Blog

  • Kiitos vapaaehtoiset!

    Kiitos vapaaehtoiset!

    Tänään 5.12. vietettävän Vapaaehtoisten päivän kunniaksi haluamme kiittää jokaista Nuorisoseuroissa toimivaa vapaaehtoista! Tekemänne työ muun muassa harrastusryhmien ohjaajina, hallitusten jäseninä, somettajina ja tapahtumien järjestäjinä on korvaamattoman arvokasta. Sen avulla pystymme ylläpitämään tärkeitä kohtaamispaikkoja eri puolilla Suomea, mahdollistamaan kaikenikäisille laadukkaita harrastuksia ja kasvattamaan uuden sukupolven nuorisoseuralaisia.

    Sini Lindströmille vapaaehtoisuus on iso osa elämää

    Yksi vapaaehtoisistamme on Sini Lindström, joka on toiminut erilaisissa vapaaehtoistehtävissä jo vuosien ajan. Kysyimme häneltä, mikä vapaaehtoisuudessa viehättää ja mitä vapaaehtoisuus on hänelle antanut.

    ”Vapaaehtoistyöurani on alkanut omassa nuorisoseurassa tyttäreni huoltajana, sitten löysin itseni seuran johtokunnasta ja sieltä etenin keskusseuran johtokuntaan. Nykyään toimin keskusseura Saimaan Nuorisoseurojen puheenjohtajana ja Suomen Nuorisoseurojen valtuuston varajäsenenä.

    Puheenjohtajan tehtävät pitävät sisällään niin seuran asioiden hoitamista (kokoukset, palaverit, rekrytointi jne.), seuran edustamista mm. eri seurojen tapahtumissa, seurakäyntejä mahdollisuuksien mukaan, työntekijöiden kanssa tulevan miettimistä ja vapaaehtoisena olemista keskusseuran erilaisissa tapahtumissa. Tapahtumista miuta ei saa pois, koska niissä pääsee olemaan vapaaehtoisena niin keittiössä kuin majoitusvalvonnassa ja nykyään jo ohjaajana, sillä Knoppi Pro -koulutuskin on käytynä tänä syksynä.” 

    Mikä vapaaehtoistehtävä on suosikkisi?

    ”Todella vaikea kysymys, sillä kaikki on kivaa, mutta tapahtumassa mukana oleminen ja siellä tekeminen on parasta. Nähdä osallistujien onnistumiset. Varsinkin jos tapahtumaa on päässyt suunnittelemaan ja pääsee näkemään, mitä ollaan saatu aikaiseksi. Olen ollutkin mukana jo useimmissa Kalenat-tapahtumissa ja seuraava on jo nurkan takana ensi kesänä.”

    Sini Lindström vapaaehtoistehtävissä vuoden 2023 Kalenoissa. Kuva: Jukka Heinämäki

    Mitä vapaaehtoisuus on antanut sinulla?

    ”PALJON! Uusia ystäviä/ tuttuja nyt jo ympäri Suomea.  Olen oppinut järjestötyöstä valtavasti, vaikkakin vielä on paljon opittavaa. Mahdollisuuden erilaisiin koulutuksiin mm. Knoppi. Saa näyttää osaamistaan ja opetella uusia asioita, mutta ehkä kaikista parhainta on, kun tunnet itsesi hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olet ja työtäsi vapaaehtoisena arvostetaan isolla A:lla.”

    Osaamismerkit tunnustavat vapaaehtoisuudessa opittuja taitoja

    Vapaaehtoistehtävissä kertyy paljon erilaista osaamista, josta on hyötyä myös opinnoissa ja työelämässä. Digitaalinen osaamismerkki on tapa tunnistaa ja antaa tunnustusta tästä osaamisesta. Merkkiä voi hyödyntää esimerkiksi CV:ssä työpaikkaa hakiessa tai oppilaitosten valintakokeissa.

    Nuorisoseuratoiminnasta hankittua osaamista voi todentaa 33 osaamismerkin kautta. Merkkejä voi hakea esimerkiksi esihenkilönä toimimisesta, asiakaspalvelusta, seurantalon ylläpitämisestä, harrastamisesta ja ohjaamisesta.

