Blog

  • Kulttuurin harrastaminen vähentää yksinäisyyttä ja lisää oppimisen iloa kaikissa ikäryhmissä

    Kulttuurin harrastaminen vähentää yksinäisyyttä ja lisää oppimisen iloa kaikissa ikäryhmissä

    Toista kertaa tehty Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset (KULHA) -selvitys vahvistaa käsitystä siitä, että kulttuuriharrastamisella on merkittäviä vaikutuksia hyvinvointiin. Selvityksen toteuttivat Opintokeskus Kansalaisfoorumi ja Taiteen perusopetusliitto (TPO-liitto) yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa. Selvityksiin vastasi yhteensä lähes 3500 eri-ikäistä kulttuurinharrastajaa.

    Yksinäisyys on valtava yhteiskunnallinen ongelma, joka koskettaa kaikenikäisiä suomalaisia. KULHA-selvitysten mukaan haasteeseen voidaan vastata kulttuurin harrastamisella. Jopa 98 % Kansalaisfoorumin kyselyyn vastanneista ilmoitti saaneensa uusia kavereita harrastuksen myötä. TPO-liiton vastaajista 97 % koki saavansa myös arvostusta harrastustoiminnassaan. Vastaava luku oli Kansalaisfoorumin vastaajissa lähes 94 %. ”Teatterin harrastaminen on voimaannuttavaa. — Saa kokea olevansa täysin hyväksytty sellaisena kuin on ja saa kokea elämää tunteineen erilaisten ihmisten kanssa.” 

    Kulttuuriharrastaminen vahvistaa selvityksen mukaan selvästi myös oppimismyönteisyyttä ja lisää oppimisen nälkää. TPO-liiton yli 98 % ja Kansalaisfoorumin vastaajista 97 % koki oppimisen iloa. Kansalaisfoorumin vastaajista 97 % koki harrastuksen lisänneen halua oppia lisää. TPO-liitossa vastaavaa koki 98 %. ”Olen oppinut ja kehittynyt hyvin monissa taidoissa. Erityisesti rohkeuteni ja itsevarmuuteni on kasvanut.”

    Järjestöissä ja taiteen perusopetuksessa lähes 250 000 eri-ikäistä ihmistä eri puolilla Suomea tanssii, musisoi ja harrastaa visuaalisia taiteita, sanataidetta, teatteria ja sirkusta yhdessä. Kansalaisfoorumi teki selvityksen yhdessä Suomen Harrastajateatteriliitto ry:n, Suomen Kansanmusiikkiliitto ry:n, Suomen Nuorisoseurat ry:n ja Nuori Kulttuurin, Suomen Nuorisosirkusliitto ry:n sekä Suomen Puhallinorkesteriliitto ry:n kanssa.

    Taiteen perusopetusliiton kumppaneina selvityksessä olivat jäsenjärjestöt Esittävien taiteiden oppilaitosten liitto ETOL ry, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, Kuvataidekoulujen liitto ry, Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry, Suomen sanataideopetuksen seura ry ja Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry.

    Lisätietoja

    Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys ja mittaristo

    Hanna Pulkkinen, Kansalaisfoorumi
    hanna.pulkkinen@kansalaisfoorumi.fi, puh. 040 738 9885

    Viivi Seirala, Taiteen perusopetusliitto
    viivi.seirala@artsedu.fi, puh. 045 310 7702

  • Nuori Kulttuuri Festivaali 2025 tuo nuoret taiteen harrastajat seitsemään kaupunkiin

    Nuori Kulttuuri Festivaali 2025 tuo nuoret taiteen harrastajat seitsemään kaupunkiin

    Nuori Kulttuuri Festivaali 2025 on valtakunnallinen nuorten taidefestivaali, joka tuo yhteen nuoria taideharrastajia eri puolilta Suomea. Tapahtuma järjestetään seitsemässä eri kaupungissa keväällä 2025: Äänekoski 12.4., Oulu 23.4., Kaarina 10.5., Tornio 10.5., Kokkola 16.5., Kuopio 17.5. ja Savonlinna 17.5. Vuoden 2025 Nuori Kulttuuri LIVE lähetetään Äänekosken Painotalolta.

