuksen dosenttina Tampereen yliopistossa. Kansantanssi on ollut kiinteä osa elämääni lähes neljänkymmenen vuoden ajan. Kaikille Tanssirallin osallistujille haluan toivottaa hurjasti tsemppiä ja iloista mieltä. ”Ei meitä surulla ruokita, vaan se on ilo, joka elättelee!”

(Kuva: Marika Raitanen)

Anni Koponen: 

“Olen alunperin Haapavedeltä kotoisin oleva nykytanssija ja olen täysillä tanhuun hurahtanut tanssijan opinnoistani lähtien. Opiskelen nyt neljättä vuotta tanssinopettajaksi Oulussa.

Terveiset tanssijoille: Hymyile ja koko maailma hymyilee kanssasi!”

(Kuva: Anni Koponen)

Eetu Laitinen:

“Meikä on Eetu Laitinen ja olen neljännen vuoden tanssinopettajaopiskelija Oulun ammattikorkeakoulussa. Tällä hetkellä vaikutan tanssinopettajana Jyväskylän suunnalla. Meikä innolla odottaa kaikkea mitä olette katselmuksiin tuomassa! Kovan harjoittelunne tulokset pääsevät viimein tositoimiin ja uskon näkeväni kaikkea mahtavaa tulevien päivien aikana!  Ralleissa tavataan!”

(Kuva: Paula Kettu)

Elena Vuoksiola (sihteeri):

“Olen oululainen tanssinopettaja Elena Vuoksiola ja työskentelen freelancerina monipuolisesti tanssin ja teatterin parissa. Tänä keväänä olen muun muassa valmistautunut käsikirjoittamani ja ohjaamani kansantanssin suurproduktion, Owla ja kadonnut walkia, ensi-iltaan yhdessä 90 oululaisen kansantanssin harrastajan ja ammattilaisen kanssa.

Tanssirallissa työskentelen raadin 2 sihteerinä. Toivon, että Tanssirallissa pääsisimme kaikki niin näyttämöllä kuin yleisössä nauttimaan yhdessä omista ja toistemme onnistumisista!”

(Kuva: Jarmo Ollila)