    Tutustu osaamismerkkeihin

    Lue miten osaamismerkkejä voi hyödyntää eri tilanteissa

  • Kynttilät syttyvät Suomen presidenttien haudoilla

    Kynttilät syttyvät Suomen presidenttien haudoilla

    Kynttilät syttyvät itsenäisyyspäivän aattona Helsingin Hietaniemessä, Luumäellä ja Nivalassa Suomen presidenttien haudoilla. Suomen vanhin nuorisoalan toimija eli nuorisoseuraliike haluaa osoittaa kiitollisuutta Suomen itsenäisyyttä ja yhteistä kansakunnan rakentamista kohtaan. Samalla muistutetaan nuorempien sukupolvien jatkuvasta jälleenrakennustehtävästä ja nuorisotyön merkityksestä maamme tulevaisuuden hyväksi.

    Tänä vuonna juhlan teemana on Pehr Evind (P. E.) Svinhufvud, jonka kuolemasta tulee kuluneeksi 80 vuotta. Svinhufvud toimi Suomen tasavallan kolmantena presidenttinä vuosina 1931–1937. Kansa tunsi presidentin tuttavallisesti ”Ukko-Pekkana” ja arvosti kovasti tätä itsenäisyyden alkuvaiheiden kansallissankaria. Svinhufvud on haudattu Luumäelle.

    Kynttilöiden sytyttäminen presidenttien haudoille symboloi sukupolvien välistä yhteyttä ja yhdenvertaisuutta. Nuoret ovat mukana rakentamassa ja kehittämässä Suomea ja sen tulevaisuutta sekä maamme ja täällä asuvien ihmisten hyvinvointia.

  • Kauhua, aakkosia ja ilkeitä lohikäärmeitä – nuorten suunnittelemat pelit lanseerataan

    Kauhua, aakkosia ja ilkeitä lohikäärmeitä – nuorten suunnittelemat pelit lanseerataan

    Neljä pohjoiskarjalalaisten nuorten suunnittelemaa ja toteuttamaa peliä lanseerataan joulukuussa Liperissä, Nurmeksessa ja Joensuussa. Toiminnan taustalla on osallistavan pelisuunnittelun Livohka -hanke, jossa yli 15-vuotiaat nuoret ovat saaneet ideoida oman näköisensä pelin alusta loppuun.

    Liperin Honkalammen peliryhmä koostuu erityisnuorista, jotka ovat suunnitelleet liikunnallisen ja hoksottimia herättävän pallopelin Aakkoset ruudussa. Peliä pääsee kokeilemaan ensimmäistä kertaa 5.12. klo 15 Honkalampi-keskuksen U-talon liikuntahallissa. Lanseeraus juhlistaa Kehitysvammaisten ihmisten teemaviikkoa.

    Liperin Ylämyllyn nuorten lautapeli Savukylässä taistellaan sen sijaan ilkeää lohikäärmettä vastaan, joka pyrkii savullaan tuhoamaan lähialueiden asukkaita ja anastamaan heidän aarteita. Yhteistyötä vaativassa pelissä seikkaillaan kylässä ja luolastossa etsimässä tarvikkeita, joilla tuhota lohikäärme ja selvitä vaarallisesta, koko ajan leviävästä savusta. Onko ryhmä valmis ottamaan riskejä ja vaarantamaan henkensä yhteisen päämäärän hyväksi? Tervetuloa ottamaan selvää 12.12. klo 17.30 Ylämyllyn Nuokkarille pelin lanseeraustilaisuuteen.

    Nurmeksessa nuoret ovat kehittäneet kauhuteemaisen (K12) pakohuonepelin Pyhän Sepon Orpokodin. Kahteen erilliseen tilaan sijoittuva pakohuonepeli vaatii terävän päättelykyvyn lisäksi erityisen paljon pelaajien välistä yhteistyötä, sillä aikaa on vain puoli tuntia päästä pakoon. Peli aukeaa rohkeille yrittäjille 16.12. klo 17 Hyvärilän nuorisokeskuksen navetan vintillä.

    Lisäksi Livohkan työntekijöiden ja yhden nuoren pelisuunnitteluprosessia avaava lautapeli Matka Livohkaan valmistuu Elämän polulla eteenpäin -seminaarin yhteyteen 10.12. Seminaari on pohjoiskarjalalaisten ESR-hankkeiden päätöstilaisuus, joka järjestetään Joensuussa Pielisjoen linnassa, maakuntaliiton tiloissa 10.12 klo 12.30-15.45.

    ”Ihan ite tehty”

    Livohka –hanke lisää pohjoiskarjalaisten nuorten osallisuuden toteutumista paikallisesti. Pelien kautta luodaan uutta toimintaa omalle paikkakunnalle. Toiminta on suunnattu 15-20-vuotiaille heikommassa asemassa oleville nuorille.