    Nuori Kulttuuri Festivaali pähkinänkuoressa:

    1. Festivaalikaupungit: Jokainen kaupunki järjestää omaan kaupunkiinsa sopivan kokonaisuuden nuorten harrastajien taiteen eri osa-alueilta. Kaupunkien festivaalit järjestetään 12.4.–17.5. välisenä aikana ja tapahtumasisällöt varmistuvat edeltävän syksyn aikana. Luvassa on kirjava kattaus nuorten harrastajataiteilijoiden teoksia monesta eri taiteenlajista.
    2. Nuori Kulttuuri LIVE-lähetys: Viihdyttävässä Nuori Kulttuuri -vuoden huipentumassa la 17.5. nähdään nuorten esittävän taiteen teoksia Äänekosken Painotalolta. LIVE:ssä palkitaan ansioituneita tekijöitä kulttuurisen nuorisotyön saralla ja siellä ratkeaa myös vuoden 2025 Digistagen suosituin esitys, jonka yleisö on äänestänyt.

    – Festivaalikaupunkien tapahtumat heijastavat hienosti suomalaisen taidekentän moninaisuutta nimenomaan nuorten näkökulmasta, kertoo Suomen Nuorisoseurojen tapahtumien vastuualajohtaja Pasi Saarinen.

    Vuodesta 2025 alkaen Nuori Kulttuurin tapahtumat kulkevat vuosittain nimellä Nuori Kulttuuri Festivaali. Vuosina 2020–2024 tapahtuman nimi on ollut vaihtuva. Toistuvalla tapahtuman nimellä on haluttu selkeyttää tapahtumien viestintää ja lisätä tunnettuutta yhden nimen alla. Festivaalin sisällöt vaihtuvat vuosittain ja tapahtuma jatkuu monitaiteisena myös tulevaisuudessa.

    – Olemme Nuori Kulttuurilla tehneet usean vuoden ajan kehitystyötä, joka on vienyt toimintaa kohti tulevaisuutta. Tulevan kauden osalta näyttää siltä, että joukkoistettu nuorisolähtöinen tapahtumatuotanto, joka ei pelkää monitaiteisuutta, digitaalisuutta eikä kansainvälisyyttä, konkretisoituu kaikkien aikojen monitaidefestivaaliksi, jatkaa Saarinen.

    Nuori Kulttuuri -toiminta on taiteen ja kulttuurin voimin tehtävää nuorisotyötä, jota hallinnoi Suomen Nuorisoseurat.

  • Kouta 2024 -harrastajateatterikatselmus ja tapahtuma ”Ylypiästi yhenlainen!” 25.-27.10. Kittilässä

    Kouta 2024 -harrastajateatterikatselmus ja tapahtuma ”Ylypiästi yhenlainen!” 25.-27.10. Kittilässä

    Kouta on pohjoisen harrastajateatteriväen ja teatterista kiinnostuneiden oma tapahtumakonsepti,
    jota on järjestetty eri puolilla Lappia vuodesta 2018. Mukana esiintymässä ja kouluttautumassa on
    ollut niin pitkän linjan teatteriharrastajia kuin ensiaskeleitaan estradeilla ottavia.

    Tänä vuonna Kouta kutsuu Kittilään 25.-27.10. tapahtumaviikonloppuun, jonka teemana on “Ylypiästi yhenlainen”. Teeman mukaisesti Kouta kannustaa terveeseen hyvään itsetuntoon ja ylpeyteen niin yksittäisiä teatteriharrastajia kuin monenkirjavia harrastajateatteriryhmiä. Tärkeässä osassa on yhdenvertaisuus ja kyky nostaa hattua niin itselle kuin toinen toistemme tekemisille.

    Tämän vuoden pääjärjestäjinä toimivat Suomen Harrastajateatteriliitto, Sivistysliitto Kansalaisfoorumi, Suomen Nuorisoseurat, Kittilän kulttuuritoimi sekä paikallinen harrastajateatteriyhdistys Kittilän Teatteri ry.

    Ohjelmassa on tänä vuonna mukana sekä harrastajateattereiden esityskatselmus että koulutusta ja muuta spesiaalia oheisohjelmaa. Mukaan voi tulla joko omalla esityksellä tai nauttimaan ohjelma-annista ja koulutuksesta. Tapahtumaviikonlopun kruunaa jälleen Koutan vuosittain lappilaiselle harrastajateatteriteolle myöntämä nimikkostipendi.

    Harrastajateatteriryhmät voivat hakea esityksillään mukaan Koutakatselmukseen sähköisellä
    hakemuksella
    . Haku katselmukseen on avoinna 25.9. saakka ja mukaan mahtuu hakemusten perusteella 5-8 esitystä. Suositeltava enimmäiskesto esitykselle on 2 tuntia väliaikoineen. Mukaan toivotaan rohkeasti niin perinteisiä näytelmiä kuin monimuotoisia esityksiä.

    Osallistumismaksu 50€/hlö kattaa pääsyn katselmusesityksiin ja koulutustyöpajoihin sekä oheisohjelmaan. Passeja tapahtumaan ja koulutuksiin myydään lähempänä tapahtumaa. Viikonlopun festareilla ryhmät saavat Koutaraadin kannustavan ja rakentavan palautteen esityksistään, tutustuvat paikalliseen teatteritoimintaan, näkevät toistensa esityksiä, virkistäytyvät ja oppivat uutta rakkaan teatteriharrastuksen parissa sekä tietenkin tutustuvat muihin teatteriharrastajiin.

    Koutaan odotetaan jälleen teatterin ystäviä ympäri pohjoista Suomea, ja tapahtuma tuo taatusti vipinää Kittilän raiteille. Ohjelma tarkentuu myöhemmin.

    Lisätiedot

    Anne Niskanen
    Kouta tapahtumatuottaja, Suomen Harrastajateatteriliitto
    koutatapahtuma@gmail.com

  • Viimeinen viikko ilmoittautua Nuorisoseurakokoukseen

    Viimeinen viikko ilmoittautua Nuorisoseurakokoukseen

    Ilmoittautuminen Suomen Nuorisoseurojen tärkeimpään tapahtumaan Nuorisoseurakokoukseen päättyy tämän viikon sunnuntaina 15.9. Joka kolmas vuosi järjestettävä Nuorisoseurakokous pidetään 4.–6.10. hybridinä Allianssi –talolla Helsingissä ja etänä Teamsin välityksellä.

    Kokousedustajana keskelle päätöksentekoa

    Nuorisoseurakokouksessa tehdään järjestön tärkeimmät päätökset, jotka vaikuttavat jokaiseen nuorisoseuralaiseen.

    Kokouksessa valitaan uusi valtuusto ja päätetään kolmivuotisohjelmasta vuosille 2025–2027, jossa linjataan tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla nuorisoseuroja johdetaan tulevina vuosina. Ehdotukseen uudesta kolmivuotisohjelmasta voi tutustua jo etukäteen: Mahdollisuuksien Nuorisoseura (pdf)

    Kokouksessa käsitellään myös nuorisoseuroilta tulleita aloitteita, jotka voivat johtaa esimerkiksi järjestön toimintatapojen uudistamiseen tai luoda uutta toimintaa.