    Toteuttaja: Suomen Nuorisoseurat ry / Joensuun aluetoimisto
    Toteutusaika: 1.9.2023 – 31.1.2025
    Rahoittaja: Etelä-Savon ELY-keskus (ESR+), Pohjois-Karjalan maakuntaliitto (tulevaisuusrahasto)

    Lisätiedot

    Katri Mäkisalo, projektipäällikkö
    katri.mäkisalo@nuorisoseurat.fi, puh. 050 439 8833

    Jenni Hyttinen, projektityöntekijä
    jenni.hyttinen@nuorisoseurat.fi, puh./wa 044 3413604

    Tero Sarkkinen, projektityöntekijä
    tero.sarkkinen@nuorisoseurat.fi, puh. 044 339 8693

  • Löytyyko Vuoden vastuullisuusteko teidän seurastanne? Ehdota palkittavaa!

    Löytyyko Vuoden vastuullisuusteko teidän seurastanne? Ehdota palkittavaa!

    Onko seurassanne panostettu tänä vuonna kierrätykseen tai tarjottu entistä enemmän lähiruokaa? Etsimme ehdotuksia Vuoden 2024 vastuullisuusteosta!

    Suomen Nuorisoseurat jakaa vuosittain Vuoden vastuullisuusteko -tunnuksen, jolla juhlistetaan ympäristöön, yhteisöön tai laajemmin yhteiskuntaan liittyviä tekoja. Teko voi olla pienikin, mutta sillä on selkeä ja aiempaa kestävämpi muutos toimintaan. Palkinto myönnetään teosta, joten toteuttaja voi olla nuorisoseura, yksittäinen harrastusryhmä tai vaikka vapaaehtoisporukka. 

    Vuoden 2023 tunnustus myönnettiin Hausjärven Haminankylän Nuorisoseuran kyläturvallisuussuunnitelmalle.

    Mikä on vastuullisuusteko?

    Vuoden vastuullisuusteoksi voi ehdottaa monenlaisia tekoja, jotka jollain tavalla edistävät vastuullisempaa ja kestävämpää nuorisoseuratoimintaa. Teko voi liittyä esimerkiksi ympäristöön, esteettömyyteen, saavutettavuuteen, turvallisuuteen tai ekologisuuteen.

    Vastuullisuusteko voi olla esimerkiksi:

    • Energiatehokkuuden huomioiminen nuorisoseurantalon remontissa.
    • Kierrätysmateriaalien käyttö harrastusryhmän esiintymisasuissa.
    • Lähi- tai kasvisruoan tarjoaminen nuorisoseuran tapahtumassa.
    • Kimppakyytien järjestäminen harrastusryhmän esityksiin tai harjoituksiin.
    • Turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotto nuorisoseuran toiminnassa tai harrastusryhmässä.
    • Kulttuuriperinnön säilyttäminen esimerksi perinnetaitoihin liittyvän tapahtuman muodossa.
    • Nuorisoseurantalon esteettömyyden parantaminen pyörätuolirampin, invavessan tai ohjeistuksen muodossa.
    • Alueen tai nuorisoseurantalon kierrätysmahdollisuuksien parantaminen.
    • Harrastusryhmän tarjoaminen erityisryhmille.
    • Paperitulosteista luopuminen tai niiden vähentäminen.
    • Vanhojen materiaalien uudellenkäyttö uuden ostamisen sijaan.

    Esimerkkejä erilaisista vastuullisuusteoista voi katsoa Nuorisoseurojen kestävän kehityksen materiaaleista. Monessa nuorisoseurassa tehdään jo paljon vastuullisia valintoja, mutta niitä ei aina tule ajatelleeksi. Kestävän kehityksen materiaalit auttavat hoksaamaan erilaisia tekoja.

    Jätä ehdotus 31.12.2024 mennessä

    Ehdotuksia vuoden 2024 aikana toteutetuista vastuullisuusteoista voi jättää verkkolomakkeen kautta: Vuoden 2024 vastuullisuusteko

    Viimeinen ehdotuspäivä on 31.12.2024. Suomen Nuorisoseurojen hallitus päättää palkittavasta teosta ja tunnustus jaetaan Nuorisoseurapäivän pääjuhlassa maaliskuussa 2025.