    Uusia ideoita ja yhteisiä illanviettoja

    Nuorisoseurakokouksen oheisohjelma tarjoaa mahdollisuuden oman seuran toiminnan kehittämiseen, kun Allianssi-talolle rakentuu lauantaiaamupäivänä ideatori. Ideatorilla Nuorisoseurojen työntekijät, Nuoret Vaikuttajat ja yhteistyökumppanit esittelevät toimintoja ja materiaaleja, jotka ovat jäsenseurojen hyödynnettävissä. Vapaasti kierrettävillä pisteillä voi tutustua mm. nuorisoseurarekisteriin, graafikkopalveluun, kunta- ja aluevaalitavoitteisiin sekä aluetyön palveluihin.

    Tapahtuma kerää yhteen nuorisoseuralaisia eri puolilta Suomea, joten ohjelmassa on myös yhteisiä illanviettoja, joissa pääsee tapaamaan tuttuja ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Nuorisoseurakokous onkin loistava tilaisuus kuulla muiden seurojen kuulumisia, kysyä vinkkejä ja saada neuvoja.

    Tutustu koko ohjelmaan Nuorisoseurakokouksen sivuilla.

    Lisätiedot

    Lisätietoja antaa järjestö- ja jäsenpalveluiden johtaja Hannu Ala-Sankola: hannu.ala-sankola@nuorisoseurat.fi, puh. 0400 842 838.

    Nuorisoseurakokouksen verkkosivut

  • Seurantalopäivänä juhlistetaan nuorisoseurantaloja ja niiden puolustajia

    Seurantalopäivänä juhlistetaan nuorisoseurantaloja ja niiden puolustajia

    Valtakunnallista seurantalopäivää vietetään jälleen 7.-8.9.2024. Päivät ovat osa Euroopan laajuisia Kulttuuriympäristöpäiviä.

    Seurantalopäivä nostaa esiin kaikenlaisia seurantaloja, jotka toimivat tärkeinä kokoontumis-, harrastus- ja juhlapaikkoina ympäri Suomen. Seurantalot ovat täynnä elävää kulttuuriperintöä, jota on syytä juhlia! Viikonloppu onkin loistava tilaisuus kutsua lähialueen asukkaat käymään talolle avoimien ovien tai muun tapahtuman yhteydessä.

    Sadat nuorisoseurantalot toimivat tuhansien harrastusryhmien ja tapahtumien kotina. Monella paikkakunnalla talo toimii nuorisoseuratoiminnan ytimenä – turvallisena paikkana, jossa voi olla oma itsensä tutun yhteisön ympäröimänä. Oman alueen nuorisoseurantalon tärkeydestä kertoo se, että moni haluaa yhä rakentaa uuden talon esim. palossa tuhoutuneen tilalle.

    Nuorisoseurantaloja ylläpidetään lähes poikkeuksetta vapaaehtoisvoimin. Suurin osa taloista on puurakenteisia ja useita vuosikymmeniä vanhoja, joten niistä huolehtiminen ei ole aina helppoa, mutta sitäkin tärkeämpää. Moni nuorisoseurantaloista on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, ja jo siitä syystä säilyttämisen arvoisia.

    Kiitos sinulle, joka varmistat, että talon ovet ovat iltaisin lukossa, sinulle, joka haet rahoitusta kattoremonttiin, sinulle, joka osallistut syystalkoisiin – kaikille teille, jotka olette nuorisoseurantalojen puolella! Ilman nuorisoseurantaloja monelta puuttuisi turvallinen paikka olla ja harrastaa. 

    Lue seurantalotoimijoille tarjoamastamme tuesta

    Tutustu seurantaloihin Seurantalot.fi-palvelussa

    Lataa ja tulosta turvallisemman tilan periaatteet nuorisoseurantalolle

  • Folktapahtuma Jutajaiset yhdistää perinteitä ja nykypäivän kansanperinnettä – mukana kansainvälistä yhteistyötä

    Folktapahtuma Jutajaiset yhdistää perinteitä ja nykypäivän kansanperinnettä – mukana kansainvälistä yhteistyötä

    Kansantanssin, kansanmusiikin ja pohjoisen kulttuurin juhla Jutajaiset järjestetään jälleen pe-la 6.-7.9. Rovaniemen keskustassa Rovaniemi-viikon yhteydessä. Jo yli 50 vuoden ikään ehtinyt tapahtuma tarjoaa kaupunkilaisille kansantanssin ja -musiikin esityksiä, koulutuksia, työpajoja ja pelimannijameja. Jutajaiset järjestää Suomen Nuorisoseurojen Lapin aluetoimisto yhteistyössä Rovaniemen kaupungin kanssa.

    “Tänä vuonna tuomme esiin perinteikästä folklorea yhdessä nykypäivän kansanperinteen kanssa erityisesti tanssin ja musiikin muodossa. Saimme avoimen haun kautta ohjelmistoon monipuolisesti folkloren ja eri taiteenlajien edustajia juhlimaan kanssamme pohjoista folkia. Haluamme tuoda Jutajaisten kaupunkilaisten joukkoon ja kaiken ikäiselle yleisölle. Myös viime vuonna erityisen suositut Lasten Jutajaiset saavat jälleen jatkoa”, kertoo vt. toiminnanjohtaja Risto Ukkonen.

    Festivaaliohjelmassa työpajoja, konsertteja ja pelimannijamit

    Tapahtuma alkaa perjantaina Vanhalla Asemalla Nordic Dance -työpajalla, jossa opetellaan suomalaiseen ja muihin pohjoismaisiin traditioihin pohjautuvia sosiaalisia tansseja rennolla otteella. Nordic Dancen tavoite on luoda kaikille avoimia tilaisuuksia sosiaaliseen kansantanssiin. Työpajassa tanssitaan yksin, parin kanssa ja ryhmänä, mutta paria ei tarvitse olla ennakkoon.

    Perjantaina päästään myös keskustelemaan kulttuurin vaikutuksesta ihmiseen ja yhteisöön kansantanssin harrastajien, ammattilaisten ja nuorisotyön tekijöiden kanssa, kun Nuori Kulttuuri Talks rantautuu Rovaniemelle. Valtakunnallinen nuorten keskusteluformaatti antaa nuorille mahdollisuuden keskustella heitä askarruttavista asioista kulttuuri- ja taideharrastamisen piirissä. Vanhalla Asemalla klo 19 alkaen nähtävää keskustelua on ollut suunnittelemassa Katherine Ulich Suomen Nuorisoseurojen Nuorista Vaikuttajista.

    Lauantai-päivä alkaa perinteikkään Lasten Jutajaisten merkeissä Monitoritalo Mondella klo 13-15. Koko perheen maksuton tapahtuma tarjoaa perheen pienimmille kulttuurielämyksiä ja kokemuksia Luova Lava Pop up -pajojen sekä paikallisten lapsiryhmien esitysten kautta esimerkiksi kansantanssin parista. 

    Lauantaina päivällä nähdään Duo Kenttälän & Tammelan -konsertti Vanhalla Asemalla klo 14. Duo on kahden kittiläläiset juuret omaavan kansanmuusikon Heidi Kenttälän ja Minsku Tammelan yhtye, joka syväluotaa pohjoiskalotin alueen suomenkieliseen kansanlauluperinteeseen ja sen erilaisiin ilmiöihin: estetiikkaan, laulutyyleihin sekä elettyyn ja elävään kulttuuriin. Lauluja koivun ja taivaanrannan välistä -konsertti on läpileikkaus kansanlaulaja Sylvi Kujalan elämästä ja lauluista.

    Lauantain iltakonsertissa nähdään unkarilaista perinnetanssia

    Lauantain toisesta konsertista nautitaan Monitoritalo Mondella klo 18 alkaen, kun Pohjoista Folkia! -konsertti kokoaa folkin osaajat samalle näyttämölle. Rovaniemeläinen kansantanssiryhmä Siepakat ja tämän vuoden erityisyys, Unkarista vierailulle saapuva ArtEssence kuljettavat yleisöä modernista kansantanssista ja -musiikista perinteisempiin sävyihin. Tiedossa on taidokas kattaus Suomen ja Unkarin eri perinnealueiden tanssiin ja musiikkiin.