  • Kalenat 2025 kutsuu lapset ja nuoret tanssin riemuun 

    Kalenat 2025 kutsuu lapset ja nuoret tanssin riemuun 

    Kalenat – lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma kokoaa jälleen kansantanssiryhmät ympäri Suomen Saimaan rannalle Lappeenrantaan 12.-15.6.2025. Neljän päivän ajan tanssin ilo ja yhteisöllisyys täyttävät kesäkuisen viikonvaihteen, kun lapset ja nuoret pääsevät kohtaamaan, tanssimaan ja nauttimaan yhdessäolosta.  

    Kalenoiden keskiössä on yhdessä tekeminen ja kokeminen, joka näkyy parhaiten tapahtuman pääjuhlassa. Kansantanssiryhmät ovat jo aloittaneet yhteisohjelmien harjoittelut, joiden lopputulos nähdään Lappeenrannan urheilutalolla sunnuntaina 15.6. klo 14.  

    “Kalenat on monelle nuorelle kansantanssin harrastajalle ikimuistoinen tapahtuma, jossa pääsee ensimmäistä kertaa kokemaan yhteisohjelman erityisen tunnelman. Odotamme tapahtumaan yli viittäsataa osallistujaa, joten tiedossa on ison joukon yhteen tuleminen”, Saimaan Nuorisoseurojen toiminnanjohtaja Tuija-Liisa Leino kommentoi. 

    Tanssinopettajien Susanna Kivisen ja Maiju Laurilan koreografioimissa yhteisohjelmissa seikkaillaan tänä vuonna Saimaalla. Matkalla kohdataan neljä venekuntaa: Sumuisten vesien retkikunta, Kesäisen auringon kalastelijat, viileän veden veneilijät ja Järvirosvot. Pääjuhlassa selviää, millaisia kohtaamisia venekuntien välillä tapahtuu. 

    Yhteisohjelmiin voi tutustua osoitteessa tanssinriemu.fi. Tarjolla on niin energisiä ja vauhdikkaita tansseja vanhemmille tanssijoille, kuin iloisia ja leikkisiä koreografioita nuoremmille. 

    Pääjuhlan lisäksi tiedossa on työpajoja, joissa lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan taiteen eri lajeihin sekä kaikille avoimia kansantanssin konsertteja.  

    Tapahtuman toteuttamisesta vastaa Saimaan Nuorisoseurat yhteistyössä Suomen Nuorisoseurojen ja Lappeenrannan kaupungin kanssa.  

    Lisätiedot 

    Toiminnanjohtaja Tuija-Liisa Leino 
    Saimaan Nuorisoseurat 
    p. 040 537 2363, tuija-liisa.leino@nuorisoseurat.fi 

    Järjestötyöntekijä Suvi Rautsiala 
    Saimaan Nuorisoseurat 
    p. 040 163 3799, suvi.rautsiala@nuorisoseurat.fi 

    www.kalenat.fi 

  • Elina Weckström jatkaa hallituksen puheenjohtajana, valtuuston syyskokous pidettiin Mikkelissä

    Elina Weckström jatkaa hallituksen puheenjohtajana, valtuuston syyskokous pidettiin Mikkelissä

    Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous pidettiin Mikkelissä hybridikokouksena Suomen Nuoriso-opistolla 23.-24.11.2024. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja tehtiin luottamushenkilövalintoja. Syyskokous oli uuden valtuuston ensimmäinen valtuuston puheenjohtaja Hannu Harmaalan ja varapuheenjohtaja Sanni Antinniemen johdolla.

    Liiton hallituksen puheenjohtajana kaudella 2025-2026 jatkaa Elina Weckström Klaukkalan Nuorisoseurasta Uudeltamaalta.

    ”Järjestö on perustettu yhteiskunnallisesti kriittisinä aikoina – ajat ovat muuttuneet, mutta kriittisiä ne ovat nytkin. Suomalainen yhteiskunta ja nuorisotyö tarvitsee meitä. Yhdessä rakennamme tulevaisuuden!”, kannustaa Weckström.

    Hallituksen jäsenien valinnasta kokous pääsi äänestämään. Hallituksen jäseniksi valittiin:

    Joonas Autio, Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseura, Etelä-Pohjanmaa (jatkava, hallituksessa 23-24)
    Riikka Kumpula, Jutarinki, Lappi (alle 29 v., jatkava, hallituksessa 23-24)
    Elli Myöhänen, Siepakat, Lappi (jatkava, hallituksessa 23-24)
    Ira Korkala, Kaustisen NS, Keski-Pohjanmaa (uusi)
    Varajäseneksi Sohvi Vanhatalo, Mikkelin seudun NS, Saimaa (uusi, alle 29 v.)

    Hallituksessa jatkavat Maaria Koivula-Talkkari (Kauhava), Jyri Siimes (Tampere), Elsa Weckström (Nurmijärvi) ja Taneli Arosara (Joensuu) sekä varajäsen Arto Liekola (Pudasjärvi).

    Valtuusto päätti liiton jäsenmaksuiksi vuodelle 2025 keskusseuroille 7 €/ jäsenseurojen henkilöjäsen ja suoraan liiton jäsenenä oleville seuroille 14 €/ jäsenseuran henkilöjäsen.

    Lisätietoja:

    pääsihteeri Sanna Airaksinen (040 350 8913 / sanna.airaksinen@nuorisoseurat.fi)

  • Nuorisoseuroissa toimivia nuoria palkittavina DofE-ohjelman suorittamisesta

    Nuorisoseuroissa toimivia nuoria palkittavina DofE-ohjelman suorittamisesta

    Kahdeksan nuorta eri nuorisoseuroista on perjantaina 15.11.2024 palkittu DofE -ohjelman (=Duke of Edinburgh Awards) suorittamisesta pronssisilla tunnustuksilla valtioneuvoston juhlahuoneistossa! Pronssisen tunnustuksen saivat Etelä-Suomen alueen Knoppi-koulutuksen käyneet 7 nuorta sekä yksi nuori Etelä-Pohjanmaan Knoppi-koulutuksesta. Tunnustukset jakoi liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist.

    DofE on maailmanlaajuinen ohjelma, joka innostaa 14–24-vuotiaita nuoria löytämään omat vahvuutensa ja suunnan tulevaan. DofE -ohjelma tukee nuorten kasvua kehittävän ja mielekkään harrastustoiminnan kautta.

    Nuorisoseurat onnittelee palkinnon saaneita nuoria!

    DofE-ohjelman pronssitason tehnyt Suvi Halonen piti puheen vuoden 2024 DofE-juhlassa 2024

    “Hyvä ministeri Sandra Bergqvist, kutsuvieraat ja DofE-ohjelman osallistujat! Olen Suvi Halonen, 15 vuotta, ja olen saanut kunnian pitää puheen meille kaikille tärkeänä päivänä. Olemme kokoontuneet tänään tänne juhlistamaan kaikkia meitä nuoria, jotka ovat osaltaan päässeet mukaan DofE-ohjelmaan ja saaneet sen suoritettua.

    Lähdin mukaan tälle DofE-matkalle alunperin Knoppi-ohjaajakoulutuksen kautta. Aluksi olin hieman hämmentynyt ja varuillani DofE:n suhteen. En ollut koskaan aiemmin kuullut DofE:sta tätä ennen. Alussa esimerkiksi ohjelman täyttäminen tuntui todella vieraalta. En ollut aiemmin kirjoittanut harrastuskertojeni jälkeen ylös, mitä olimme tehneet. Ajan myötä sekin muuttui tutuksi ja oli yllättävän kivaa. Matkan varrella ajatukseni selkiytyivät ja aloin ymmärtää enemmän DofE:n tarkoitusta. Se antoi minulle paljon itsevarmuutta ja innostusta uusiin harrastuksiin. 

    DofE:n myötä aloitin kaksi aivan uutta harrastusta, juoksemisen ja pianonsoiton, josta olen useamman vuoden ajan haaveillut. Olen jatkanut kumpaakin harrastusta sen jälkeen, kun sain DofE:en vaadittavat tunnit suoritettua. Kumpikin näistä uusista harrastuksistani on tuonut aivan uusia puolia esiin minusta. Olen esimerkiksi  löytänyt itsestäni yllättävää sitkeyttä ja päämäärätietoisuutta. 

    Minulle itselle ehdottomasti vaikeinta oli neljäs osio, Seikkailu. En ollut koskaan ennen retkeillyt tai nukkunut teltassa. Jännitin todella paljon sitä viikonloppua, kun suorittaisimme sen. Tässä vaiheessa onneksi ohjaajani ja muut DofE:n suorittajat kannustivat minua yrittämään parhaani, se riittäisi. Seikkailun edetessä huomasin kuitenkin, kuinka ympäröivät ihmiset ja luonnon läheisyys toi minusta esille aivan uusia piirteitä. Huomasin nauttivani luonnosta ja ylimääräinen jännitys ja huolehtiminen katosivat täysin. Ryhmämme oli tosi kannustavaa tyyppiä ja ajatus siitä, että en ole yksin tässäkään asiassa, sai minut rohkaistumaan. Loppujen lopuksi tämä kokemus oli todella hauska ja mieleenpainuva. Se sai minut rohkaistumaan siinä, että haastavimmissakin asioissa voi onnistua, kunhan vaan yrittää kaikkensa ja jaksaa uskoa itseensä.