    Jutajaiset huipentuu lauantai-iltana klo 21 alkaen jatkoihin eli pelimannijameihin sekä Folk&Funk -iltaan Vanhalla Asemalla. Alkuillasta lauteilla on rovaniemeläinen kansanmusiikkiyhtye Hehku ja Sodankylän M:n Pelimannit, jonka jälkeen on luvassa vapaat jamit. Illan pääesiintyjänä nähdään suosittu Junna, joka yhdistää kiehtovasti perinteistä kansanmusiikkia elektronisen musiikin eri genreihin. Illan päättää Dj Hi7e Hi7een Folk & Funk -jamit, missä vinyyliarkistojen kokoelmista kaivettu folk, funk ja elektrofolk saa tanssilattian hikoilemaan.

    Jutajaisten aiemman ohjelmasihteeri Timo Tervon alkuperäistekstistä mukaillun kirjoituksen myötä lämpimästi tervetuloa vuoden 2024 Jutajaisiin!

    “Kuin punaherukka ja keltavahvero. Syksyn värinä juhlapukuinen koivu. Sisällään päättäväisen määrätietoinen olemus; varmuus ja sisäinen värinä. Auringon muuttuva kulta, tuulen kirkas tuoksu. Paljon omaa, jotain lainattua, jotain uutta. Kuulasta valoa ja kirkkaita säteitä, hippunen tummaa sineä.

    Tuttua ja turvallista, uudistumisen uskoa ja kokeilumieltä. Tanssilavan taikaa ja hämärtyvän syysillan kiihkoa. Iloa; ihmisestä lähtevää ja ihmiseen palaavaa. Pimeän evääksi iholle, kainaloon – kotiinvietäväksi. Aistittavaksi. Tervetuloa ystävät: esiintyjät ja kulkijat. Tervetuloa syystanssiin!”

    Lisätiedot

    Folktapahtuma Jutajaiset

    Johanna Hurme (vko 35)
    vastaava tuottaja
    puh. 044 5008721, johanna.hurme@nuorisoseurat.fi

    Risto Ukkonen (vko 36)
    vt. toiminnanjohtaja
    Lapin aluetoimisto, Suomen Nuorisoseurat
    puh. 0400 530598, risto.ukkonen@nuorisoseurat.fi

  • Lähde ehdolle Suomen Nuorisoseurojen valtuustoon

    Lähde ehdolle Suomen Nuorisoseurojen valtuustoon

    Varmista oman maakuntasi ja jäsenseurasi ääni päätöksenteossa ja lähde ehdolle Suomen Nuorisoseurojen valtuustoon! Uusi valtuusto seuraaville kolmelle vuodelle valitaan Nuorisoseurakokouksessa 4.-6.10.

    Valtuusto on joukko nuorisoseuralaisia, jotka tekevät muiden puolesta päätöksiä järjestön toiminnasta ja taloudesta. Valtuustolla on äärimmäisen tärkeä tehtävä järjestössä, sillä se hyväksyy yhdistystoiminnan kivijalat: toimintasuunnitelman, talousarvion, toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja säännöt. Kahdesti vuodessa kokoontuva valtuusto myös valitsee liiton hallituksen ja sen puheenjohtajan.

    Valtuustoon valitaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 39 jäsentä ja saman verran varajäseniä eri puolilta Suomea. Jokaisen maakunnan edustajien määrä riippuu sen jäsenmäärästä. Edustajien määrän voi tarkistaa täältä.

    Valtuuston kokoonpanosta 1/3 täytyy olla alle 29-vuotiaita.