    Haluan ehdottomasti kiittää erityisesti ohjaajiani Johanna Lindstamia ja Pirita Laihoa. Te olette kummatkin tukeneet minua tämän matkan aikana ja puskeneet minua kohti tavoitteitani, vaikka se ei ole aina ollut minulle kaikkein helpointa. Suuri kiitos myös Knoppi-koulutusryhmälleni, kun olitte kanssani suorittamassa tätä matkaa. Teistä oli hurjasti apua ja meillä oli todella hauskaa yhdessä.

    DofE on saanut minua rohkaistumaan uusien asioiden kohtaamisessa. Ennen olin usein hyvin varautunut uusissa haasteissa ja niiden kohtaaminen oli vaikeaa. Nyt kuitenkin olen rohkeampi ja uskallan lähteä uusiin asioihin innostuneena. Aion tulevaisuudessa käyttää tätä myös omana motivaattorinani. Jos eteeni sattuu jokin uusi este tai haaste, aion muistella tätä DofE-matkaani ja saada siitä inspiraatiota ja motivaatiota.

    Toivon, että tämä matka on ollut teille kaikille yhtä antoisa ja rohkaiseva kuin minullekin. Toivon, että jatkossa me kaikki osaamme hyödyntää uusia oppimiamme taitoja tulevaisuuden haasteissamme. KIITOS!”

  • Nuoren kulttuuriharrastus ehkäisee kiusaamista ja antaa korvaamattomia taitoja tulevaisuuteen

    Nuoren kulttuuriharrastus ehkäisee kiusaamista ja antaa korvaamattomia taitoja tulevaisuuteen

    Kulttuuriharrastukset tuovat kavereita, opettavat tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa sekä toimimaan ryhmässä. Niissä koetaan arvostusta sekä opitaan tunnistamaan ja käsittelemään tunteita. Tanssi-, teatteri, sirkus-, musiikki-, sana- tai kuvataideharrastus myös haastaa sopivasti ja opettaa kestämään pettymyksiä. Kulttuuriharrastuksen myötä nuori oppii useiden taitojen lisäksi ymmärtämään itseään sekä omaa ja muiden toimintaa. Nämä kaikki tukevat nuoren identiteetin rakentumista ja antavat merkittäviä työkaluja myös opiskelu- ja työelämää ajatellen.

    Toisen kerran toteutetun Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset 2024 -selvityksen tulokset tuovat myönteistä ja ennen selvittämätöntä tietoa kulttuuriharrastusten vaikutuksista erityisesti harrastajien omasta näkökulmasta. Reilusta 1 300 eri-ikäisen vastauksesta, joista kolmannes on alle 29 vuotiaita, käy ilmi, kuinka merkityksellistä nuorena aloitettu kulttuuriharrastus on.

    Kiinnostavaa tuloksissa on, että osallistujat ovat hämmästyttävän yksimielisiä harrastusalasta riippumatta. Jopa 97,7 prosenttia vastaajista kokee, että on saanut uusia kavereita harrastuksen myötä ja peräti 98,4 prosenttia ajattelee harrastuksen tarjoavan sopivia haasteita, joiden selvittämisestä tulee hyvä mieli.

    Tulokset osoittavat, että kulttuuriharrastuksella voidaan taistella myös kiusaamista ja syrjintää vastaan. Jopa 97,6 prosenttia vastaajista ei ollut kokenut harrastuksessa kiusaamista tai syrjintää. Myös kokemus siitä, että voi vaikuttaa harrastusyhteisössään oli korkea (93,6 %). 

    Selvityksen tulokset osoittavat, että kulttuuriharrastaminen tuo jatkuvuutta elämään ja osa vastaajista kuvasi omaa harrastusta elämäntavaksi. Tulokset tiivistyvät hyvin yhden nuorisoseurassa harrastavan vastaukseen: ”Turvallisessa ja hyväksyvässä joukossa harrastaminen on lisännyt itsevarmuuttani, tuonut taitoja sekä kykyjä, joita olen voinut hyödyntää pitkin elämääni töissä, harrastaessa kuin siviilissä. Olen oppinut toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, hyväksymään kaikki sellaisena kuin kukakin on.”