    Valtuuston jäsenten valintaprosessi

    Ehdotuksen uudesta valtuuston jäsenestä tekee virallisesti Suomen Nuorisoseurojen jäsenseura. Jos haluat asettautua ehdolle, ilmaise asia seurasi johtokunnalle. Jos haluat ehdottaa jotakuta muuta, kysy ehdokkaalta, onko hän käytettävissä.

    Ehdotukset tulee jättää verkkolomakkeen kautta.

    Nuorisoseurakokouksen valmisteleva vaalivaliokunta kokoaa kaikkia jäsenseurojen tekemät ehdotukset ja tekee Nuorisoseurakokoukselle esityksen valtuuston kokoonpanosta. Viikkoa ennen kokousta ehdotukset julkaistaan Nuorisoseurakokouksen sivuilla.

    Lopullisen päätöksen uusista valtuutetuista tekee Nuorisoseurakokous.

    Lisätiedot

    Lisätietoja antaa järjestö- ja jäsenpalveluiden johtaja Hannu Ala-Sankola: hannu.ala-sankola@nuorisoseurat.fi, puh. 0400 842 838.

    Nuorisoseurakokouksen verkkosivut

  • Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvityksen uudet tulokset julkistetaan 18.9.

    Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvityksen uudet tulokset julkistetaan 18.9.

    Tervetuloa Vaikuttavaa kulttuuriharrastamista -seminaariin kuulemaan 2024 Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset –selvityksen tulokset! Seminaari järjestetään keskiviikkona 18.9. klo 15-17 Kansalaisinfossa, Pikkuparlamentissa.  

    Toista kertaa tehdyn Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvityksen mukaan kulttuuriharrastamisella on merkittäviä sosiaalisia ja oppimiseen liittyviä vaikutuksia. Selvitykseen vastasi 1332 eri-ikäistä kulttuuriharrastajaa ympäri Suomen. Taiteen perusopetusliitto jäsenjärjestöineen keräsi samalla mittaristolla 1893 harrastajan vastaukset.

    Seminaarin avauspuheenvuoron pitää kansanedustaja Pia Viitanen. Paneelikeskustelussa klo 16.10–16.45 tutkitaan Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja Sanna Saarelan johdolla kulttuurin ja taiteen moninaisia hyvinvointivaikutuksia. Keskustelussa mukana mm. OKM:n johtaja Minna Karvonen. Tilaisuuden koko ohjelma on nähtävillä Kansalaisfoorumin verkkosivuilla.

    Ilmoittaudu seminaariin viimeistään 4.9.2024 tästä linkistä. Tilaisuus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Etäosallistuminen ei ole valitettavasti mahdollista.

    Kansalaisfoorumi teki selvityksen yhdessä Suomen Harrastajateatteriliiton, Suomen Kansanmusiikkiliiton, Suomen Nuorisoseurojen ja Nuori Kulttuurin, Suomen Nuorisosirkusliiton sekä Suomen Puhallinorkesteriliiton kanssa. Taiteen perusopetusliiton kumppaneina selvityksessä olivat jäsenjärjestöt Esittävien taiteiden oppilaitosten liitto ETOL ry, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, Kuvataidekoulujen liitto ry, Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry, Suomen sanataideopetuksen seura ry ja Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry.

    Lisätietoja selvityksestä ja seminaarista:

    Hanna Pulkkinen, Sivistysliitto Kansalaisfoorumi, hanna.pulkkinen@kansalaisfoorumi.fi, puh. 040 738 9885

    Viivi Seirala, Taiteen perusopetusliitto, viivi.seirala@artsedu.fi, puh. 045 310 7702

  • GameON – Voimavaroja työelämään ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen -hanke käynnistynyt Kuopiossa

    GameON – Voimavaroja työelämään ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen -hanke käynnistynyt Kuopiossa

    GameON-hanke auttaa pohjoissavolaisia 16-54-vuotiaita työttömiä ja työelämän ulkopuolella olevia löytämään tiensä takaisin työelämään ja parantamaan hyvinvointiaan pelaamisen avulla. Toiminnassa keskitytään vahvistamaan osallistujien digitaalisia taitoja, sosiaalisia kykyjä ja auttamaan heitä löytämään uusia urapolkuja.