    Kyselyn tuloksista nähdään selkeästi, että panostaminen kulttuuriharrastamiseen kannattaa ja sen positiivisia vaikutuksia tulee selvittää edelleen. Siinä on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia nuorten hyvinvoinnin edistämisessä.

    Suomen Nuorisoseurat

    Elina Weckström
    puheenjohtaja

    Sanna Airaksinen
    pääsihteeri

  • Folklandialla 10.-11.1.2025 ennätyssuuri kattaus kansanmusiikin ja -tanssin eturivin tekijöitä 

    Folklandialla 10.-11.1.2025 ennätyssuuri kattaus kansanmusiikin ja -tanssin eturivin tekijöitä 

    Suomen suurin folkloren talvitapahtuma, kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandia järjestetään 10.–11.1.2025 Baltic Princess -laivalla. Turusta Tukholmaan ja takaisin risteilee ennätyssuuri 113 artistin / ryhmän esiintyjäkattaus.

    Folklandia avaa kansanmusiikin ja kansantanssin Me yhdessä -teemavuoden 2025, joka tuo esiin yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Laiva on lastattu kotimaamme ja lähimaidemme folkin kiinnostavimmilla nimillä, ja ohjelmistossa ovat tärkeällä sijalla myös ruohonjuuritason folkin harrastajat. Parille tuhannelle risteilyvieraalle on luvassa unohtumaton ja koko vuorokauden sykkivä elämys. 

    Esiintymässä eturivin folk-artisteja

    Harmonikkataiteilija ja säveltäjä Kimmo Pohjonen on mullistanut harmonikkamusiikin ja visuaaliset esitykset omintakeisella tyylillään. Hän on kiertänyt maailmaa jo kolmenkymmenen vuoden ajan luoden oman musiikkigenrensä ja esiintyen laajasti eri festivaaleilla ja tapahtumissa. Folklandialle Pohjonen tuo 60-vuotisjuhlateoksensa 60zonen. 

    Vuosisatoja vanhoja tarinoita musiikkiin yhdistävä Vilma Jää tuo kansanmusiikin valtavirtaan uusia elementtejä yhdistämällä perinteisiä soittimia ja elektronisia saundeja feministisesti kantaa ottavassa musiikissaan. Hänen kappaleensa käsittelevät ajankohtaisia aiheita historiaa peilaten. Ne Lintuizet on vuonna 2024 perustettu superyhtye, jossa neljä lauluntekijää Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio, Lauri Myllymäki päivittävät moniäänisen folkin tälle vuosikymmenelle. Yhtyeen yhteissoinnissa yhdistyvät amerikkalaisen folkin, suomalaisen kansanlaulun ja nueva canciónin vaikutteet. 

    Kansainvälisyyttä Folklandialle tuovat laulu- ja tanssiyhtye RADOST Tšekin Pardubicesta, Martin Seebergin tanskalaissuomalainen Heart Connection -kvartetti, Tornionjokilaaksosta saapuva Gränslösa spelmän sekä Alda-yhteen kanssa yhteistyötä tekevä ruotsalainen tanssinopettaja Jan-Olof Johansson.  

    Suomalaisen kansanmusiikin eturiviä edustavat Folklandialla kansanmusiikin huippuduo Maria Kalaniemi ja Jouko Kyhälä, hämmentävä indiefolk combo Etelä-Pohjanmaalta BILL HOTA, elektro-folk duo Junna, Polenta, viihdyttämisen mestari Ilja Teppo, Kaustisen hääkuoro, Etno Emmalla palkittu BFP, herkkä ja hersyvä ENKEL sekä Suomen suurin ja kaunein skiffle-orkesteri Werner Bros. Kaj Chydeniuksen musiikilla tunnelmoiva Kyllä Kaj -konsertti tuo esiin edesmenneen säveltäjämestarin ikimuistoisia kappaleita. Maailman paras Lapland-Balkan-orkesteri Jaakko Laitinen & Väärä Raha saa Folklandian yleisön laittamaan tanssikengät jalkaan ja heittäytymään musiikin pyörteisiin! 

    Mukana lähes 50 tanssiryhmää

    Folklandialla on myös laaja kattaus maamme kansantanssin eturivin esiintyjiä. Laivalla nähdään muun muassa liikkeellä leikittelevä ja kokeileva pienoiskansantanssiteos BRO, Raakaa Tradia -kollektiivi, Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye Motoran Vinhakat, Siepakat Rovaniemeltä, Kansantanssiyhtye PRO, Nuorisoseura Rajan Nuorten ryhmät, Nuorisoseura Karjalan Nuoret, Polokkarit ja Pähiät sekä Ottoset Kaustiselta. Kaikkiaan Folklandialla esiintyy lähes 50 tanssiryhmää. 

    Merkittävimmät alan tunnustukset jaetaan Folklandialla

    Folklandialla järjestettävä Eläköön Folk! -gaala jakaa merkittävimmät alan tunnustukset ansioituneimmille tekijöille. Tunnustuksia myöntävät Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ja Folklandian taustajärjestäjät. Gaalassa julkistetaan muun muassa Kaustisen Folk Music Festivalin vuoden yhtye ja Vuoden Wäinö. Folklandian järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä 42 alan kotimaisen ja pohjoismaisen toimijan kanssa.  

    Median edustajien akkreditointi Folklandialle on alkanut ja se kestää 15.12. saakka: akkreditoitumislomake.  Liput Folklandialle myy Ikaalisten matkatoimisto: www.imt.fi/folklandia 

    Lisätietoja 

    Jukka Heinämäki,  johtaja, tanssin tapahtumat 
    jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi , puh. 050 526 8957 

    www.folklandia.fi 

  • Nuorisoseurojen kestävän kehityksen toimintaohjelma on julkaistu

    Nuorisoseurojen kestävän kehityksen toimintaohjelma on julkaistu

    Nuorisoseurat on mukana Agenda 2030 –ohjelman toteutuksessa, jonka myötä on luotu koko järjestön yhteinen kestävän kehityksen toimintaohjelma. Ohjelman on tarkoitus toimia työkaluna kaikilla toiminnan tasoilla Agenda 2030 -tavoitteiden toteutumiseksi. Toiminnan lähtökohtana ovat ympäristölle, taloudelle ja terveydelle kestävät valinnat.

    Agenda 2023 ohjaa maiden kestävää kehitystä

    Agenda 2030 on kaikkien maiden kestävän kehityksen työtä ohjaava globaali toimintaohjelma. Vuonna 2015 YK:ssa sovittu ohjelma sisältää 17 tavoitetta, jotka maiden tulisi yhdessä saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.

    Vastuu Agenda 2030:n tavoitteiden saavuttamisesta on maiden hallituksilla. Osana toimeenpano-ohjelmaa hallitukset ovat sitoutuneet laatimaan kansalliset suunnitelmat siitä, miten Agenda 2030:n tavoitteet saavutetaan, ja raportoimaan toimeenpanotyön edistymisestä YK:lle.

    Miten Agenda2030 liittyy Nuorisoseuroihin?

    Suomen hallituksen ohella myös yrityksillä, tutkimuksella ja kansalaisyhteiskunnan toimijoilla on merkittävä rooli tavoitteiden toimeenpanossa.

    Nuorisoseurojen vision mukaisesti nuorisoseurayhteisö on vastuullinen ja mukaan ottava yhteisöjen tulevaisuuden rakentaja. Strategiassamme nostamme esiin, että kestävä kehitys on nuorisoseuratoiminnan keskiössä ja nuorisoseuratoiminnan lähtökohtina ovat ympäristölle, taloudelle ja terveydelle kestävät valinnat. Haluamme tarkastella myös toimintamme hiilineutraaliuden edistämistä.

    Nuorisoseurojen yhteinen toimintaohjelma

    Nyt julkaistu kestävän kehityksen toimintaohjelma on suunnattu kaikille nuorisoseuroille. Tavoitteena on, että ohjelmaan kirjattuja toimenpiteitä toteutetaan niin liitto-, alue- kuin paikallistasolla.

    Ohjelmasta löytyy konkreettisia toimenpiteitä kaikkiin Agenda2030 -tavoitteisiin liittyen, joilla voi helposti edistää nuorisoseurojen kestävää kehitystä ja vastuullisuutta. Kokonaisuus sisältää myös kestävän kehityksen toimintasuunnitelman, jonka avulla voi tarkistaa mitä omassa nuorisoseurassa jo tehdään ja mihin voisi vielä panostaa.

    Lataa materiaalit alta:

    Nuorisoseurojen kestävän kehityksen toimintaohjelma (pdf)

    Toiminnan suunnittelulomake (pdf)

    Materiaalit löytyvät myös työkalupakin vastuullisuus-osiosta.