    Toiminta tarjoaa osallistujille monipuolisen ja kokonaisvaltaisen oppimiskokemuksen, jossa yhdistyvät peliryhmätoiminta, yksilöohjaus ja työelämälähtöiset projektit. Osallistujat saavat konkreettisia työkaluja ja kokemuksia, jotka auttavat heitä löytämään paikkansa työelämässä. 

    Nuorisoseurojen lisäksi hankkeen osatoteuttajina ovat Suomen Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Savon Diginatiivit ry. Hankkeen päätoteuttajana toimii Savonia AMK. Nuorisoseurojen vastuulla hankkeessa on erityisesti yksilönohjaus, jossa ohjaajana toimii Tatu Parviainen. Tatu osallistuu ohjaajana myös ryhmien ohjaamiseen. Emmi Saikkonen vastaa asiantuntijana osahankkeen hallinnosta sekä suunnittelee yksilönohjauksen sisällöt. Lisäksi jokainen osatoteuttaja vastaa vuorollaan ryhmätoiminnasta.

    GameON -hanketta osarahoittaa Euroopan Unioni ja Etelä-Savon ELY-keskus. Hankekausi on 1.5.2024-30.6.2026.

    Lisätiedot

    Emmi Saikkonen, p. 050 411 3810, emmi.saikkonen@nuorisoseurat.fi

    GameOn -hankkeen kotisivut

  • Seikkailun mestarit vie nuoria roolipelien maailmaan

    Seikkailun mestarit vie nuoria roolipelien maailmaan

    Roolipelaamiseen keskittynyt Seikkailun Mestarit -hanke on käynnistynyt Keski-Suomessa. Hanke jatkaa Kylätalo 2.0 -hankkeen toimintaa, jossa järjestettiin maaseudulla asuvilla lapsille ja nuorille ilmaisia pelikerhoja, joissa tutustuttiin roolipelaamisen maailmaan Dungeons & Dragonin kautta.

    Uuden hankkeen myötä roolipeliharrastusta kehitetään eteenpäin. Roolipelit tapahtuvat tavallisesti pienissä ryhmissä, joista yksi pelaaja omaksuu vastuullisen pelinjohtajan, tai ammattitermein ”Dungeon Masterin” tehtävän. Vaikka Dungeons & Dragons saatiin edellisen hankkeen aikana vietyä maaseudun lapsille ja nuorille, on pelinjohtajan saappaisiin hyppääminen suuri kynnys monelle alan harrastajalle. Uuden toiminnan tavoitteena on tehdä harrastuksesta itsenäinen ja lopulta riippumaton ulkoisesta ohjaajasta.

    Seikkailun Mestareiden aikana hankitaan sekä lisää pelikokemusta ja -tietämystä että konkreettisesti koulutetaan nuoria pelinjohtajan tehtävään erinäisillä koulutuksilla, työpajoilla ja pelileirillä. Hankkeen vetäjänä toimii Otto-Pekka Keramaa, joka ohjasi pelikerhoja myös edellisen hankkeen aikana.

    Pelikerhoja pidetään Jyväskylässä, Muuramessa, Laukaalla ja Uuraisilla. Lasten ryhmät on suunnattu 8-12-vuotiaille ja nuorten ryhmät yli 12-vuotiaille. Kerhot ovat maksuttomia ja niiden toiminta alkaa tällä viikolla. Katso lisätiedot ja ilmoittaudu mukaan Seikkailun Mestareiden sivuilta.

    Hankkeen Leader-rahoituksen on myöntänyt Jyväsriihi ry, joka koostuu EU:n maaseuturahastolta saadusta tuesta, valtionosuudesta ja toiminta-alueen kuntien tuesta.